ET5 Todellisuuskäsitykset/Jumalakeskeinen, ihmiskeskeinen ja luontokeskeinen todellisuuskäsitys
Rooman valtakunnan tuhoutumisen jälkeen Eurooppa kristillistyi keskiajalla vähitellen sekä miekkalähetyksen että rauhanomaisen kehityksen myötä. Itäinen maailma, Bysantti omaksui kristinuskon kreikankielisen muodon ja siellä kristillisyys kehittyi melko erilaiseksi kuin lännessä, jossa paavin valta alkoi kasvaa 400-luvulta lähtien. Idän ja lännen kirkot erosivat toisistaan vuonna 1054, jolloin ne julistivat toisilleen kirkonkiroukset. Samalla muodostui Eurooppaan selkeä idän ja lännen välinen kulttuuriraja. Keskiajan yhtenäiskulttuurilla viitataankin useimmiten läntiseen, roomalaiskatolisen kirkon yhtenäistämään kulttuuripiiriin. Noin tuhannen vuoden ajan katolinen kirkko oli Euroopassa tärkeä mielipidevaikuttaja ja vallankäyttäjä.
Samaan aikaan islamilainen kulttuuri alkoi kehittyä ja muodosti vakavan kilpailijan kristinuskolle. Tuhatluvulla islamin kultakausi oli vienyt monia kristillisiä kannatusalueita ja arabialainen kulttuuri kukoisti mm. Espanjassa. Tämäkin kausi on jättänyt omat jälkensä eurooppalaiseen kulttuuriperintöön. Arabialainen kulttuuri välitti Eurooppaan myös antiikin perinnön, josta osa oli ollut pitkään kadoksissa. Toisaalta veriset ristiretket 1100-1200 -luvuilla saivat aikaan pitkäaikaisen välirikon sekä kristinuskon ja islamin että itäisen ortodoksisen ja läntisen katolisen kulttuurin välillä.
Keskiajalla kristinusko oli ainut oikea ajattelutapa. Osaltaan tämä vaikutti kaikkeen keskiaikaiseen kultuuriin. Taide toisti raamatun kertomuksia, tärkeimpiä rakennushankkeita olivat katedraalit. Tiede ja filosofia alistettiin teologian palvelijoiksi. Aristoteleen ja Platonin filosofioista otettiin se, mikä sopi kunkin ajan teologiaan ja hylättiin se, mitä pidettiin harhaoppisena. Luostarit olivat merkittäviä kulttuurin muokkaajia ja kehittäjiä. Nekin keskittyivät luonnollisesti kristillisiin ajatuksiin, mutta myös antiikin teoksia kopioitiin.
Humanismin juuret ovat puolestaan jo antiikin Kreikan ajattelijoiden töissä. Tämä kulttuuriperintö lienee omalta osaltaan muokannut eurooppalaista ajattelua myös kristinuskon voittokulun aikana. Uudella tarmolla humanistiset ideat nousivat esille renessanssiaikana ja valistuskaudella. Uudella ajalla yhtenäiskulttuuri hajosi uskonpuhdistuksen vuoksi. Niinpä tämän hetken Euroopassa elää (enimmäkseen) sulassa sovussa niin ortodokseja, katolisia kuin protestantteja ja uskonnottomia. Siirtolaisuuden myötä myös muslimien määrä Euroopassa on kasvanut.
Eri Euroopan maissa kristinuskon asema vaihtelee jonkin verran. Katolisen kirkon vaikutus politiikkaan näkyy esimerkiksi italialaisten EU-politiikassa. Pohjoismaissa sekularisaatio on edennyt melko pitkälle (huolimatta valtiokirkkojärjestelmän jäänteistä), ja toisaalta myös Ranskassa kirkko ja valtio on selkeästi erotettu toisistaan.
Moni suomalainen ei edes huomaa, kuinka kytköksissä monet asiat edelleen ovat uskontoon. Uskonnottomat saattavat huomata paljon kristinuskoon kuuluvia helpommin kristillisyyden vaikutukset niin kalenteriin ja juhlapyhiin kuin myös tapakulttuuriin. Tuntematta lainkaan kristinuskon kertomuksia jää helposti ymmärtämättä moni länsimainen taideteoskin. Osa eurooppalaisuutta on kuitenkin myös vankka usko erilaisten katsomusten kunnioittamisen tarpeellisuuteen. Tässä näkyy humanismin henki.