Ero sivun ”S3 Löytöretkelle monimuotoiseen maailmaan/Suomalainen kulttuuri” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 13:
<big>Kulttuurit ottavat vaikutteita ympäriltään ja muuttuvat. '''Suomalainen kulttuuri on kehittynyt vuosituhansien saatossa sellaiseksi kuin se nyt on.''' '''Se on aina ollut jatkuvassa muutoksessa ja muuttuu edelleen.''' Me nykypäivän suomalaiset emme elä samanlaisessa kulttuurissa kuin isovanhempamme. He puolestaan eivät eläneet lapsena samanlaisessa kulttuurissa kuin heidän isovanhempansa. Todennäköisesti meidän lapsenlapsemmekaan eivät elä samanlaisessa kulttuurissa kuin me.</big>
 
<big>Eri puolille maata on aikojen kuluessa kehittynyt erilaisia tapoja. Esimerkiksi Itä-Suomalainen kulttuuri eroaa jonkin verran Länsi-Suomalaisesta. Myös muualta Suomeen muuttavat tuovat mukanaan oman kulttuurinsa tapoja ja perinteitä. Osa suomalaisista kuuluu myös johonkin '''vähemmistökulttuuriin''', jolla on omat tapansa ja perinteensä. Ei siis ole ole olemassa vain yhtä suomalaista kulttuuria, mutta on paljon asioita, jotka esimerkiksi Japanissa tehdään eri tavalla kuin Suomessa. Siksi voidaan puhua suomalaisesta kulttuurista.</big>
 
== <big>Esimerkkejä suomalaisesta kulttuurista</big> ==
 
== <big>Tehtäviä ja pohdittavaa?</big> ==