Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Kiina ja Itä-Aasia

Kiinan historian kirjalliset lähteet ulottuvat yli 3500 vuoden taakse ja riisinviljely aloitettiin alueella jo yli 8000 vuotta sitten. Alue muodostaa yhtenäisen kulttuurisen alueen, vaikka valtioita on alueella ollut usein monia yhtä aikaa ja kieliäkin on ollut useita.

Terrakottasoturi

Kiinan historia jaetaan perinteisesti dynastioiden eli hallitsijasukujen mukaan. Niissä valta periytyi yleensä isältä pojalle. Historiaan kuuluu paljon hallitussukujen vaihtumiseen liittyviä murroskausia, jolloin oli yleensä levotonta ja sotaisaa.

Itä-Aasiaan syntyi jo muinoin monenlaisia pienempiä kulttuureja, jotka saivat paljolti vaikutuksensa kiinalaisesta kulttuuripiiristä, mutta kehittivät myös itse omanlaisiaan kulttuuripiirteitä ja saivat kulttuurivaikutteita myös toisiltaan.

Useimmissa näissä maissa on vaikuttanut sekä perinteiset paikalliset uskomukset, että joko suoraan Intiasta tai useimmiten Kiinan kautta levinneet Buddhalaisuuden muodot. Myös kiinalainen konfutsealaisuus levisi jo varhain monille alueille.

Lootus on tärkeä symboli monessa aasialaisessa kulttuurissa.

Kiinan muinaiset dynastiat

muokkaa
  1. Esihistorialliset dynastiat
  2. Varhaiset dynastiat
  3. Imperiumien aika
  4. Keskiset dynastiat

Läheiset kulttuurit

muokkaa
  1. Japani
  2. Korea

Sanasto

muokkaa

buddhalaisuus = Gautama Buddhan opetuksille perustuva valaistumiseen ja jälleensyntymien kierrosta ja kärsimyksest vapautumiseen pyrkivä uskonto, joka puhuu rauhan ja elämän kunnioituksen puolesta

filosofia = näkemys todellisuudesta, elämästä tai siitä kuinka tulisi elää

kunfutselaisuus = oppi toisten inhimillisestä ja vastavuoroisesta suhtautumisesta toisiin ihmisiin