Lähi-itä länsimaiden puristuksissa

Lähi-idässä on ollut 1970-luvulta alkaen jännitteitä, jotka ovat purkautuneet ajoittain. Esimerkiksi Yhdysvaltain tukema Israelin valtio, on käynyt useita sotia mm.Egyptiä, Syyriaa ja Jordaniaa vastaan. Elokuussa 1990, Kun Saddam Husseinin Irak miehitti Kuwaitin,Yhdysvallat kokosi monikansallisen liittouman, joka aloitti useita vuosia jatkuneen Persianlahden sodan.

2011 Tunisialainen mattokauppias sytytti itsensä tuleen protestina korruptoitunutta hallintoa vastaan. Tämä johti useisiin vallankumouksiin ja hallinnon vaihtumisiin monissa Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän valtioissa. Joissakin valtioissa suuremmilta levottomuuksilta vältyttiin mutta esim. Syyriassa ja Jemenissä käydään edelleen sisällissotaa.

Arabikevään jälkimainingeissa alkoi syyriassa vallankumousyritys, jonka avulla suuren osan maasta miehitti ääri-islamistinen liike Isis. Useat valtiot yhdysvallat mukaan lukien julistivat liikkeen terrorijärjejestöksi. Isisin Irakin miehityksen ja siviileihin kohdistuneen julman väkivallan takia Yhdysvallat alkoi pommittaa Isisin hallussa olleita alueita. Myöhemmin Kurdijoukkojen ja Länismaiden sotilaallisen tuen avulla Yhdysvallat sai kaadettua Isisin kalifaatin. Sisällissota kuitenkin jatkuu Syyriassa edelleen. 2015 alkoi Jemenissä aseellinen konflikti, huthikapinallisten kaadettua Jemenin parlamentti ja syrjäytettyä presidentti Abrabur Mansur Hadin. Saudi-Arabia ja sen liittolaiset mm. Yhdysvallat, Kuwait, Arabiemiraatit ja Egypti, aloittivat asetoimitukset hallituksen joukoille. Osittain tämän takia konfliktissa on kuollut yli miljoona ihmistä.