Ero sivun ”S4 Suurten sotien aika/Puutetta ja korvikkeita – suomalaisten siviilien elämää sodan aikana” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
''Talvi- ja jatkosodan aikana siviiliväestöä koettelivat monet vaikeudet.''
''Tuotteita säännösteltiin ja alkuperäisten elintarvikkeiden sijaan myytiin korvikkeita ja vastikkeita''
''Elintarvikkeista ja monista kulutustavaroista oli puutetta.''
''Tuotteita säännösteltiin ja alkuperäisten elintarvikkeiden sijaan myytiin korvikkeita ja vastikkeita.''
''Kaupunkien pommituksissa kuoli satoja suomalaisia.''
''Lapsia lähetettiin turvaan naapurimaihin.''
''Sodassa menetetyillä alueilla asuneet ihmiset joutuivat muuttamaan muualle Suomeen''
 
===Korvikkeita ja vastikkeita===
Rivi 39 ⟶ 44:
===Sotainvalidit ja traumatisoituneet sotilaat===
 
Talvi- ja jatkosodassa kuoli yhteensä lähes 90 000 suomalaista ja noin 200 000 haavoittui. Suurin osa kuolleista ja haavoittuneista oli rintamalla taistelleita nuoria miehiä. Sodan seurauksena noin 30 000 naista jäi leskeksi ja 50 000 lasta puoliksi tai kokonaan orvoiksi. Sodan jälkeen Suomessa saattoi kadulla kulkiessaan nähdä miehiä, jotka olivat menettäneet sodassa esimerkiksi käden tai jalan. Vaikeimmin haavoittuneiden sotainvalidien saattoi olla hankalaa löytää töitä. Elämä sodan hävinneessä köyhässä maassa ei ollut helppoa, vaikka haavoittuneille maksettiinkin korvauksia.
Suomessa sotainvalideja on viime sodista elossa vielä noin 4 800 (vuoden 2014 alussa).[2] Heidän etujaan valvoo 18. elokuuta 1940 Jyväskylässä perustettu Sotainvalidien Veljesliitto. Liiton jäseniksi ovat voineet liittyä myös sotainvalidien puolisot ja lesket, joita on noin 11 500 (2014). Sotainvalideille korvataan muun muassa sotavammojen hoitokuluja ja kuntoutusta sekä maksetaan elinkorkokorvausta vamman tai sairauden aiheuttamasta haitasta. Korvausten maksaminen on ensisijaisesti valtion vastuulla.
 
Monille haavoittuneille ja muille sodan kokeneille sota jätti myös näkymättömiä arpia. Järkyttävät kokemukset saattoivat pyöriä mielessä vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen ja vaikeuttaa elämää siviilissä. Henkisistä ongelmista kärsineitä veteraaneja ei vielä tuohon aikaan ymmärretty auttaa. Korvauksia ei myönnetty ja moni koki vaikeutensa häpeällisiksi. Osa sodan kokeneista joutuikin sodasta päästyään kamppailemaan ahdistuksen ja masennuksen kanssa. Jotkut alkoholisoituivat ja monet perheet kärsivät isän sodasta johtuvien pelkojen vuoksi vuosikymmenien ajan.
Suomen sotilasvammalaki määrittelee puolustusvoimien palveluksessa aiheutuneiden vammojen hoidon ja kuntoutuksen sekä niistä maksettavat korvaukset
 
Talvi- ja jatkosodassa vammautui suuri määrä sotilaita psyykkisesti erityisesti asemasodassa ja muissa pitkäkestoisissa tilanteissa. Vammautuneet olivat pääasiassa aikuistuneita, jo siviilissä vakiintuneita henkilöitä, joille sotiminen ei ollut aikuistumisriitti. Psykiatrisia osastoja oli sotasairaaloissa enimmillään 15 ja niissä 1 800 paikkaa.[4]
 
Psyykkisesti haavoittuneille ei juuri maksettu sotainvalidikorvauksia, sillä katsottiin, että häiriöt johtuivat miehestä itsestään, ja myöhemminkin korvaushakemukset on hylätty kolmin-nelinkertaisesti myönnettyihin korvauksiin verrattuna. Linjan loi vuonna 1943 lääkintäkapteeni Hannes Salmenkallio: ”Jos nämä potilaat saavat korvausta, niin heidän paranemisensa viivästyy tai he jäävät kokonaan paranematta.