Suomen historia/Hyvinvoiva Suomi

1900-luvun jälkimmäisen puoliskon aikana Suomi kehittyi sodan leimaamasta maatalousyhteiskunnasta korkeatasoisen teollisuuden ja koulutuksen yhteiskunnaksi.

Vuodet 1946-49 olivat niukkaa jälleenrakennuksen, asutustoiminnan ja sotakorvausten aikaa. Rintamamiestaloja rakennettiin runsaasti. Suomen piti toimittaa sotakorvauksena Neuvostoliitolle muun muassa aluksia (535 laivaa), koneita ja laitteita, puutavaraa, selluloosaa ja muita puuteollisuuden tuotteita.

1950-luvulla maaseutu elpyi. Sosiaalipolitiikkaa luotiin jälleenrakennuksen hengessä.

1960-luvulla alkoi maaltamuutto ja kaupungistuminen. Maalta muutettiin kerrostaloasuntoihin, joihin alettiin hankkia pesukoneen kaltaisia kestokulutustavaroita. Palkkatyöläiset järjestäytyi ammattiyhdistysliikkeisiin. Vuosikymmenen lopulla voimistui nuoren polven kulttuuriradikalismi, jonka tulevaisuudenkuvana oli työväestön ja opiskelijoiden liitto.

1970-luvulla maaltamuutto ja maastamuutto Ruotsiin kiihtyvät edelleen. Hyvinvointivaltio juurtui suomalaiseen yhteiskuntaan. Koulutuksessa peruskoulu merkitsi suurta uudistusta. Teollisuus eli Suomessa vielä kasvun aikaa, joskin vuoden 1973 öljykriisi viilensi optimismia. Kulttuuri politisoitui.

1980-luku oli hyvinvoinnin kasvun aikaa. Kun aikaisemmin perustarpeiden tyydyttyminen oli saavutus, nyt alettiin puhua kulutusjuhlista. Hyvinvointivaltio palveli ihmisiä ja luokkaristiriitojen sijaan puhuttiin keskiluokkaistumisesta. Etenkin naisten tasa-arvoon kohdistui suuria odotuksia. Ympäristökysymykset nousivat 1980-luvulla politiikkaan ja syntyi uudenlaisia kansalaistoiminnan liikkeitä.

Vuonna 1990 taloudellinen lama yllätti lähes kaikki. Neuvostoliiton romahdus vuonna 1991 tuli myös täydellisenä yllätyksenä. Suomen toimintaympäristö muuttui täysin. EU-jäsenyys tuli mahdolliseksi ja Suomi heräsi maapalloistumiseen. Jo 1980-luvulla puhuttiin tietoyhteiskunnasta, mutta nyt teollisuusyhteiskunnan muutos oli selvästi havaittavissa.