Matelijoiden ja siemenkasvien sopeutumislevittäytyminen

Matelijat

Maapallon ilmasto kuivui noin 250 miljoonaa vuotta sitten. Sammakkoeläimet jotka olivat tottuneet kosteihin oloihin eivät enää pärjänneet niin hyvin, vaan ympäristö alkoi suosia uusia lajeja. Sammakoista alkoi kehittyä pikkuhiljaa matelijoita. Matelijoihin kuului esim. liskoja ja hirmuliskoja. Matelijat olivat ensimmäinen maalla elävä laji. Matelijoiden iho oli paksumpi kuin sammakkoeläinten, joten se kesti paremmin kuivuutta. Myös matelijoiden hengitys ja verenkierto olivat selkeästi tehokkaampia kuin sammakkoeläinten. Matelijoiden jälkeläiset kehittyivät munissa, eikä näin ollen vesistöjä tarvittu lisääntymiseen. Joidenkin matelijoiden jälkeläiset syntyivät elävinä eli ne kehittyvät emonsa munajohtimissa.