Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Kalifornian intiaanit

Kalifornian intiaanit olivat läntisessä Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa asuneita intiaaneja. Kaliforniassa on monenlaisa ympäristöjä: aavikoita, vuoristoja, metsiä, sateinen rannikko. Tunnettuja intianihemimoja pomo ja Ihmiset hankkivat elatuksensa muun muassa tammenterhojen keruulla, metsästyksellä ja monesti kalastuksellakin. Harva heimo viljeli maata, koska kasviravintoa oli muutenkin kyllin. Runsaasti ravintoa tuottavilla seuduilla oli tiheä asutus. Joillekin heimoille omaisuus oli tärkeää. Kielellisesti alueen intiaanit olivat hyvin hajanaisia. Kielellisesti alueen intiaanit olivat hyvin hajanaisia.

Jotkut alueen intiaanit olivat taitavia korintekijöitä
Pomo-intiaanien tekemä kori

Asumukset olivat risumajoja, kuoppataloja tai kehikon päälle tehtyjä. Kuoppatalossa mahaan kaivetun kuopan pääle on rakennettu kupolimainen katto.

1800-luvun alussa eurooppalaisten tuomat kulkutaudit tappoivat monia intiaaneja.

Kaiken kukkuraksi valkoiset "puhdistivat" intieeneja 1800-luvun puolivälin intiaanisodissa.