ET2 Todellisuuskäsitys
ET2 Todellisuuskäsitys
muokkaaKurssilla pohditaan todellisuuskäsityksen muodostumista ja todellisuuskäsitysten eroja. Kurssilla perehdytään todellisuuden tutkimiseen itseään korjaavan menetelmän avulla, totuuden merkitykseen ja yhteiskunnan valtarakenteiden vaikutukseen todellisuuskäsitykseen.
Tavoitteet
muokkaaKurssin tavoitteena on, että opiskelija
- oppii tuntemaan erilaisia todellisuuskäsityksiä
- oppii kysymään ja arvioimaan väitteiden perusteluja
- kehittää ymmärrystään valtarakenteiden merkityksestä todellisuuskäsitysten muokkaajana ja välittäjinä
- jäsentää omaa todellisuuskäsitystään pitäen sen avoimena järkiperäisille perusteilla ja siveelliselle keskustelulle.
Keskeiset sisällöt
muokkaa- todellisuuskäsityksen, elämänkäsityksen ja arvokäsityksen käsitteet ja niiden keskinäinen suhde
- todellisuuskäsityksen eri osat: luontokäsitys, yhteiskuntakäsitys, ihmiskäsitys
- uskonnot ja uskonnottomuus todellisuuskäsityksen perustana
- rajanveto todellisuustutkimuksen sekä valetutkimuksen ja uskontojen välillä
- koulutus, viestintävälineet ja taide todellisuuskäsitystä muokkaavina ja välittävinä laitoksina
- länsimaisen todellisuuskäsityksen muutokset
- käsitysten synty ja luotettavuus
- todellisuuskäsitysten ja käsitysten muodostamisen keinojen järkiperäinen arviointi
Todellisuus ja todellisuuskäsitys
muokkaa
Todellisuus tarkoittaa kaikkea sitä, mikä on olemassa.[1]
Todellisuuskäsitys on laajin mahdollisin ihmisen muodostama käsitys todellisuudesta. Todellisuuskäsitys sisältää perustavat käsitykset todellisuuden luonteesta sekä tiedosta.[2] Todellisuuskäsitys vaikuttaa ajatteluun, toimintaan ja yhteiskuntaan.[3] Ihmiskunnan historiassa todellisuuskäsitys on perustavasti muuttunut länsimaissa niin antiikin aikana kuin uuden ajan taitteessakin.[4]
Todellisuuden tutkimus
muokkaa
Todellisuustutkimuksen avulla on pyritty muodostamaan yhä luotettavampi ja totuudenmukaisempi käsitys todellisuudesta.[5] Nykyaikaisen käsityksen mukaan pelkän ajattelun ja suuretutkimuksen avulla ei voida todistaa mitään tosiasioihin ja todellisuuteen liittyvää, vaan todellisuutta tulee tutkia kokemuksen kautta.[6]
Lainauksia
muokkaa- ””Todellisuus on se, joka ei häviä silloin, kun lakkaat uskomasta siihen.” – Philip K. Dick[7]
Uskonnollinen ja uskonnoton todellisuuskäsitys
muokkaaSuomen ateistiyhdistyksen puheenjohtajan Erkki Hartikaisen mielestä ”jumalaton” eli ateisti on parempi sana kuin ”uskonnoton”, koska sanalla ”usko” on niin paljon tunnemerkityksiä, että järkevien ihmisten pitäisi lakata kokonaan käyttämästä tätä sanaa. ”Tahraton, syytön, viaton, tupakoimaton, alkoholiton jne. ovat myönteisiä ominaisuuksia. Sana 'jumalaton' on hyvä sana täysin samassa merkityksessä kuin 'tahraton'.” Richard Dawkins on muodostanut sanaa geeni eli perintötekijä käyttäen uuden sanan ”meemi” eli mielen virus, jolla hän tarkoittaa helposti leviävää ja suosittua harhakäsitystä. ”Meemitön” olisi siis ihminen, joka on esimerkiksi jumalaton, ufoton tai horoskoopiton.[8][9]
Käsitykset jumalan olemassaolosta
muokkaaJumalausko eli teismi on käsitys, jonka mukaan todellisuuteen kuuluu jumala tai jumalia.[10] Jumalattomuus eli ateismi tarkoittaa olemassaoloa koskevana käsitystä, jonka mukaan jumalaa tai jumalia ei ole olemassa.[11]
Olemassaoloa koskevana käsitteenä jumalisuus on väitelause ”jumala tai jumalia on olemassa” ja jumalattomuus on väitelause ”jumalaa tai jumalia ei ole olemassa”.[12][13][14]
Käsitykset tiedosta jumalan olemassaolosta
muokkaaMichael Scriven on muotoillut tunnetun jumalauskoisen ja jumalattoman määritelmän.[15]. Tässä määritelmässä kiinnitetään huomio asian tieto-opilliseen. Scrivenin mukaan käsitys jumalisuuden ja jumalattomuuden suhteen voi olla eriasteinen. Michael Martin on muotoillut tieto-opillisen jaottelun positiiviseen ja negatiiviseen ateismiin.[16][17]
| Käsitys jumalan olemassaolosta | Nimitys |
|---|---|
| 1. Suoraan todistuva vastaansanomattomilla tosiasioilla | vanhakantainen teisti |
| 2. Vahvoja todisteita puolesta eikä mitään todisteita vastaan. Todistuva tavanomaisessa mielessä | nykyaikainen teisti |
| 3. Vahvoja todisteita puolesta, silti ristiriitaisuuksia ja todisteita vastaan | Käytännön jumalauskoinen, agnostikko laajassa merkityksessä |
| 4. Todisteita puolesta ja vastaan yhtä paljon, todennäköisyys 50 % | Agnostikko kapeassa merkityksessä, ei ota mitään kantaa kummankaan puolesta |
| 5. Joitakin yleisiä tai erityisiä perusteita puolesta, silti epätodennäköinen | Epäilijä, agnostikko laajassa merkityksessä, vaikka pitää jumalan olemassaoloa epätodennäköisenä, pitää sitä mahdollisena |
| 6. Ei mitään yleisiä tai erityisiä perusteita tai todisteita puolesta | Negatiivinen ateisti |
| 7. Vahvoja todisteita olemassaoloa vastaan, ei mitään todisteita puolesta | Positiivinen ateisti |
Negatiivisten ateistien mukaan jumalan olemassaolon puolesta ei ole esitetty mitään todisteita. Positiivisten ateistien tai tieteellisten ateistien mukaan jumalan olemassaoloa voidaan pitää todistettavasti epätotena.[18][19]
Agnostikkoja laajassa mielessä on Scrivenin mukaan kolmea lajia. Epäilijöiden mielestä jumalan olemassaolon puolesta on joitakin todisteita, mutta jumalan olemassaolo on epätodennäköistä. Agnostikkoja kapeassa mielessä ovat ne, joiden mielestä jumalan olemassaolon todennäköisyys on 50 %. Käytännön teistien mukaan on paljon todisteita jumalan olemassaolosta, mutta muitakin vaihtoehtoja on.[20]
Myös teistit jakaantuvat kahteen ryhmään. Nykyaikaisten teistien mukaan jumalan olemassaolo on todistettu. Vanhakantaisten teistien mielestä jumalan olemassaolo on ehdottoman varmasti todistettu.[20]
Michael Scriven jaottelee agnostikot kahteen joukkoon myös toisella tavalla. Positiivisten agnostikkojen mukaan on runsaasti todisteita sekä jumalan olemassaolon puolesta että jumalan olemassaoloa vastaan. Negatiiviset agnostikot eivät halua ottaa kantaa jumalan olemassaoloon vaan vetoavat tietämättömyyteen.[20]
Jumalatodistukset
muokkaaAjattelijoiden piirissä on antiikin ajoista pyritty eri tavoin todistamaan jumalan olemassaolo. Ensimmäiset merkittävät jumalatodistukset muotoili Aristoteles[21] ja erityisesti keskiajan jumaluusopissa jumalatodistuksilla oli keskeinen asema.[21]
Jumalatodistuksia ovat muun muassa ontologinen todistus, kaikkeuden luojaan tai ensimmäiseen syyhyn perustuva todistus, luonnon järjestyksen todistus, historiallinen todistus ja siveellinen todistus.[22]
Ontologinen todistus
muokkaaEräs tunnettu todistus on Anselm Canterburylaisen esittämä ontologinen todistus. Ontologisessa todistuksessa päättely etenee seuraavasti:[23]
- Ihmisellä voi olla ajatus olennosta, jota suurempaa ei voi ajatella.
- Oletetaan, että tämä olento on olemassa ainoastaan ajatuksena ihmisen mielessä.
- Olemassaolo todellisuudessa on suurempaa kuin olemassaolo ainoastaan mielessä.
- Voidaan siis ajatella olentoa joka on suurempi kuin olento jota suurempaa ei voi ajatella: olentoa, joka on olemassa myös todellisuudessa.
- Ei voi olla olentoa joka on suurempi kuin olento, jota suurempaa ihminen ei voi ajatella.
- Siksi olennon jota suurempaa ei voida ajatella täytyy olla olemassa myös todellisuudessa.
Charles Hartshorne on kehittänyt edelleen ontologista todistusta. Hartshornen mukaan vaikka olemassaoloa ei voida pitää ominaisuutena, välttämätöntä olemassaoloa voidaan. Siispä jos jumala todella on suurin mahdollinen olento, hänellä täytyy olla ominaisuutenaan välttämätön olemassaolo, sillä jos hän ei olisi välttämättä olemassa oleva, olisi hän ei-välttämätön, ja silloin taas olisi oltava jotain suurempaa, välttämättä olemassaoloa. Myös Kurt Gödel, Norman Malcolm ja Alvin Plantinga ovat esittäneet uusia versioita ontologisesta todistuksesta.[24]
Arvostelu
muokkaaAnselmin todistuksen suurimpana ongelmana on se, että se pitää olemassaoloa olion ominaisuutena. Tunnetuimpana Immanuel Kant totesi, että olemassaolo ei ole ominaisuus.[23] Hänen käyttämänsä vertauksen mukaan voimme kuvitella sata kolikkoa, joilla voi (kuvittelussa) olla kaikki samat ominaisuudet kuin sadalla todellisella kolikolla ilman, että niiden silti tarvitsisi olla olemassa. Aivan samoin voimme hänen mukaansa kuvitella jumalalle mitä tahansa ominaisuuksia ilman että niistä voitaisiin päätellä hänen olevan olemassa.[25]
Anselmin kiistakumppani munkki Gaunilo pyrki osoittamaan, että todistuksella voidaan todistaa lähes mitä tahansa kuviteltavissa olevaa myös olemassa olevaksi: voimme kuvitella jonkin esineen, joka täydellisimpänä mahdollisimpanakin mutta kuitenkin ilman olemassaoloa, on vähemmän täydellinen kuin sama esine olemassa olevana.[23]
Nykyisten arvostelijoiden mukaan minkään muun kuin käsitteen olemassaoloa ei voida todistaa pelkällä päättelyllä. Olemassaolo voidaan todistaa vain sellaisilla menetelmillä, jotka ovat ainakin osittain kokemusperäiset.[26]
Kaikkeuden luojaan tai ensimmäiseen syyhyn perustuva todistus
muokkaaJumala on pyritty osoittamaan kaikkeuden ensimmäiseksi tai synnyn kannalta välttämättömäksi olioksi. Esimerkiksi seuraava päättelyketju edustaa ensimmäiseen syyhyn perustuvaa todistusta:
- Kaikella, mikä alkaa olla olemassa, on joku syy olemassaoloonsa.
- Kaikkeus on alkanut olla olemassa.
- Siispä kaikkeudella on syy olemassaoloonsa.
Kuuluisin tällainen jumalatodistus on Tuomas Akvinolaisen esittämä. Tuomaan esittämä todistus ei pyri löytämään ajallisesti ensimmäistä syytä vaan johdonmukaisesti ensimmäisen. Todistus voidaan esittää seuraavasti:[27]
- On olemassa ei-välttämätön olio.
- Tämän ei-välttämättömän olion olemassaololle on syy.
- Syy olion olemassaoloon on joku muu kuin se itse.
- Sen, mikä aiheuttaa tämän ei-välttämättömän olion olemassaolon, täytyy joko koostua ei-välttämättömistä olioista tai vähintään yhdestä ei-välttämättömästä, eli välttämättömästä oliosta.
- Ei-välttämättömät oliot eivät voi aiheuttaa tämän ei-välttämättömän olion olemassaoloa.
- Siksi sen, joka aiheuttaa tämän ei-välttämättömän olion olemassaolon, täytyy koostua vähintään yhdestä ei-välttämättömästä oliosta.
- Siis on olemassa välttämätön olio.
Arvostelu
muokkaaImmanuel Kant totesi, että Tuomaan esittämien todisteiden virheenä on siihen sisältyvä ajatus loputtoman sarjan mahdottomuudesta. Kant huomautti, että nämä sarjat voidaan yhtä hyvin käsittää loputtomiksi ja viittasi esimerkkeinä suuretutkimuksen äärettömiin lukusarjoihin, joista esimerkiksi negatiivisten lukujen sarjalla on loppu (-1), mutta ei alkua[25]
Luonnon järjestyksen todistukset
muokkaaLuonnon järjestyksen todistukset pyrkivät vetoamaan selityksenään kaiken väitettyyn tarkoituksenmukaisuuteen.[28]
Yleinen luonnon järjestyksen todistus vetoaa elämän kehittymisen äärimmäiseen epätodennäköisyyteen ja elävien olentojen monimutkaisuuteen. Todistuksen mukaan tarvitaan jumala, joka ohjaa kehitystä haluamaansa suuntaan. Tähän perustuu myös William Paleyn esittämä kelloseppävertaus.[29]
Arvostelu
muokkaaLuonnon järjestyksen todistusta on arvosteltu muun muassa siitä, että sen pohjalta epätodennäköinen mutta mahdollinen tapahtuma voitaisiin aina perustella jonkun ohjaamaksi. Lisäksi todellisuustutkimus on Charles Darwinin ajoista lähtien selittänyt elollisten olentojen monimutkaisuuden luonnonvalintaan perustuvalla luonnonkehityksellä.[29]
David Hume arvosteli luonnon järjestyksen todistusta monin tavoin. Hän esimerkiksi kirjoitti, että koska kaikkeudessa on myös paljon vikoja, voitaisiin ajatella, että kaikkeutemme onkin ”jumalakoulun alkeisluokalla olevan lapsijumalan tekemä epäonnistunut harjoituskappale, joka kelpaa korkeintaan roskakoriin heitettäväksi”.[30]
Historialliset todistukset
muokkaaHistoriallisilla todistuksilla tarkoitetaan väitteitä, joiden mukaan yleinen historiallinen kehitys tai jotkin historian tapahtumat todistavat jumaluuden olemassaolosta. Roomalainen Cicero piti sitä seikkaa, että usko yhteen tai useampaan jumalaan esiintyy kaikkien kansojen keskuudessa, todisteena jumalien olemassaolosta.[31]
Kristinuskon piirissä on väitetty, että Raamatussa kerrotut ihmeet, erityisesti Jeesuksen ihmeteot ja Jeesuksen ylösnousemus|ylösnousemus ovat niin hyvin dokumentoituja, että niitä on pidettävä tosiasioina, ja että ne ihmeellisyytensä vuoksi todistavat Jumalan olemassaolon.[32]
Siveellinen todistus
muokkaaSiveellisen jumalatodistuksen on esittänyt muun muassa Immanuel Kant. Todistuksen mukaan eri kansojen ja uskontojen yhtenevät siveyskäsitykset todistavat jumalallisen lainsäätäjän olemassaolon puolesta. Immanuel Kant ajatteli, että jumalan täytyy olla olemassa, jotta kuoleman jälkeinen palkkio tai rangaistus toisi maailmaan oikeudenmukaisuutta.[33]
Arvostelu
muokkaaArvostelijoiden mukaan yhtenevät siveyssäännöt voidaan kuitenkin selittää myös muilla tavoin edellyttämättä niiden taustalle mitään jumalallista. Toiseksi lähes jokaiselle moraalisäännölle löytyy myös vastaesimerkkejä muista valtarakenteista.[33]
Näkemykseen, että uskonto on siveyden lähde liittyy ongelmia. On ongelmallista väittää, että jumalat ovat hyviä ja samaan aikaan väittää, että he antavat ymmärryksen hyvän ja pahan suhteen, koska niin ei voi sanoa syyllistymättä tautologiaan. Toisin sanoen jumalat voivat tehdä mitä tahansa ja se olisi silloin hyvä, koska jumalat itse määräävät siveyden.[34]
Uskonnolliset tekstit voivat yhtä hyvin yllyttää väkivaltaan kuin kehottaa lähimmäisenrakkauteen.[35] Uskonto on johtanut ihmisiä tekemään rikoksia. Raamatussa Mooses tapatti Jumalan käskystä kaikki midianilaiset miehet, naiset, pojat ja tytöt, jotka eivät olleet neitsyitä. Myöhempää rikollisuutta edustavat esimerkiksi ristiretket, kolmikymmenvuotinen sota, lukemattomat selkkaukset sunni- ja shiiamuslimien välillä ja terroristit, jotka räjäyttävät itsensä uskoen varmasti pääsevänsä suoraan paratiisiin.[34].
Väitteitä jumalan olemassaolemattomuuden puolesta
muokkaaRaimo Tuomelan mukaan Jumalan ei-olemassaolo voidaan osoittaa laskujohtoisella päättelyllä, jos jumala määritellään henkilöksi tai toimijaksi, jolla ei ole ruumista eli on vain henkeä, joka on ikuinen, täydellisen vapaa, kaikkivoipa ja -tietävä, täydellisen hyvä ja kaikkien olioiden luoja.[36]
Pahan ongelma
muokkaaPahan ongelma esitetään yleensä jumalauskon vastattavaksi seuraavassa muodossa: jos jumala on täydellisen hyvä, hän haluaa poistaa pahan, jos hän on kaikkivaltias, hän pystyy poistamaan pahan. Paha on kuitenkin olemassa, joten jumala ei voi olla samaan aikaan kaikkivaltias ja kaikkihyvä.[37]
Kaikkivoipaisuuden paradoksi
muokkaaKaikkivoipaisuuden paradoksi eli kaikkivoivan paradoksi on ryhmä paradokseja, jotka käsittelevät sitä, mitä kaikkivoipa olento voi tehdä. Erityisesti ne käsittelevät sitä, pystyykö kaikkivoipa olento toimimaan siten, että se rajoittaa hänen kaikkivoipaisuuttaan. Pystyi olento siihen tai ei, kaikkivoipaisuus voidaan kyseenalaistaa molemmissa tapauksissa.[38]
Paradoksi esitetään usein muodossa ”Voiko jumala luoda niin suuren kiven, ettei hän itsekään voi sitä nostaa?”. Jos hän voi luoda sellaisen kiven, hän ei voi nostaa sitä ja kääntäen. Molemmissa tapauksissa on olemassa teko, jota hän ei voi tehdä, joten hän ei ole kaikkivoipa.[39]
Lähteet
muokkaa- Kallio-Tamminen, Tarja: Kvanttilainen todellisuus: Fysiikka ja filosofia maailmankuvan muokkaajina. Helsinki: Yliopistopaino, 2006. ISBN 951-570-625-4.
Viitteet
muokkaa- ↑ ”todellisuus: 1. se mikä on todellista, todella olemassa olevaa;” Kielitoimiston sanakirja. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- ↑ Kallio-Tamminen 2006, s. 205–206, luku Todellisuuskäsityksen luonne: ”Historiallisen ja tieteenfilosofisen aineiston pohjalta todellisuuskäsitys tai maailmankuva voidaan ymmärtää jonkinlaiseksi metateoriaksi, laajimmaksi kulttuurissa yleisesti vaikuttavaksi paradigmaksi, jonka kanssa tietyn aikakauden toiminta ja tieteelliset käsitykset ovat sopusoinnussa. Todellisuuskäsitys sisältää kulttuurissa vaikuttavat ontologiset ja epistemologiset perususkomukset sekä käsitykset niiden suhteesta. [ – – ] Jo varhaisessa kasvuiässä omaksutut todellisuuden luonnetta koskevat perusoletukset antavat kehyksen yksittäisen ihmisen olemassaololle, ja sen kautta hän jäsentää kohtaamansa ilmiöt.” ”Laajimpana kulttuurisena paradigmana todellisuuskäsitys läpäisee koko aikakauden kulttuurin ja jättää jälkensä sen eri osa-alueisiin”.
- ↑ Kallio-Tamminen 2006, s. 240.
- ↑ Kallio-Tamminen 2006, s. 232.
- ↑ Kallio-Tamminen, Tarja: Kvanttilainen todellisuus: Fysiikka ja filosofia maailmankuvan muokkaajina, s. 232. Helsinki: Yliopistopaino, 2006. ISBN 951-570-625-4.
- ↑ Hick, John: Uskonnonfilosofia, s. 75. (Philosophy of religion, 1963.) Suomentaneet Taisto Nieminen ja Heikki Kirjavainen. 2. painos (1. painos 1969). Helsinki: Kirjapaja, 1992. ISBN 951-625-167-6.
- ↑ ”Reality is that which, when you stop believing in it, doesn't go away.” Philip K. Dick: Do androids dream of electric sheep? (1968). Suom. Dick, Philip K.: Palkkionmetsästäjä. Suomentanut Kari Nenonen. Jalavan scifi-sarja 16. Helsinki: Jalava, 1989. ISBN 951-8954-13-5.
- ↑ Hartikainen, Erkki: Miksi ”jumalaton” on hyvä sana Jumalaton. maaliskuu 2006. Suomen ateistiyhdistys ry. Viitattu 13.3.2010.
- ↑ Hartikainen, Erkki: Esitelmä ateismista Luonnonfilosofian seurassa Jumalaton. 30.10.2003. Suomen ateistiyhdistys ry. Viitattu 13.3.2010.
- ↑ ”yleisnimitys uskonnoille, joissa jumaluus käsitetään persoonalliseksi ja maailmasta erilliseksi mutta siihen vaikuttavaksi” Korpela, Jukka K.: Pienehkö sivistyssanakirja: teismi Jukka K. Korpela. Viitattu 18.4.2007.
oppi jonka mukaan kaikkeuden luojana ja ylläpitäjänä on persoonallinen jumaluus.” Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5. - ↑ ”jumalattomuus [– –] jumalauskon puuttuminen, käsitys, jonka mukaan Jumalaa t. jumalia ei ole olemassa[.]” Korpela, Jukka K.: Pienehkö sivistyssanakirja: jumalattomuus Jukka K. Korpela. Viitattu 16.4.2007.
- ↑ Smith, George H.: Atheism: The case against god. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1979. ISBN 0-87975-124-X. (englanniksi)
- ↑ Hartikainen, Erkki: Esitelmä jumalattomuussta Luonnonfilosofian seurassa 30.10.2003. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 16.4.2007.
- ↑ Niiniluoto, Ilkka, Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 130. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
- ↑ Scriven, Michael: Primary philosophy. New York: McGraw-Hill, 1966. ISBN 0-87975-078-2. . Painettu uudelleen teoksessa Angeles, Peter (editor): Critiques of god: Making the case against belief in god. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1976. ISBN 0-87975-078-2. (englanniksi)
- ↑ Martin, Michael: Atheism: A philosophical justification. Philadelphia, Pennsylvania: Temple University Press, 1990. ISBN 0-87722-943-0.
- ↑ Hartikainen, Erkki: Ateismin määrittelemisestä. Vapaa ajattelija, 2001, nro 1/2001.
- ↑ Niiniluoto, Ilkka: Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 136. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
- ↑ Cooke, Bill: Agnostismin nousu ja tuho. Vapaa ajattelija, 2000, nro 3/2000.
- ↑ 20,0 20,1 20,2 Teksti julkaisussa Hartikainen, Erkki (vastaava toim.): Yläasteen etiikka: Peruskoulun uskontojen historian ja etiikan oppikirja 1–3. (Kouluhallituksen hyväksymä kokeilumoniste lukuvuosiksi 1982–83, 1983–84, 1984–85.) Lisäpainos 1985. Helsinki: Vapaa ajatus, 1982. ja sen pohjalta tehdyssä internet-oppimateriaalissa Hartikainen, Erkki (toim.): Elämänkatsomustiedon oppikirjat: Todellisuus ja todellisuuskäsitys: Lukion elämänkatsomustieto 2 (ET 11) 2007. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 16.4.2007.
- ↑ 21,0 21,1 Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 1: Vanhan ajan filosofia, katolinen filosofia. (History of western philosophy, 1946.) Suomentanut J. A. Hollo. 9. painos (1. painos 1948). Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-17867-5.
- ↑ Jumalatodistuksia lyhyesti käsittelevä suomenkielinen uskonnonfilosofian oppikirja: Koistinen, Olli & Räikkä, Juha: Taivaassa ja maan päällä: Johdatus uskonnonfilosofiaan. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-37-2034-9.
- ↑ 23,0 23,1 23,2 Himma, Kenneth Einar: Ontologival argument Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 27.9.2007. (englanniksi)
- ↑ Oppy, Graham: Ontological Arguments Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 27.9.2007. (englanniksi)
- ↑ 25,0 25,1 Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 2: Uuden ajan filosofia. (History of western philosophy, 1946.) Suomentanut J. A. Hollo. 9. painos (1. painos 1948). Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-17886-1.
- ↑ Dennett, Daniel C.: Lumous murtuu: Uskonto luonnonilmiönä, s. 236. (Breaking the spell: Religion as a natural phenomenon, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 952-5202-96-8.
- ↑ Tuomas Akvinolainen: The existence of God (Ia, kvestio 2) Summa theologiae. Viitattu 27.9.2007. (englanniksi)
- ↑ Ratzsch, Del: Teleological Arguments for God's Existence Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 27.9.2007. (englanniksi)
- ↑ 29,0 29,1 Dawkins, Richard: Sokea kelloseppä. (The blind watchmaker, 1986.) Suomentanut Risto Varteva. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15863-1.
- ↑ Hume, David: Dialogues concerning Natural Religion Viitattu 4.6.2008. (englanniksi)
- ↑ Artikkeli Jumala teoksessa Iso tietosanakirja. 5, Ihminen–Kansallisfilosofia. Helsinki: Otava, 1933.
- ↑ Räisänen, Heikki: Miten ymmärrän raamattua oikein. Helsinki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-292-1.
- ↑ 33,0 33,1 Kannisto, Heikki: Kant ja järjen itsekritiikki. Teoksessa Korkman, Petteri & Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-708-0.
- ↑ 34,0 34,1 Hauser, Marc & Singer, Peter: Morality without religion Viitattu 18.12.2008. (englanniksi)
- ↑ Mutanen, Annikka: Mistä moraali syntyy?. Tiede, 12.8.2008, 8/2008. vsk, nro 8. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Pihlström, Sami: Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä, s. 66. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 227. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2001. ISBN 952-9791-41-0.
- ↑ Hick, John: Uskonnonfilosofia, s. 53. (Philosophy of religion, 1963.) Suomentaneet Taisto Nieminen ja Heikki Kirjavainen. 2. painos (1. painos 1969). Helsinki: Kirjapaja, 1992. ISBN 951-625-167-6.
- ↑ Suber, Peter: The paradox of self-amendment: A study of law, logic, omnipotence, and change. New York: Peter Lang Publishing, 1990. ISBN 0-8204-1212-0. Worldcat. (englanniksi)
- ↑ Savage, C. Wade: The paradox of the stone. Philosophical Review, 1967, 76. vsk, nro 1. Menasha, Wisconsin: Cornell University Press. doi:10.2307/2182966. (englanniksi)
Kirjallisuutta
muokkaa- Dawkins, Richard: Jumalharha. (The God delusion, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2007. ISBN 978-952-5697-00-1.
- Dennett, Daniel C.: Lumous murtuu. (Breaking the spell: Religion as a natural phenomenon, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2007. ISBN 978-952-5202-96-0.
- Ganten, Detlev & Deichmann, Thomas & Spahl, Thilo: Luonto, tiede ja elämä: Kaikki, mitä tulee tietää. (Leben, Natur, Wissenschaft, 2003.) Suomentanut Mervi Ovaska. Helsingissä: Ajatus, 2007. ISBN 951-20-7284-2.
- Enqvist, Kari: Näkymätön todellisuus. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1996. ISBN 951-0-21363-2.
- Enqvist, Kari: Kosmoksen hahmo. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27916-1.
- Enqvist, Kari: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35443-8.
- Hartikainen, Erkki: Tieteellinen maailmankatsomus. 2. täydennetty painos. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry, 1980. Worldcat.
- Niiniluoto, Ilkka: Totuuden rakastaminen: Tieteenfilosofisia esseitä. Helsingissä: Otava, 2003. ISBN 951-1-18589-6.
- Tuomela, Raimo: Tiede, toiminta ja todellisuus. Helsinki: Gaudeamus, 1983. ISBN 951-662-334-4.