Perhe ja lapsen oikeudet

Perhe ja lapsen oikeudet

Lapsi saa jo syntyessään oikeuksiaMuokkaa

Kun lapsi syntyy, hän saa paljon oikeuksia: lapsella on oikeus huolenpitoon, etu- ja sukunimeen, henkilötunnukseen sekä vanhemmilta saatavaan elatukseen täysi-ikäisyyteen saakka. Suomen kansalaiselle tai avioliitossa Suomeen syntyneelle lapselle annetaan automaattisesti Suomen kansalaisuus.

Kansainvälinen lapsen oikeuksien sopimus on YK:n laajin ihmisoikeussopimus, joka luettelee lapsille kuuluvat ihmisoikeudet. Sopimuksessa ovat mukana kaikki maailman maat Yhdysvaltoja lukuun ottamatta. Sopimus hyväksyttiin marraskuussa 1989 ja se astui voimaan Suomessa vuonna 1991. UNICEFin toiminta perustuu lapsen oikeuksien sopimukseen.

Syrjimättömyys, lapsen edun huomioiminen, oikeus elämään ja kehittymiseen sekä lapsen näkemysten kunnioittaminen ovat sopimuksen neljä yleistä periaatetta. Lapsen oikeuksien toteutuessa lapset ympäri maailman saavat turvallisen elinympäristön, terveyden ja koulutuksen. Tämä on kehityksen edellytys kaikkialla maailmassa.

Suomessa sopimuksen periaatteet toteutuvat erinomaisesti. Monien tutkimuksien mukaan Suomi on kansainvälistä kärkitasoa lasten koulutuksen ja hyvinvoinnin vertailussa. Suomalainen lapsi on oppivelvollinen ja saa koulussa maksutonta kouluruokaa ja terveydenhuoltoa. Kehitysmaissa edes kouluun pääseminen ei ole itsestäänselvyys ja lapsityövoiman käyttäminen on edelleen varsin yleistä. Etenkin Suomen hieno neuvolajärjestelmä on saanut kansainvälistä huomiota.

Erilaisia perheitäMuokkaa

Tyypillisimmät suomalaiset perhetyypit ovat aviopari ja keskimäärin kaksi lasta sekä aviopari ilman lapsia. Tällaiset perhetyypit muodostavat yli 60% suomalaisista perheistä. Noin 20% suomalaisista perheistä muodostuu avoparista ja lapsista tai avoparista ilman lapsia. Yksinhuoltajaperheissä huoltaja on useimmiten äiti ja niiden osuus on noin 12% suomalaisista perheistä. Uusperheen muodostavat pariskunta sekä eri liitoissa syntyneet lapset. Suurperheeseen kuuluvat ydinperheen lisäksi isovanhemmat sekä naimattomat sukulaiset. Suurperheet ovat nykyään harvinaisempia kuin ennen, jolloin perheestä ja suvusta haettiin turvaa.

Avioliitossa on isyysolettama: aviomiehen oletetaan automaattisesti olevan lapsen biologinen isä. Avoliitossa isyys tulee vahvistaa kunnallisen lastenvalvojan luona, vaikka isyydestä ei olisi epäselvyyttä. Isyyden voi selvittää myös dna-testillä osana isyystutkimusta. Tällä hetkellä on vireillä kansalaisaloite äitiyslaista. Lailla halutaan turvata naisparin lapsen tasa-arvoinen oikeudellinen asema.

Perheen keskikoko on Suomessa nykyään alle kolme henkilöä, kun vielä 1950-luvulla se oli lähes neljä henkilöä. Määrää selittävät yksinhuoltajaperheiden sekä lapsettomien pariskuntien lisääntyminen. Avioitumisikä ja niin ikään synnyttäjien keski-ikä nousevat jatkuvasti. Tätä selittää esimerkiksi korkeakouluista valmistumisen viivästyminen. Syntyvyys on myös selvässä laskussa: vuonna 1960 Suomessa syntyi 82 129 lasta kun taas vuonna 2016 lapsia syntyi vain 52 814. Suurin Suomen ikäluokista syntyi sotien jälkeen vuonna 1947, jolloin lapsia syntyi lähes 110 000.

Adoptio ja huostaanottoMuokkaa

Adoptio- eli ottolasta voivat hakea avioparit ja yksin elävät naiset. Suomesta tai ulkomailta adoptoidusta lapsesta tulee perheen täysivaltainen jäsen. Perheellä on oikeus samoihin tukiin kuin muilla perheillä. Laillisesti sitovaa adoptiopäätöstä ei voi perua. Adoptio on vaihtoehto, jos biologinen vanhemmuus ei onnistu tai tunnu houkuttelevalta, mutta adoptio voi olla myös ensisijainen lapsenhankintakeino. Suomessa adoptoidaan noin 500 lasta vuosittain, puolet ulkomailta.

Adoptiolapsen vanhemmiksi haluavien täytyy olla yli 25-vuotiaita. Vanhempien pitää olla valmiita pitkään ja työlääseen prosessiin, joka saattaa maksaa tuhansia euroja. Tavoitteena on löytää perhe, joka sopii lapselle mahdollisimman hyvin.

Huostaanotto on toimenpide, jossa lapsi siirretään sijaisperheeseen lapsen vanhempien ollessa kykenemättömiä hoitamaan lastaan. Kunnan sosiaalitoimisto päättää huostaanotosta, joka tehdään aina lapsen parasta ajatellen. Se ei siis ole rangaistus. Huostaanotot ovat lisääntyneet viime vuosina mm. lisääntyneiden päihdeongelmien takia. Huostaanotto voidaan purkaa, jos kodin tilanne on tasapainoinen.

Lapsi elää sijaisperheessä tavallista arkea ja säilyttää oman sukunimensä. Sijaisperheeksi voi ryhtyä yhteisön, kuten SOS-lapsikylän kautta. Sijaisvanhemmat saavat rahallista tukea, joka on kuitenkin lähinnä kulukorvausta lapsesta koituviin menoihin eikä niinkään palkkaa hoitotyöstä.

Yhteiskunnan tuki perheelleMuokkaa

Kela maksaa jokaisen alle 17-vuotiaan lapsen huoltajalle verotonta lapsilisää. Lisän määrä on 100-150 euroa kuukaudessa; ensimmäisestä lapsesta maksetaan pienempää lisää kuin seuraavista. Yksinhuoltaja saa lisäksi 50 euron suuruista kuukausittaista yksinhuoltajalisää. Lapsilisän maksaminen aloitettiin suurien ikäluokkien synnyttyä sotien jälkeen. Rahallinen avustus lapsen elättämiseen oli köyhissä perheissä tarpeellista.

Yhteiskunta tukee lapsesta koituvia menoja myös muilla tavoin: maksuton neuvola on jokaisen lapsen oikeus koulun aloittamiseen asti. Jokainen äiti saa joko äitiyspakkauksen tai 140 euron suuruisen äitiysavustuksen. Äitiyspakkauksen rahallinen arvo on avustusta suurempi; näin kannustetaan käyttämään lapselle tarkoitettu avustus oikeaan tarkoitukseen.

Äitiysvapaa on noin puoli vuotta kestävä jakso, jolloin äiti hoitaa lastaan kotona ja saa korvausta. Isyysvapaa on kestoltaan lyhyempi, mutta tarkoitukseltaan sama. Näiden lisäksi noin puolen vuoden mittaisen vanhempainvapaan voi käyttää kumpi tahansa vanhemmista.

Yhteiskunta järjestää myös kunnallisen päivähoidon ja tukee sitä rahallisesti. Tuen suuruuteen vaikuttavat lasten määrä ja perheen tulot. Kunnan velvollisuus on järjestää lapselle hoitoa päiväkodissa tai perhepäivähoidossa myös iltaisin, öisin ja viikonloppuisin, kun vanhemman työ tai opiskelu sitä vaatii. Kaikille ilmainen yhdeksänvuotinen peruskoulu kuuluu myös yhteiskunnan tukiin. Päiväkodeissa ja kouluissa tarjotaan ruokaa ja terveydenhuoltoa. Maksuttomia ovat myös toisen asteen ja korkea-asteen koulutukset, joista erityisesti jälkimmäinen on monessa muussa maassa maksullista.