Hippa (myös natta tai litta) on lasten leikki, jossa yksi leikkijä yrittää ottaa muita kiinni.

Perushipan säännöt muokkaa

Yksinkertaisimmillaan hipassa on kyse siitä, että yksi leikkijä yrittää ottaa muita kiinni. Kun kiinniottaja saa jonkun kiinni, tulee kiinnijääneestä uusi hippa. Uusi hippa ei saa aivan välittömästi ottaa kiinni vanhaa hippaa. Näinkin yksinkertainen leikki voi olla hauska, jos leikkijät osallistuvat siihen täydellä innolla. Samoin leikki voi tapahtua ympäristössä, kuten jossain suuressa rakennuksessa tai leikkipaikan rakennelmissa, joka tuo lisäväriä leikkiin. Joskus hipassa on niin kutsuttu puti tai turva, josta hippa ei saa ottaa muita kiinni. Hipasta käytetään myös nimeä jäänyt.

Muita hippoja muokkaa

Muumihippa muokkaa

Samat säännöt kuin Aku Ankka hipassakin, paitsi, että pitää hutaa muumihahmon nimi.

Haaranatta muokkaa

Tässä hipassa kiinnijäänyt joutuu jäämään seisomaan X asentoon. Hänet voi pelastaa ryömimällä haarojen läpi. Yleensä leikki loppuu kun natta on väsynyt, mutta myös silloin kun hän on saanut kaikki kiinni.

Töpselihippa muokkaa

Töpselihipassa kiinnijääneen pitää asettaa kämmenensä lantiolleen ja jättää kyynärpään ja kyljen väliin pienet aukot. Kiinnijääneen voi pelastaa laittamalla kätensä aukoista läpi. Hippa loppuu kun kaikki on saatu kiinni.

Vessahippa muokkaa

Vessahipassa kiinnijäänyt joutuu jäämään seisomaan siten että jompi kumpi käsistä on ylhäällä ja kiinnijäänyt voidaan pelastaa laskemalla käsi alas eli "vetämällä vessa".

Koripallohippa muokkaa

Koripallohipassa kiinnijäänyt yhdistää kätensä ja asettaa ne eteensä ympyrän muotoiseksi renkaaksi. Pelastaa voi työntämällä päänsä renkaasta läpi alakautta. Hippa loppuu, kun kaikki ovat jääneet kiinni.