Verihapero (Russula sanguinea) on haperoihin kuuluva sieni, jonka itiöemälle ei ole käyttötarkoitusta.

Verihapero on syömäkelvoton

Tunnistaminen muokkaa

Verihaperon kiinteä lakki on 5-10 cm leveä, kupera, mutta vanhemmiten tasaisen kautta jopa suppiloksi muuttuva, pitkään sisäänpäin kiertynyt, reuna ei ole uurteinen, tahmeako, sateella kiiltävä ja kuivalla säällä himmeä. Lakin väriltään tummanroosanpunaisesta verenpunaiseen vaihteleva yläpinnassa on usein vaaleita laikkuja tai jopa isompia vaaleita alueita. Yläpinnan pintakelmua on vaikea irrottaa. Harvassa kasvavat heltat ovat tasatyvisiä tai lyhytjohteisia, nuorena vaaleampia, mutta iän myötä kermanvalkoisiksi muuttuvia. Roosanpunainen jalka on 4-10 cm pitkä ja 1-3 cm paksu ja siinä on joskus keltaisia läikkiä. Verihaperon kova malto on valkoista ja heikosti sinertävänharmaan sävyistä.

Kasvu luonnossa muokkaa

Verihaperoa kasvaa männyn juurisienenä Etelä-Suomessa metsän reunamilla, puistoissa, niityillä ja sekametsissä. Pohjoisempaan mentäessä sieni harvinaistuu. Kasvuaika on heinäkuusta syyskuuhun.

Sekalaista muokkaa

Verihapero ei ole syötävää, eikä sille tunneta muutakaan käyttötarkoitusta.

Lähteet muokkaa

Kirjalähteet muokkaa


Sienikirjan sisällysluettelo
 
Etusivu Haperot Korvasienet ja Mörskyt Rouskut Tatit

Vahverot ja Torvisienet

Lähteet

Merkkien selitykset

Mikä on sieni?

Sienten kerääminen?