Unikonviljelijän opas/Opas

VAROITUS!

Vaikka itse oopiumiunikon viljely on laillista Suomessa, rohdosten valmistaminen siitä on laissa kiellettyä. Tässä oppaassa esitellään rohdosten valmistusmenetelmiä puhtaasti informatiivisessa mielessä; tarkoitus ei ole yllyttää lukijaa lain rikkomiseen.

Suomen laissa määritellään rikokseksi huumeiden tuottaminen, valmistaminen, vienti, tuonti, jakelu, hallussapito, käyttö ja viljely. Lain mukaan näistä teoista rangaistaan vankilatuomiolla tai sakkorangaistuksella.

Esipuhe

Ihmisten nauttimat nykyaikaiset elintarvikkeet ja muut aineet sisältävät tiettyjä kemiallisia yhdisteitä, joita esiintyy myös luonnontuotteissa. Usein nämä puhtaat aineet eivät kuitenkaan sisällä kaikkia tarvittavia ravinteita eivätkä siis täytä ravinnolle asetettuja edellytyksiä. Kiistelyä käydään esimerkiksi puhdistetusta sokerista ja luonnossa esiintyvistä hedelmämakeuttajista. Vaikka jalostetun sokerin sisältämä yhdiste onkin pohjana esimerkiksi sokerijuurikkaassa esiintyville yhdisteille, jalostetun sokerin käyttö johtaa usein sairauksiin ihmisruumiissa. Nykyisen tietämyksen perusteella vaikuttaa siltä, että luonnossa esiintyvien monimutkaisten hiilihydraattiyhdisteiden sulattaminen ruuansulatuselimistössä mahdollistaa sen, että keho voi saada sokerit käyttöönsä ilman negatiivisia sivuvaikutuksia pitkällä aikavälillä. Jalostettua sokeria voidaankin itse asiassa pitää lääkkeenä, jota tulisi käyttää helpon imeytymisensä takia vain silloin, kun keho on heikossa tilassa. Sen sijaan sitä ei tulisi käyttää vakituisen ruokavalion osana, vaan tähän tarkoitukseen tulisi käyttää luonnossa esiintyviä monimutkais¡a hiilihydraatteja.

Samalla tavalla voimme tarkastella useita luonnossa esiintyviä kasvituotteita. Farmakologisesti aktiivisesta kasvista valmistettu tee tai uute voi sopia varsin hyvin pitkäaikaisessakin käytössä moniin pikkuvaivoihin, mutta puhdistetun tai jalostetun farmakologisesti aktiivisen aineen käyttö tulisi rajoittaa lyhytaikaiseen lääkekäyttöön. Sata vuotta sitten oli varsin tavallista, että kodin puutarhassa kasvoi muutama oopiumiunikko. Näistä värikkäistä kukista saatava tuote, oopiumi, kerättiin säännöllisesti talteen lääkinnällistä käyttöä varten. Puutarhassa kasvavia unikoita pidettiin yhtä luonnollisina kuin niiden vierellä kasvaneita vihanneksia ja juureksia. Nykyajan ihmiselle sana oopiumi tuo mieleen lähinnä heroiinin. Samalla tavalla koka tarkoittaa useimmille nykyihmisille samaa kuin kokaiini. 50-100 vuotta sitten asiat olivat toisin, silloin näitä lääkkeitä ei vielä oltu julistettu laittomiksi. Kriminalisoinnin seurauksena syntyi järjestäytynyttä mustan pörssin kauppaa, jonka etujen mukaista oli tiivistää aineet puhtaisiin, voimakkaisiin muotoihin. Tämä edesauttoi nykyisen laajamittaisen heroiinin- ja kokaiininjalostusteollisuuden syntymistä.

Yhden puhtaan ainesosan farmakologinen vaikutus on täysin erilainen kuin laimea sekoitus useita sille läheisiä alkaloideja, jotka esiintyvät kasveissa. Useissa tapauksissa näiden puhtaiden aineiden ominaisuudet poikkeavat niin paljon kasvien tuottamista esiasteista, että ne täytyy annostellakin suorempaa reittiä; esim.ruiskuttamalla suoraan suoneen piipussa polttamisen tai syömisen sijasta. Tämä puhtaiden aineiden annostelu suoraan verenkiertoon johtaa helposti negatiivisiin seurauksiin; puhtaat aineet ovat myrkyllisempiä ja yliannostusriski kasvaa moninkertaiseksi. Kun raakaoopiumia poltetaan, tietyn morfiinipitoisuuden aikaansaaminen veressä vie huomattavasti pidemmän ajan kuin annosteltaessa morfiinia suoraan verenkiertoon. Tämä mahdollistaa tiettyjen kehon puolustusmekanismien, kuten unen tai tokkuraisuuden, käynnistymisen, mikä antaa keholle lisäaikaa jakaa aine tasaisemmin koko elimistöön. Korkea konsentraatio puhdasta alkaloidia voi aiheuttaa elimistölle shokkitilan ja pahimmillaan kuoleman.

Laimeutensa lisäksi raakamateriaalit eroavat jalosteista myös kemialliselta rakenteeltaan. Esiasteiden ja kemiallisesti läheisten yhdisteiden vaikutukset voivat olla hyvin erilaisia kuin jalosteiden. Eräillä raakaoopiumin sisältämillä alkaloideilla on pahoinvointia aiheuttavia ominaisuuksia, jotka ovat niin voimakkaita että ne voivat estää henkilöä nauttimasta myrkyllisen suurta annosta. Samalla ne rajoittavat riippuvuusriskiä. Psykologiselta kannalta aine, jolla on lyhyt vaikutusaika ja joka aiheuttaa voimakkaan mielihyvän, aiheuttaa suurimman psyykkisen riippuvuusriskin. Opiaattien tapauksessa fyysinen riippuvuus voi aiheuttaa lisäongelman. Raakaoopiumia käytettäessä fyysisen riippuvuuden riski pienenee ratkaisevasti. Näiden aineiden kriminalisoinnista johtuva jalostusteollisuus on siis luonut huomattavasti vaarallisemman tilanteen kuin mikä vallitsi ennen kriminalisointia. Nykyään on paljon vaikeampaa löytää raakaoopiumia tai koka-lehtiä ja paljon helpompaa löytää morfiinia, heroiinia ja kokaiinia. Lain ylläpito-ongelmat ovat seurausta kriminalisoinnista - nimenomaan siitä että myös miedot vaihtoehdot on kriminalisoitu. Toisin sanoen lailliset, kontrolloidut ja verotetut raakavalmisteet voisivat muuttaa koko huumekaupan rakenteen, pienentäen siinä liikkuvia rahamääriä ja vähentäen järjestäytynyttä rikollisuutta, jota tarvitaan nykyisen pimeän kaupan ylläpitämiseksi.

Huumeiden käyttöä ja kauppaa valvovat viranomaiset mittaavat tietyn aineen vaarallisuutta usein aineen aiheuttamina kuolemina ajanjaksoa kohti. Jos raakamateriaalien saatavuus tehtäisiin helpommaksi kuin jalosteiden(joita on usein jatkettu epämääräisillä kemikaaleilla), yliannostuskuolemat vähenisivät automaattisesti käyttäjien keskuudessa. Huumelakeja valvovat viranomaiset voisivat keskittyä valvomaan lisensoituja valmistajia sekä ehkäisemään jalostettujen aineiden levitystä.

Raakamateriaalit, kuten koka-lehdet, oopiumi ja kannabis voisivat tarjota paremman vaihtoehdon kuin nykyisin sallitut huumeet eli kahvi, tupakka ja alkoholi sekä erilaiset reseptilääkkeet kuten Diapam. Nämä sallitut huumeet ovat osa modernin yhteiskunnan työ ja virkistystoimintamallia. Esimerkiksi kahvi on piriste, jota ihmiset käyttävät työssään; alkoholia puolestaan käytetään tyypillisesti vapaa-ajan rentoutumiseen. Sama voisi päteä myös koka-lehteen ja oopiumiin, jotka eivät luonnollisessa muodossaan ole sen enempää riippuvuutta aiheuttavia kuin kahvi ja alkoholi. Joissakin tapauksissa koka-lehdet olisivat kahvia parempi vaihtoehto; kahvi aiheuttaa negatiivisia sivuvaikutuksia joidenkin käyttäjien vatsalle ja sydämelle. Oopiumi ja kannabis taas voisivat olla parempi vaihtoehto kuin alkoholi, joka on laajimmin väärinkäytetty huume yhteiskunnassamme.

Monet kasvituotteet omaavat raakamuodoissaan laajemman lääkinnällisen käyttöpotentiaalin kuin vastaavat jalosteet. Esimerkiksi oopiumitinktuuraa voidaan käyttää paikallispuudutuksena mm. hampaita saavien vauvojen ikenissä. Se on myös tehokas ripulin pysäyttäjä (Suomessakin myydään OPIa reseptivapaasti). Morfiinipitoista alkoholitinktuuraa myytiin apteekeissa aina 1950- luvun puoleenväliin saakka. Tätä ennen syntyneet muistavat kyseisen lääkkeen ominaismaun yleensä positiivisin tuntemuksin.

Nykyaikana raakamateriaalien tarjoamat mahdollisuudet on pitkälti jätetty huomioimatta. Sen sijaan lääketehtaiden jalosteita pursuavista apteekeista on tullut ainoa jäljellä oleva lääkinnän lähde. On kyseenalaista, ovatko nämä nykyaikaiset tuotteet - jotka koostuvat pääasiassa jalostetuista kemikaaleista, joista monia on mahdotonta tunnistaa ja jotka ovat usein vanhoja lääkkeitä tehottomampia - ainoa hyväksyttävä lähde lääkinnällisten tarpeiden tyydyttämiseen. Juuri tämä on ollut lähtökohtana tämän oppaan kirjoittamiselle.

Yleistä unikonviljelystä

Oopiumiunikko viihtyy viileässä ilmanalassa, joten se menestyy mainiosti ulkoviljelykasvina Suomessa. Se ei ole kovin tarkka myöskään maaperän suhteen, mistä johtuen sen viljely on äärimmäisen helppoa. Suurimman ongelman muodostavat sääolosuhteet; hyvän sadon aikaansaamiseksi pitäisi sadonkorjuuvaiheessa olla kuivat ja aurinkoiset ilmat. Epäonnistumisriskiä voi tietysti jakaa kasvattamalla useita eri vaiheissa kypsyviä variaatioita.

Siementen hankkiminen

Oopiumunikon siementen hankkiminen ei voisi olla paljon helpompaa; itäviä siemeniä löytyy jopa hyvinvarustettujen ruokakauppojen maustehyllyistä. Tietenkään nämä siemenet eivät ole parhaita mahdollisia. Myös Prismojen ja Citymarketien viherosastojen siemenhyllyistä löytyy usein oopiumiunikon siemeniä. Parempia siemeniä voi tiedustella niin suomalaisista kuin ulkomaisista siemeniä ja viherkasveja myyvistä erikoisliikkeistä.

Viljeleminen sisällä

Tämä opas käsittelee valtaosin unikon viljelyä ulkona. Mikäli sinulla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tai halua kasvattaa unikkoa pihamaalla tai parvekkeella, ei hätää! On täysin mahdollista saada hyvin kasvavia unikoita myös sisällä, esimerkiksi ikkunalaudalla tai jossain muualla päin huonetta. Etelä-Aasian vuorilla on erinomainen kasvuympäristö näille kukille; yritä siis tavoitella tätä myös kotioloissasi.

Unikko ei pidä liian kuumasta. Idätyksen aikaan yölämpötilat 2-7 °C ja päivälämpötilat 10-18 °C ovat parhaita. Öisin lämpötilan olisi hyvä laskea 11 °C tai enemmän. Lämpötilan lasku on tärkeintä ensimmäisten kahdeksan viikon aikana istuttamisesta. Ilman on lisäksi syytä olla kuivaa, joka toteutuukin hyvin keskuslämmitetyissä asunnoissamme. Mullan kastelemisessa kannattaa pitäytyä kohtuudessa, sillä unikko ei viihdy litimärässä maaperässä ja näin home ei muodosta riskiä. Sumuta vettä päivittäin. Valaistuksen on oltava riittävää, eli jos auringonvalo ei tule kysymykseen, niin riittävästi keinovaloa. Valoa kukalle on syytä antaa 8-14 tuntia vuorokaudessa, 12 tuntia on optimi. Koska voimakkaat kaasupurkausvalaisimet (suurpainenatrium, monimetallivalaisin, elohopeavalaisin) tuottavat paljon kukan kannalta epätoivottua lämpöä, tehokkaat loisteputket ovat suositeltavampia.

Lyhyesti siis: kohtuullisesti vettä, mineraalirikas multa, raikasta ilmaa, tarpeeksi valoa, viileä ilmanala ja paljon huolenpitoa. Lisää tietoa sisäviljelystä on Koristehampun kasvatusoppaassa, jota voi käyttää soveltuvin osin lisätiedon lähteenä.

Kylväminen ja istuttaminen

Istuttamisajankohdalle on kaksi vaihtoehtoa. Siemenet voidaan kylvää jo loppusyksystä, syys-lokakuussa, jolloin ne talvehtivat versoina lumen alla ja alkavat kasvaa aikaisemmin keväällä. Keväällä kylvämisen tulisi tapahtua heti viimeisten yöpakkasten jälkeen. Itämisvaiheessa lämpötilan tulisi olla vähintään 3 astetta Celsiusta, mieluiten 10 astetta. Nuoret taimet viihtyvät parhaiten 4-5 asteessa. Pakkaset ovat kohtalokkaita nuorille taimille. Sen sijaan hieman kehittyneemmät taimet, joilla on lumipeite suojana, sietävät kylmiäkin lämpötiloja. Unikot vihaavat uudelleenistuttamista, joten siemenet tulisi kylvää suoraan lopulliseen kasvupaikkaansa. Jos taimet on jostakin syystä aloitettava muualla, tämä tulisi tehdä maatuvissa turveruukuissa, jotka voidaan istuttaa suoraan maahan. Kasvatukseen sopivat parhaiten paikat, jotka ovat aurinkoisia mutta tuulelta suojassa.

Lannoittaminen

Jos mahdollista, kasvatuspaikan maaperään kannattaa lisätä karjanlantaa kasvukautta edeltävänä syksynä. Fosforia (esim.superfosfaatti, apatiitti tai PuuCee Superi) tulisi lisätä siemeniä kylvettäessä. Kun taimet alkavat muodostaa nuppuja, kannattaa pintaan lisätä vielä kerros lantaa tai lannoittaa typpipitoisella lannoitteella. Sama toistetaan kukkimisvaiheessa.

Oheinen taulukko kuvaa kaupallisessa viljelyssä lisättävien ravinteiden määrää eri vaiheissa (kg/ha).

         N        P2O5     K2O

Nuppu    1,26     ,026     1,2

Kukka    55,2     18,6     76,4

Lypsy    61,4     28,3     74,2

Kastelu

Kun taimet ovat pieniä, niitä tulisi kastella usein. Myöhemminkin ne pitävät suihkuttelusta, mutta huomattavasti kuivemmasta maaperästä. Sadonkorjuun aikaan unikko on erityisen herkkä sateelle, pitkät varret vaurioituvat siinä helposti. Mikä vielä pahempaa, sade tai liika kosteus haittaa alkaloidien kerääntymistä lateksiin ja oopiumista tulee laihempaa kuin se olisi kuivalla säällä. Myös lateksin määrä on suurempi lämpimällä ja kuivalla ilmalla. Runsain sato saadaan, jos kukkiminen ajoittuu pisimpiin päiviin eli juhannuksen tienoille.

Latvominen

Kun taimet alkavat puskea kukintonuppuja, leikkaa niiden latvat. Tämä saa kunkin taimen muodostamaan useita kukintoja yhden sijasta. Toisin kuin useimmilla kasveilla, latvottujen taimien muodostamat kukinnot saattavat itse asiassa muodostua suuremmiksi kuin jos ne jätettäisiin latvomatta.

Lypsäminen

Oikeat lypsämismenetelmät vaikuttavat ratkaisevasti lopullisen oopiumisadon määrään. Oikein lypsettynä kukin siemenkota voi tuottaa jopa 30 grammaa oopiumia.

Siementen alkaessa kypsyä alkaa siemenkodan suonissa virrata oopiumilateksia. Siemenkota alkaa muodostua samana päivänä jolloin kukan terälehdet putoavat. Kun pudonneiden terälehtien entiset kiinnityskohdat ovat muuttuneet harmaista lähes mustiksi, lypsäminen voi alkaa. Normaalisti tämä tapahtuu 2-3 viikkoa terälehtien putoamisen jälkeen.

Siemenkodan lypsäminen aloitetaan työkalulla, jossa on kaksi säädettävää terää. Viillon tekemiseen käytetään alussa yhtä terää ja myöhemmin kahta terää, jotka ovat lähellä toisiaan. Mitä useampia teriä käytetään, sitä suurempi on oopiumiunikon lypsämisen tuotto. Käyttää voidaan työkalua, jossa on jopa kuusi vierekkäistä terää. Turkkilainen spiraalisten viiltojen tekniikka tuottaa enemmän lateksia, kuin intialainen pystysuora viiltotekniikka. Alkuvaiheessa tehdään vain katkoviivatyyppistä, vaakasuoraa viiltoa siemenkodan yläosan ympäri. Viiltämällä selviää se, kuinka runsaasti lateksia virtaa siemenkodassa.

Viillon syvyys riippuu siemenkodan halkaisijasta:

    Siemenkodan halkaisija          Viillon syvyys
    ----------------------          --------------
Suuri             2,5-4 cm              1,5 mm
Keskikokoinen     2-2,5 cm              0,8 mm
Pieni             1,5-2 cm              0,4 mm

Ensimmäisten viiltojen tulisi olla 0,5-1 cm pituisia ja enintään 1,5 millin syvyisiä ja niitä tulisi tehdä vain yksi päivässä. Viiltojen välille jätetään vaakasuunnassa noin 3 millimetrin välit. Mitä runsaammin lateksi virtaa, sitä enemmän voidaan viiltää seuraavana päivänä. Kun lateksivirta on maksimissaan, viillot tehdään lähes täysiksi ympyröiksi katkoviivojen sijaan. Viiltoa ei kuitenkaan koskaan pidä tehdä täysin siemenkodan ympäri, sillä tämä tyrehdyttäisi lateksivirran. Viiltojen tekeminen on myös aloitettava siemenkodan yläpäästä jatkuvan lateksivirran takaamiseksi. Jokainen uusi viiltokerros tehdään 1,5-3 mm edellistä alemmaksi. Ole säästeliäs alkuvaiheessa, lypsä vain vähän kerrallaan. Kasvia voidaan lypsää yli kuukauden ajan joka päivä, jos kaksoisviiltoja aletaan tehdä siemenkodan puolestavälistä alaspäin mentäessä.

Viillot tehdään aamupäivällä. Iltapäivällä alun perin valkoiset lateksitipat ovat muuttuneet päivän aikana valkoisesta keltaisiksi tai ruskeiksi, jolloin ne ovat valmiita kerättäviksi. Alun perin valkoiset lateksitipat ovat muuttuneet päivän aikana valkoisesta keltaisiksi tai ruskeiksi. Lateksin raaputtamiseen simenkodan pinnalta sopii tylsä metallinen maalarin lasta tai esimerkiksi ruokalusikka, jonka toiseen laitaan on koverrettu kuunsirpin muotoinen lovi. Kerätty oopiumi kuivataan auringossa tai keinolämmössä.

Lateksivirta on suurimmillaan puolenpäivän aikoihin. On merkillepantavaa, että alkaloidipitoisuus on korkein sään ollessa kuiva ja että lateksia muodostuu eniten keskipäivällä pitkänä, lämpimänä päivänä. Lateksin morfiinipitoisuus on myös korkeimmillaan keskipäivällä, mutta päivän ollessa lyhyempi. Lisäksi morfiinipitoisuus on korkeampi lateksissa, joka on kerätty heti viiltämisen jälkeen. Tämä johtuu siitä, että osa morfiinista hapettuu reagoidessaan ilman kanssa. Hapettumisen ehkäisy takaa paremman puhtausasteen.

Päivän pituustekijästä johtuen lateksin morfiinipitoisuus on korkein unikoissa, jotka on kylvetty jo syksyllä tai hyvin aikaisin keväällä.

Oopiumin morfiinipitoisuus on suurin 1-3 ensimmäisen lypsykerran aikana. Ainoastaan kahden ensimmäisen lypsyn tulos kannattaa yhdistää, jos tahtoo luokitella oopiumin voimakkuuden täsmällisesti. Muiden alkaloidien pitoisuudet pysyvät vakiona koko lypsyajan.

Jotta saisit tulevaisuutta varten hyviä siemeniä, kannattaa jättää muutama kasvia kokonaan ilman viiltoja. Kun siemenet ovat kypsiä, siemenkodan yläosaan aukeaa pieniä reikiä. Kypsyneet siemenet tulevat kuivuessaan niin kevyiksi, että tuuli puhaltaa ne ulos näistä rei'istä. Kypsymättömät siemenet ovat kosteita ja pysyvät vielä siemenkodan uumenissa. Siemeniä on kussakin kodassa noin 11 000 - 12 000.

Oopiumiunikko ja muut unikot

Varsinainen oopiumiunikko tunnetaan kasvitieteessä nimellä Papaver Somniferum L. ja se kuuluu Papaveraceae-sukuun. Sukuun kuuluu yli sata eri lajia, joista on useita eri variaatioita. Useimmat näistä kasveista kasvavat Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä eteläisessä Aasiassa. Monet ovat sopeutuneet alppiseuduille, missä on keväällä paljon vettä ja myöhemmin kesällä on kuivaa. Kaikki oikeat unikot tuottavat siemeniä siemenkodissa, jotka kasvavat pitkien varsien päissä. Tämä ominaisuus on ratkaiseva unikoita luokiteltaessa. Esim tuliunikko ei muodosta siemenkotaa eikä siis ole varsinainen unikko; kasvitieteessä se tunnetaan nimellä Escholtzia Californica ja se kuuluu itse asiassa leinikkeihin.

Oopiumiunikon lisäksi vain harvat unikkolajit sisältävät oopiumialkaloideja, oopiumiunikon ollessa luonnollisestikin tärkein alkaloidilähde. Siitä on kuitenkin olemassa useita variaatioita, jotka eroavat toisistaan mm. kukkien ja siementen värin, kypsymisajan sekä siemenkotien koon osalta. Papaver Somniferum on yksivuotinen ruohokasvi, toisin sanoen se elää vain yhden vuoden, jonka jälkeen se tuottaa runsaan siemensadon. Kukat ovat tavallisimmin valkoisia, violetteja, vaaleanpunaisia tai punaisia. Siemenet puolestaan ovat harmaita, sinisiä tai mustia.

Oopiumiunikoon farmakologiaa

Raakaoopiumi sisältää lajikkeesta riippuen keskimäärin 25 eri alkaloidia. Tärkeimmät alkaloidit ovat: morfiini(4-21%), kodeiini(0,8-2,5%), papaveriini(0,5-2,5%), noskapiini(4-8%) ja thebaiini(0,5-2%). Muita alkaloideja ovat mm. protopiini, laudaniini, kodamiini ja kryptopiini. Jokaisella yksittäisellä oopiumialkaloidilla on erilaiset vaikutukset; eri alkaloidien erottaminen raakaoopiumista vaatii kemiallisia prosesseja.

Oopiumin pahoinvointia aiheuttava vaikutus johtuu lähinnä thebaiinista ja papaveriinista. Morfiiniin pohjautuu oopiumin uneliaisuutta tuottava vaikutus. Se on riippuvuutta aiheuttava puudutusaine, joka luokitellaan narkoottiseksi kipulääkkeeksi. Morfiinin aiheuttamia sivuoireita ovat pahoinvointi, oksentelu ja ummetus. Normaaliannos morfiinisulfaattia on 10 mg 4-6 kertaa päivässä Kodeiini aiheuttaa vähemmän unisuutta, mutta torjuu tehokkaasti kipua. Se luokitellaan myös narkoottiseksi kipulääkkeeksi. Kodeiinilla, kuten monella muullakin opiaatilla on yskänärsytystä hillitsevä vaikutus ja sitä käytetäänkin joissakin yskänlääkkeissä. Kodeiini vaikuttaa samalla tavalla kuin morfiini, mutta se on vähemmän myrkyllistä ja vähemmän riippuvuutta aiheuttava; myös vähemmän euforisoiva. Normaali annos on noin 30 mg 4-6 kertaa päivässä kipulääkkeenä ja 5-10 mg 6-8 kertaa päivässä yskänlääkkeenä.

Noskapiinilla (vanhalta nimeltään narkotiini) ei ole narkoottisia ominaisuuksia, mutta sitä käytetään yskänlääkkeenä. Annos 15 mg 4 kertaa päivässä. Papaveriini on lihasrelaksantti ja sitä käytetään mm. ruuansulatushäiriöiden hoitoon.

Oopiumin historiaa

Unikon yhdistivät euforiaan ja uneen jo Babylonian Sumerilaiset noin 4000 eKr. Kreikkalaiset kirjoittivat ensimmäisinä oopiumin lääkinnällisestä käytöstä noin 300 eKr. Kreikkalaiset totesivat euforisoivien vaikutusten lisäksi myös oopiumin kyvyn tuottaa psyykkistä ja fyysistä riippuvuutta. Sana oopiumi tulee kreikankielisestä mehua tarkoittavasta sanasta, joka viittaa siemenkotia viillettäessä saatavaan lateksiin. Kreikan mytologiassa oopiumi oli omistettu yön jumala Nyxille, kuoleman jumala Thanatokselle, unen jumala Hypnokselle sekä Hypnoksen pojalle Morfeukselle, unten jumalalle. Homeros kirjoitti Helenistä, joka tarjosi Telemakhokselle nepentheä, unikkoviiniä. Lääketieteen isä Hippokrates(460-377 eKr.) suositteli unikkoviiniä yleislääkkeeksi.

Arabikauppiaat levittivä oopiumin käytön Intiaan ja Kiinaan, missä sitä käytettiin lähinnä ripulin ja punataudin hoitoon. Oopiumin polttamista ei harjoitettu Idässä ennen 1700-lukua. Sen sijaan Euroopassa oopiumin käyttö oli laajalle levinnyttä jo 1500-luvun puolivälissä. Eurooppalainen alkemistilääkäri Paracelsus(1490- 1540) kehitti oopiumitinktuuran, laudanumin. Vaikka laudanumia oli vapaasti tarjolla Euroopassa, oopiumin tai laudanumin käytöstä ei tullut koskaan samanlaista yhteiskunnallista ongelmaa kuin alkoholi oli ja on edelleen. Vasta kun tohtori Alexander Wood kehitti suonensisäisen ruiskeen vuonna 1853, opiaattiriippuvuudesta tuli vakava ongelma länsimaisessa yhteiskunnassa. Ruiskeen ja vesiliukoisen morfiinin yhdistelmän käyttö levisi Amerikan sisällissodassa, missä sitä käytettiin haavoittuneiden kivunlievitykseen.

Oopiumin käytön huumeena vei Kiinaan britit. 1800-luvulla englantilaiset kolonialistit organisoivat Intiassa valtavan oopiumituotannon. Markkina-alueeksi he valitsivat Kiinan. Tuohon aikaan Kiina oli pääasiallinen teen tuottaja ja teen kysyntä oli kovassa kasvussa länsimaissa. Kiina oli omavarainen, mutta kiinalaiset ottivat mielellään hopeaa vaihdossa teestä. Englantilaiset alkoivat viedä oopiumia Kiinaan ja oopiuminkulutuksen kasvaessa kiinalaiset maksoivat oopiumistaan pian enemmän hopeaa kuin saivat teestänsä. Tämä aiheutti vakavan kauppavajeen, minkä johdosta Kiinan hallitsijat päättivät kieltää oopiumin maahantuonnin. Päätös suututti englantilaiset, jotka olivat alkaneet laskea ylijäämähopean varaan rahoittaessaan KaukoIdän kauppaansa. Englantilaiset halusivat myös innokkaasti avata Kiinan valtavat markkinat teollisuustuotteilleen, erityisesti puuvillavaatteille. Käyttämällä ylivoimaisia laivojaan ja kanuunoitaan, englantilaiset aloittivat ja voittivat Ensimmäisen Oopiumisodan(1839-1847), avaten Kiinan markkinat sekä Toisen Oopiumisodan(1856-1860), pakoittaen kiinalaiset laillistamaan oopiumin maahantuonnin. Toisin sanoen britit muuttivat väkipakolla Kiinan kansan oopiumiaddikteiksi, ottaen huumeestaan vaihdossa kallisarvoista hopeaa ja teetä. Lopulta vuonna 1907 Iso-Britannia, Kiina ja Intia sopivat oopiumin tuottamisen ja kaupan lopettamisesta kymmenen vuoden sisällä. Tämän seurauksena Kiinan oopiumiongelma käytännöllisesti katsoen katosi.

Länsimaissa oopiumi oli laillista ja vapaasti saatavilla vielä 1900-luvun alussa. Suomessa oopiumista eristettyä morfiinia ja tästä jalostettua heroiinia käytettiin sodanjälkeisinä vuosina ja vielä 1950-luvun alussa enemmän kuin missään muussa maailman maassa; 17,67 kiloa heroiinia miljoonaa asukasta kohti, mikä oli kolme kertaa enemmän kuin toiseksi eniten kuluttaneessa Italiassa. Suomi joutuikin tuolloin YK:n oopiumikomission ja kansainvälisen lehdistön hampaisiin. Suomalaiset perustelivat aineiden käyttöä pohjoisella sijainnillaan ja tuberkuloosin levinneisyydellä; heroiinia käytettiin tuolloin yskänlääkkeenä.

Opiaattien haittavaikutukset

Opiaattien käytön haittavaikutuksia ovat muiden muassa fyysinen ja psyykkinen riippuvuus, hengityksen lamaantuminen, hengitystietulehdukset, keuhkokuume, tuberkuloosi, ruokahaluttomuus, pahoinvointi ja ummetus. Suonensisäiseen käyttöön liittyy aina likaisten ruiskujen vuoksi riski sairastua hepatiittiin eli maksatulehdukseen ja HIV:iin.

Opiaatit aiheuttavat riippuvuuden nopeammin kuin monet muut huumausaineet. Opiaattiriippuvuus on aivojen sairaustila, jonka kehittymiseen vaikuttavat yksilön geneettinen alttius, ympäristötekijät ja opiaattien pitkäaikaiskäytön vaikutukset keskushermostoon. Käytön äkillinen lopettaminen saattaa aiheuttaa vieroitusoireita. Vatsakipu, ripuli, flunssan kaltaiset oireet, pahoinvointi ja oksentelu ovat tyypillisiä fyysisiä oireita. Ruumiinlämpö vaihtelee, potilas vapisee ja iho saattaa mennä "kananlihalle". Nivel- ja lihaskipua, lihaskouristuksia sekä levottomuutta ja masentuneisuutta esiintyy myös usein. Vieroitusoireet koetaan vastenmielisiksi ja ahdistaviksi, mikä saattaa johtaa opiaattien pitkittyneeseen väärinkäyttöön.