Kasvitiede

Tällä kirjalla tai kirjan osalla ei ole suunnitelmaa. Voit auttaa Wikikirjastoa osallistumalla suunnitelman kirjoittamiseen. Lue tarkemmin, mitä kirjan aloittaminen edellyttää.

Kasvitiede eli botaniikka on kasveja tutkiva biologinen tieteenhaara. Sen tutkimusalueita ovat mm. kasvien kasvu, lisääntyminen, aineenvaihdunta, kehitys, taudit ja evoluutio.

Kasvitieteen haarat

Kasvitiede jakautuu useihin haaroihin:

1. Kasvimorfologia, eli muoto-oppi, tutkii lähinnä kasvien ulkomuotoa ja niiden eri osien keskinäisiä asentosuhteita. Tässä mielessä siitä käytetään myös nimityksiä organologia ja organografia.
2. Kasvianatomia, jonka kohteena on kasvien etupäässä vain mikroskooppisesti tutkittava sisärakenne, solukot (solukko-oppi eli histologia)tai yksittäiset solut ja niiden osat (soluoppi eli sytologia).
3. Kasvifysiologia tutkii kasvien elintoimintoja: aineenvaihduntaa, kasvua, kehitystä, lisääntymistä ja liikkeitä.
4. Kasviekologia selvittelee kasvien riippuvuutta ilmasto-, maaperä- ym. ympäristötekijöistä sekä sopeutumista niihin.
5. Kasvisystematiikka eli kasvitaksonomia tutkii kasvien välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja ja pyrkii järjestämään maapallon kaikki kasvimuodot keskinäisen sukupuoleisuuden perusteella yhtenäiseen luontaisjärjestelmään.
6. Kasvimaantiede tutkii kasvien esiintymistä luonnossa. Tällöin kasvistollinen, eli floristinen kasvimaantiede kohdistaa huomionsa kasvilajien, -sukujen jne. levinneisyyteen suhteellisen suurilla alueilla, kun taas kasvillisuustiede, eli kasvisosiologia, tutkii kasvien ryhmittymistä kasvustoiksi ja kasviyhdyskunniksi.
7. Kasvipaleontologian eli fotopaleontologian kohteina ovat muinaisaikojen kasvit geologisina aikakausina.
8. Perinnöllisyystiede eli genetiikka tutkii läheisessä yhteistyössä eläintieteen vastaavan haaran kanssa periytymistä ja muuntelua kasvikunnassa.

Mikä kasvi on?

Kasvit ovat monisoluisia, pääasiassa yhteyttämällä ravintonsa saavia eliöitä. Ne muodostavat kasvikunnan (Plantae), yhden aitotumaisten eliöiden kolmesta pääryhmästä eläinten ja sienten ohella.

Kasvit poikkeavat eläimistä ja sienistä monella tavalla. Ne eivät yleensä kykene liikkumaan paikasta toiseen, vaan pysyvät koko elämänsä tietyllä kasvualustalla. Niillä ei ole lihaksia eikä myöskään hermosoluja. Kasvit ovat yleensä omavaraisia, eli autotrofisia, sillä ne hankkivat tarvitsemansa aineet yhteyttämisen avulla ja sekä juurilla tarvitsemansa ravinteet ja veden. Kasvisolut poikkeavat eläinsoluista muun muassa kiinteällä, selluloosasta koostuvalla soluseinällään ja väriaineita sisältävillä plastideillaan.

Vielä 1900-luvulla kasvikuntaan kuuluviksi käsitettiin sienet, levät sekä kaikki yksisoluiset eliöt alkueläimiä lukuun ottamatta. Nykykäsityksen mukaan vain sammalet sekä putkilokasvit, eli ns. versokasvit (embryofyytit), kuuluvat kasvikuntaan. Tästä huolimatta erityisesti monisoluiset levät luokitellaan kasveiksi useissa yhteyksissä. Johtuen kasvi-käsitteen löyhästä liitoksesta nykyisen systematiikan kanssa ei käsitteelle voida asettaa täysin yksiselitteisiä rajoja.

Vaikka kasvit eivät ole yhtä pitkälle kehittyneitä kuin eläimet, ovat ne maapallon hallitseva ja näkyvin elämänmuoto. Ne muodostavat levien kanssa suurimman osan planeettamme biomassasta. Lähes ainoina omavaraisina eliöinä kasvit ovat ravintoketjun perusta, ja ne ovat luoneet ilmakehän runsaan happipitoisuuden tuottamalla kaasua yhteyttämisellä. Nykyisen kaltainen elämä maapallolla on pitkälti kasvien ansiota. Ilman kasveja maapallolla olisi tuskin lainkaan elämää.

Kasvilajeja tunnetaan nykyisin noin 325 000 ja varmasti monia kasvilajeja on löytämättä.