Lahden tilastokirja/Lahden tilastokirjan lukuohje

Lahden tilastokirjan lukuohje

Lahden tilastokirjaan on koottuna väestökehitys ennusteen mukaisesti suurtilastoalueittain. Myös niiden osatilastoalueet on esitetty, mutta ilman väestöennustetta. Näin nähdään se, miten suurtilastoalue on kehittymässä Lahden kaupungin arvioiden mukaan, jolloin voidaan erottaa asukasluvultaan pysyvät alueet taantumista ja kehittyvistä.

Yleensä väkiluvultaan taantuvien tai paikallaan pysyvien väestö ikääntyy, jolloin lapsille ja nuorille suunnatut palvelut voivat heikentyä, kun taas alueet, jossa väestön on ajateltu lisääntyvän, voivat palvelut tulla jäljessä.

Eri alueiden arvostusta voi katsoa ympäristöministeriön asuntokauppatilastosta, mistä näkee eri tyyppisten asuntojen markkinahintoja.

Tilastokirjan tarkoituksena on lisäksi esittää postinumeroittain kaikki katuosoitteet sekä osoittaa, mihin tilastoalueisiin postinumerot liittyvät.

Näin kyetään muodostamaan käsitys siitä, miten asuntomarkkinat Lahdessa kehittyvät väestönkehityksen ja markkinahintojen myötä.

Postinumeroihin liittyviin katuosoitteisiin kootaan postinumeroalueella olevia palveluita, jotka pyritään toisessa vaiheessa osoittamaan osatilastoalueille.

Lisätietoja muokkaa