Makrotaloustiede

Makrotaloustiede tutkii taloutta kokonaisuutena. Makrotaloustieteen päämääränä on selittää kokonaistaloudellisten ilmiöiden, kuten inflaation, työllisyyden ja talouskasvun syitä, seurauksia sekä keskinäistä yhteyttä. Toisin kuin mikrotaloustieteellä, nykyaikaisella makrotaloustieteellä ei ole yleistä teoriapohjaa. Erityyppisten kysymysten analysointiin on makrotalouden tutkimuksessa kehitetty useita erillisiä malleja.

Makrotaloustieteen tarkastelemat kysymykset liittyvät aggregaattisuureisiin eli ne ovat summa yksittäisten toimijoiden taloudellisista toimista. Perinteisesti tarkasteltuja käsitteitä ovat olleet kulutusfunktio, säästämisaste, investoinnit ja kokonaistuotantofunktio. Nykyään yleinen näkemys on, että makrotalouden malleilla tulisi olla hyvät mikrotaloustieteelliset perusteet.

Makrotaloustiede erkani selkeästi omaksi tutkimussuunnaksi 1930-luvun laman aiheuttaman talouskriisin ja sitä seuranneen tutkimuksen seurauksena. Erityisen merkittävän työn teki John Maynard Keynes, joka kehitti kokonaiskysyntään perustuvan mallin yrittäessään selittää laman aikaisia ongelmia. 1970-luvulle tultaessa keynesiläinen taloustiede alkoi kohdata kasvavassa määrin arvostelua uusklassiselta koulukunnalta. Tunnetuimpia arvostelijoita on Robert Lucas, joka painotti rationaalisten odotusten hypoteesin merkitystä ja kuluttajien käyttäytymisen mallintamisen merkitystä. Jälkimmäinen tunnetaan Lucasin kritiikkinä.

Koska makrotalouden mallit pyrkivät usein vastaamaan suoraan talouspolitiikan kysymyksiin, on se tutkimusalana laajemman poliittisen mielenkiinnon kohteena kuin mikrotaloustiede. Tämä näkyy makrotaloustieteen jakautumisessa useisiin koulukuntiin. Nykyään taloustieteen valtavirtatutkimus on yhdistelmä uusklassisen ja keynesiläisen taloustieteen näkemyksiä.