S1 Esihistoriallinen aika ja sivilisaation synty/Esihistorian taiteilijat

Koska ihmiset alkoivat taiteilemaan? muokkaa

Jossain vaiheessa ihmiskunnan menneisyydessä ihmiset alkoivat tehdä merkkejä, kaiverruksia, veistoksia ja kuvia, joille he antoivat merkityksen. Tutkijat kiistelevät vielä siitä, mitkä ovat ensimmäisiä taideteoksia. Esimerkiksi Ranskasta on löytynyt 50 000 vuotta vanhoja naarmuisia luita[1]. Onko niitä naarmutettu tarkoituksella ja onko naarmuilla jokin merkitys? Jos on, voidaan luita pitää taiteena. Varmuudella taiteeksi voimme kuitenkin jo lukea 30 000 vuotta vanhat hevosen näköiset kaiverrukset. Esine- ja kuvalöytöjen perusteella tiedämme, näitä hevosenpääkaiverruksia seuranneiden 10 000 - 15 000 vuoden aikana taide kehittyi teknisesti ja sisällöllisesti suuria harppauksia[1].

Miksi ihmiset taiteilivat? muokkaa

 
Keskusteltavaksi

Pohtikaa yhdessä, miksi me teemme taidetta. Mikä on taiteen tehtävä? Millaisia erilaisia tarkoituksia voi olla kuvalla tai veistoksella? Entä musiikki? Mikä on sen tehtävä?

Lähteet muokkaa

  1. 1,0 1,1 Burenhult, Göran., Siiriäinen, Ari., Valste, Juha., Jääskeläinen, Jukka., Berglund, Björn E.: Ihmisen suku / 1. Ensimmäiset ihmiset / [asiantuntijat: Ari Siiriäinen, Juha Valste ; suomentajat: Jukka Jääskeläinen, Juha Valste ; kirjoittajat: Björn E. Berglund ... et al.]., s. 28. [Helsinki]: WSOY, 1993. ISBN 951018778X, 9789510187784, 9510187798, 9789510187791. Worldcat (viitattu 15.2.2019).