Talousmatematiikka/Verotus

Arvonlisävero (ALV)

Arvonlisävero on kulutusvero ja se kohdistuu tavaroiden ja palveluiden kuluttamiseen. Arvonlisävero lisätään lähes kaikkien tavaroiden ja palveluiden nettohintaan.

Nimitys arvonlisävero johtuu siitä, että veroa tilitetään valtiolle eri vaiheissa määrästä, jolla tavaran arvo on lisääntynyt. Viime kädessä kuluttaja maksaa arvonlisäveron, jonka eri vaiheiden myyjät (valmistaja, tukkukauppias ja vähittäiskauppias) tilittävät valtiolle.

Arvonlisäveron perusteena on veroton myyntihinta. Sen suuruus on yleensä 24% verottomasta hinnasta. Joidenkin tuotteiden osalta veroprosentin suuruuteen on säädetty poikkeus. Vuoden 1998 vaihteessa on arvonlisäverouudistus.

Koska ALV lasketaan verottomasta hinnasta, on se perusarvo eli 100%. Jos tiedetään veroton hinta, on arvonlisävero helppo laskea. Kuluttaja tietää yleensä vain myyntihinnan eli verollisen hinnan, jolloin laskuista ei selvitä yhtä helpolla.

Verollinen (brutto) hinta saadaan verottomasta (netto) hinnasta kertomala ALV-kertoimella tai lisäämällä ALV: brutto = netto * 1,24 tai brutto = netto + (netto * 24 / 100)

Toisin päin veroton hinta saadaan verollisesta: netto = brutto * 100 / 124

Ansiotuloverotus

Ennakkovero peritään työnantajan toimesta etukäteen verokortin prosenttien mukaisesti. Ennakonpidätysprosentit määräytyvät niiden tietojen perusteella, mitä verottajalle on kertynyt edellisiltä vuosilta. Jos verotettava tulo muuttuu edellisestä vuodesta runsaasti, palautetaan liikaa maksettu summa tai veroa peritään jälkikantona lisää.

Tarkka verotus lasketaan seuraavana vuonna veroilmoituksen ja työnantajan tietojen perusteella. Veroja keräävät kunnat, valtio ja kirkko.

Verotettava tulo saadaan, kun tulosta tehdään mahdolliset vähennykset. Verotettava tulo voi valtion- ja kunnallisverotuksessa olla eri suuri, sillä niissä sovelletaan vähennyksiä eri tavalla.

Valtionverotuksen lopullinen vero määräytyy progressiivisesti. Tuloveroasteikko määritellään kunakin vuonna budjettineuvotteluissa.

Kunnan tulovero

Kunnallisverotuksessa määrättävän verotettavan tulon perusteella maksetaan kunnan tuloveroa. Esimerkiksi kunnan äyrihinta 18 snt tarkoittaa, että jokaisesta verotettavan tulon eurosta menee veroa 18 snt eli prosentteina 18%. Kunnat päättävät alueellaan sovellettavasta äyrin hinnasta vuosittain erikseen. Vuonna 2001 kuntien tuloveroprosentti on keskimäärin 17,68 prosenttia.

Luettelo kuntien tuloveroprosenteista ja kirkollisveroäyrien hinnoista ovat valtionvarainministeriön kotisivuilla : www.vero.fi/vero-ohjeet/ayrit01.html

Kirkollisvero

Kirkollisveroa maksavat evankelisluterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien jäsenet. Veroprosentti vaihtelee kunnittain. Vuonna 2001 keskimääräinen kirkollisäyrin hinta oli 1,30 äyriä, joka lasketaan kunnallisverotuksen verotettavasta tulosta.

Sairausvakuutusmaksu

Vakuutetun sairausvakuutusmaksu on 1,50 prosenttia, paitsi eläketulosta se on 1,20 prosenttiyksikköä korkeampi. Sairausvakuutusmaksun saaja on Kansaneläkelaitos. Perusarvona käytetään kunnallisverotuksen verotettavaa tuloa. Edellä mainittujen verojen lisäksi bruttopalkasta pidätetään työntekijän työeläkemaksu ja työttömyysvakuutusmaksu. Työnantaja hoitaa usein myös ammattiyhdistysten jäsenmaksujen perimisen. Näitä ei tarkasteta seuraavana vuonna vaan työnantaja tilittää se suoraan bruttopalkasta työeläkelaitokselle, työttömyyskassojen keskuskassaan ja yhdistykselle.

Marginaali- eli rajaveroprosentti ilmoittaa, kuinka monta prosenttia lisätulosta menee veroa.

Pääomatulojen verotus

Pääomatuloja ovat korkotulo, pörssiyhtiöstä saatu osinkotulo, vuokratulo, voitto-osuus, henkivakuutuksen tuotto, maa-aineksista saadut tulot ja kiinteän tai irtaimen omaisuuden luovutuksesta saatu voitto (luovutusvoitto) sekä muu sellainen tulo, jota varallisuuden voidaan katsoa kerryttäneen.

Pääomatulosta vähennetään ensin tulon hankkimisesta aiheutuneet kulut. Näin saadusta nettotulosta maksetaan veroa 30% ja 34% yli 30 000 euron osalta (vuodesta 2016 lähtien). Pääomatulon verotus on ollut progressiivista vuodesta 2012 ja progressiota on jatkuvasti tiukennettu vuosina 2012-2016. Sitä ennen veroprosentti oli 28% vuosina 2005-2011 samoin kuin 1996-1999. Vuosina 2000-2004 pääomatulon veroprosentti oli 29%.

Verollisten pankkitilien koroista maksettavaa veroa nimitetään lähdeveroksi. Korkotulon lähdeverotus koskee vain yksityisten henkilöiden ja kuolinpesien saamia korkotuloja. Korkotulon lähdeveron perii koron maksaja kuten pankki, huoltokonttori tai joukkovelkakirjan liikkeellelaskija, joten niitä ei ilmoiteta veroilmoituksessa.

Lahja- ja perintöverotus

Valtio perii lahjoituksista ja perinnöistä veroa perintö- ja lahjaveroasteikon mukaan. Veron määrään vaikuttaa myös lahjoittajan ja lahjoituksen saajan sukulaisuussuhde.

Alle 5000 euron lahjat ovat kuitenkin verovapaita. Tosin kolmen vuoden kuluessa annetut samalta henkilöltä saadut lahjat lasketaan yhteen ja veron suuruus määräytyy yhteissumman mukaan.

• Arvopaperilahjoituksien verotusarvo perustuu niiden käypään arvoon.
• Lahjaluonteisessa kaupassa on maksettava lahjaveroa, jos hinta tai vastike on enintään kolme neljäsosaa käyvästä arvosta.
• Sukupolvenvaihdoksessa lahjaveroa ei peritä, jos kauppahinta on enemmän kuin 50 prosenttia käyvästä arvosta.

Perintöverotuksessa pesän varat arvostetaan käypään arvoon vainajan kuolinhetkellä. Käyvällä arvolla tarkoitetaan omaisuuden todennäköistä myyntihintaa. Veroa on suoritettava 20000 euroa tai sitä suuremmasta perintöosuudesta.

Lahjaveroilmoitus

Lahjansaajan on kolmen kuukauden kuluessa lahjoituksesta annettava verotoimistolle lahjaveroilmoitus. Lomakkeita saa verotoimistoista. Ilmoitusta ei tarvitse antaa, jos lahja on alle 5000 euroa. Veroilmoitus on kuitenkin tehtävä, jos samalta antajalta saa kolmen vuoden kuluessa useampia lahjoja, joiden arvo on yhteensä 5000 euroa tai yli. Arvopaperien lahjoituksista kannattaa yleensä ilmoittaa, vaikka lahjan arvo olisi alle 5000 euroa. Tällöin arvopapereille saadaan lahjaverotuksessa vahvistettu arvo. Jos lahjansaaja myy arvopaperit, myyntivoittoa laskettaessa käytetään hankintamenona lahjaverotuksessa vahvistettua arvoa tai vaihtoehtoisesti hankintameno-olettamaa.