Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Kongojoen alue

Kulttuuripiiri: Afrikan kulttuurit

Hautakeramiikkaa Kongon alueelta.

Ajankohta: noin 1000 eaa - 1800-luvuilla

Bantu-kansat saapuivat Kongojoen jokilaaksoon noin 1500-luvulla ennen ajanlaskun alkua, jolloin he syrjäyttivät paikallisen pygmi-väestön, joka oli eläinyt metsästäen ja keräten ruokaa luonnosta. He toivat mukanaan Länsi-Afrikasta raudankäsittelytaidon, maanviljelyksen ja bantu-kielen. Itäisen bantu-haaran väestö loi Urewe-kulttuurin.

Urewe-kulttuuriMuokkaa

Kulttuuri syntyi Victoria järven tienoilla afrikkalaisella rautakaudella. Kauden merkittävimmät löydöt sijoittuvat 200-500-luvuille jaa. Kulttuurin juuret tunnetaan huonosti, mutta sen uskotaan liittyvän pronssikautisen kulttuurin romahdukseen. Kulttuurin syntyminen liittyy myös bantu-kansojen vaelluksiin. Se tunnetaan kauniista keramiikastaan ja kehittyneistä raudanvalmistus tekniikoistaan. Kumpikaan ei juuri ole sittemmin alueella muuttunut.

Kulttuurin tärkeimmät kohteet sijoittuivat kukkuloille 1300-1700 metrin korkeuteen, joilla sijaitsevilla ylätasangoilla on savinen ja rikas maaperä. He viljelijät muun muassa hirssiä ja durraa ja kasvattivat hieman karjaa. Lisäksi he kalastivat ja metsästivät lisäravinnon saamiseksi. Metsää raivattiin suuressa määrin ja se oli alkuna eroosiolle eli maaperän kulumiselle.

600-luvulta lähtien kulttuuri alkoi muuttua, mutta paikoitellen se kuitenkin säilyi aina 1300-luvulle asti.

Kongon kuningaskuntaMuokkaa

 
Portugalilaiset toivat kristinuskon Kongoon. Krusifiksi 1600-luvulta

Perimätiedon mukaan Kongon kunigaskunta perustettiin 1400-luvulla. Kuningaskunta oli lähtöisin pienestä Mpemba Kasin valtakunnasta. Se teki liiton läheisen pienen kuningaskunnan kanssa ja näiden liiton perillinen Nimi a Lukeni oli Kongon kuningaskunnan perustaja. Hän siirsi pääkaupunkinsa etelään Mbanza Kongoon, jossa oli tiheämpi asutus. Ensimmäiset portugalilaiset matkailijat kuvailivat sitä suureksi kaupungiksi. Kuningaskunnan suullista historiaa alettiin kirjata muistiin 1500-luvulla.

Hallinnon perusyksikkö oli kylä. Niistä muodostettiin maakuntia, joiden johtajan ylempi aatelisto valitsi. Kyliä verotettiin asukasluvun mukaan, mutta verot saatettiin maksaa maan tuotoksina. Tämä verotus oli talouden perustana. Useimmat johtajat nimitettiin määräkausiksi, mutta muutama maakunta oli perinnöllisen johtajiston alaisuudessa. Siitä huolimatta ne maksoivat osan tuloistaan kruunulle. Maakuntien maksamien verojen lisäksi kruunu keräsi erityisveroja ja tulleja.

Norsunluun ja muiden luonnonvarojen lisäksi Kongo kävi kauppaa jalostamillaan rautatuotteilla, raffia-kankailla, kuparilla ja keramiikalla. Valtakunta kääntyi portugalilaisten vaikutuksesta kristinuskoon vähitellen 1400-1500-luvuilla. Paikallisen katollisen kirkon kulut maksettiin kuninkaan varoista.

Armeija koostui jousimiehistä ja pienestä joukosta miekoin ja kilvin varustettua raskasta jalkaväkeä. 20 000 sotilas asui pääkaupungissa ja pienempiä joukkoja maakunnissa hallinnon tukena. 1600-luvulta lähtien ne olivat lähinnä mukana sisällissodissa. Tarvittaessa joukkojen tueksi nostettiin kansan joukoista kantajia ja muuta avustavaa väkeä. Valtakunta heikkeni vallanperimyskiistojen, sisällissotien ja orjakaupan vaikutuksesta. 1888 siirtomaavallat jakoivat sen keskenään.

Upemba ja Luban kuningaskuntaMuokkaa

 
Satelliittikuva Upemba-järvestä

Afrikan hautavajoamassa sijaitsevan Upemba järven ympäristöön alkoi 500-luvulla kehittyä yhteisö, josta myöhemmin kehittyi Luban kuningaskunta ja Lundan kuningaskunta. Muutos oli hidas ja monimutkainen. Kulttuuri kehittyi useassa vaiheessa, jotka perustuivat aina edeltäjiensä perintöön.

Upemban alueelta löytyi paljon metallimalmeja ja raudan ja kuparin jalostus kehittyi. Käytiin kauppaa myös norsunluulla ja muilla tuotteilla. Alueen metallituotteille syntyi laaja kysyntä ja se loi sen pohjalle laajan kauppaverkoston. Ympäristö oli edullinen maanviljelykselle ja sieltä löytyi paljon kalaa ja riistaa.

Vahvan talouden ja ruuan saannin helppouden johdosta Upemban alueesta tuli hyvin varakas. Siellä kehittyi kaupunkeja ja päällikkökuntia. Päälliköistä tuli 1400-luvun lopulla aina vain voimakkaampia.

 
Lubalaista metallitaidetta - kirves

Luban kuningaskuntaMuokkaa

Luba-kuninkaiden tarunomainen esi-isä metsästäjä Kalala Ilunga oli tarinoiden mukaan kukistanut aluetta tyrannisoineen ilkeän hallitsijan. Pyhästä alkuperänsä vuoksi kuninkaista tuli kuolemansa jälkeen jumalia ja heidän kotikylistään tuli eläviä temppeleitä heidän muistokseen. Paikalliset tarinankertojat muistojen miehet olivat vastuussa historian säilyttämisestä ja historian tulkitsemisesta nykyisten hallitsijoiden eduksi.

1600-luvulla Luba-valtion synnyllä oli laaja vaikutus alueen politiikkaan ja taiteeseen, kun valtion kulttuuri ja perinteet levisivät sen hallitsemille alueille. Erityisesti sen metallinkäsittelytaito levisi laajalle alueelle. Tärkein Luba-kulttuurin piirteitä omaksuneista kulttuureista oli eteläinen Lunda kuningaskunta. Sen tarujen mukaan sen kulttuuri oli lubalaisen metsästäjän perustama.

Valtakunnan varakkuus perustui sen luonnonvaroille: kullalle, kuparille, norsunluulle, eeben puulle ja suitsukkeille. Vuoden 1889 se hajosi sisällissodan johdosta, kuningasta ei enää valittu ja Luba lakkasi olemasta poliittinen toimija.

 
Lunda kaupungin katu ja taloja

Lundan kuningaskuntaMuokkaa

Lunda sijaitsi Luban lounaispuolella nykyisen Kongon tienoilla. Kuningaskunta syntyi Lubalaisen prinssin naitua eteläisen prinsessan. Valtakunnan laajuus oli vuoden 1680 tienoilla 150 000 km2 ja suurimmillaan 1800-luvulla 300 000 km2. 175 000 asukkaan väestöstä voitiin luoda mahtava armeija. Valtakunta muodostui useiden heimokuntien liitoksi, jossa paikalliset heimoilla oli autonomia eli ne olivat puolittain itsenäisiä. 1700-luvulla siirtolaisia siirtyi Tanjanika-järven seudulle. Samoihin aikoihin alueelle luotiin Itäisen Lundan valtakunta.

1800-luvulla suurvaltakunta kukistui ampuma-asein varustettujen Chowke-soturien hyökkäykseen. He perustivat sitten oman kuningaskuntansa kielensä ja kulttuurinsa mukaiseksi. Lundan kuninkaat hallitsivat edelleen sydänmaillaan, mutta suuren valtansa menettäneinä.

Kuban liittovaltioMuokkaa

 
Naamio-kypärä eteläisestä Kubasta

Kuba-valtio sijaitsi hieman Kongosta etelään ja sen väestö oli tullut pohjoisesta. Se oli liittovaltio, jonka väestö koostui erilaisista kansallisuuksista. Kuningaskunta alkoi erilaisten kansojen yhteistyötä ilman keskitettyä hallintoa ja yhteistä hallitsijaa. Noin vuoden 1625 tienoilla yksi paikallisista hallitsijoista nousi sen johtoon. Perimätiedon mukaan hän oli opiskellut hallintoa Kongon kuningaskunnassa.

Kuban hallinto perustui saavutuksille, mutta valta pysyi silti tiukasti aateliston käsissä. Maassa omaksuttiin uusia tekniikoita naapurikansoilta ja Amerikoista tuotuja uusia viljelykasveja kuten maissi, tupakka, kassava ja pavut. Tämän johdosta se rikastui ja taiteilijat saivat tehtäväkseen upeita tilauksia kuninkailta. Kuninkaat haudattiin upeimpien töiden kanssa. Kubat palvoivat taivaan isä-jumalaa ja joka loi elämän maa-äidin kanssa. Woot-henki nimesi eläimet ja muut maanpäälliset asiat ja oli läheisemmässä yhteydessä ihmisten kanssa.

Valtakunta saavutti huippunsa 1800-luvun puolivälissä. Eurooppalaiset saavuttivat maan 1884. Kiitos suhteellisen eristyneisyytensä se ei koskaan joutunut kärsimään orjakaupasta kuten lähempänä rannikkoa sijaitsevat naapurinsa. 1800-luvun lopulta se joutui Nsapo-kansan valloittamaksi ja sittemmin siitä tuli Belgian siirtomaa. Nykyinen kuningas on ollut asemassaan vuodesta 1969 lähtien.

Ruandan kuningaskuntaMuokkaa

 
Sijainti

Paimentolaisheimo tutsit perustivat kuningaskunnan 1400-luvulla suurinpiirtein nykyisen Ruandan seuduille. Vaikka osa toisesta merkittävästä kansanryhmästä, hutuista, kuului aatelisiin, suurin osa heistä oli köyhiä maanviljelijöitä.

 
Igiseke, perinteinen ruandalainen kori

Ennen 1700-lukua sotilaallisen vallan uskotaan kuuluneen tutseille ja yliluonnollisen eli uskonnollisen mahdin hutuille. Tutsi-kuninkaiden neuvonantajat olivatkin hutuja.

1700-luvulta lähtien neuvoston ja samalla myös hutujen asema heikkeni huomattavasti. Kunikaat alkoivat jakaa maita yksilöille, eivätkä enää suvuille, joiden johtajat olivat olleet hutuja. Hutuista tuli käytännössä tutsi-omistajien maaorjia.

1860-1895 Ruandasta alkoi valloittaa naapurialueita. He eivät välittäneet selvittää valloittamansa väestön kansallisuutta, vaan yksinkertaisesti nimesivät nämä hutuiksi. Hutusta tuli näin ollen alistamisen merkki. Hutuisuudesta saattoi päästä noustessaan yhteiskunnallisessa asemassa. Myöhemmin siirtomaavallat omaksuivat paikallisen järjestelmän.

SanastoMuokkaa

  • bantut - ovat eri puolilla Saharan eteläpuolisesta Afrikassa asuva sukulaiskansojen ja heimojen ryhmä. Siihen kuuluu yli 400 kansaa tai heimoa. Bantukieliä puhuu noin 310 miljoonaa ihmistä. He eroavat myös ulkonäöllisesti muista afrikkalaisista muun muassa muita kapeammalla nenällään. He asuttavat nykyään suurinta osaa päiväntasaajan eteläpuolisesta Afrikasta. He ovat kuitenkin melko uusia tulokkaita alueella seurauksena yhdestä ihmiskunnan suurimmasta kansanvaelluksesta, joka lähti liikkeelle Nigerian ja Kamerunin alueelta noin 4000 vuotta sitten.
  • durra - on viljakasvi, joka kasvaa 1-5 metriä korkeaksi. Viljellyt lajikkeet ovat yleensä matalia. Durraa voi viljellä alueilla, jotka ovat liian kuumia ja kuivia esimerkiksi maissille, sillä sen vahapintaiset lehdet kestävät hyvin kuivaa. Siitä valmistetaan rieskoja ja puuroja.
  • hirssi - Hirssit ovat viljakasveja, joita viljellään Aasiassaja Afrikassa, keskiajalla myös Euroopassa. Siitä tehdään muun muassa puuroa.
 
Kassavan mukuloita
  • kassava eli maniokki on puolipensas, jonka juuristossa on suuria, tärkkelyspitoisia mukuloita. Kassavan viljely ei vaadi taimien lisäksi mitään muuta ulkopuolista lisää ja onkin helppoa köyhissäkin oloissa. Siitä valmistetaan jauhoja ja ryynejä, joita kutsutaan tapiokaksi. Sillä voidaan korvata esimerkiksi vehnäjauhot. Kassavasta valmistetaan myös alkoholia.
  • keramiikka - savesta polttamalla tehdyt esineet ja astiat.
  • maaorja - Maaorjat ovat maanviljelijöitä, jotka maksavat työllään vuokraa pienestä viljelemästään maatilasta. Heillä ei ole muutto-oikeutta ja he tarvitsevat usein isäntänsä luvan moniin asioihin esimerkiksi naimisiin menoon. Maaorjilla on kuitenkin yleensä enemmän oikeuksia kuin tavallisilla orjilla. Heitä ei esimerkiksi yleensä voi myydä tai tappaa. Yhteiskuntaa, jossa on paljon ei-vapaita maanviljelijöitä kutsutaan feodalistiseksi. Se oli tyypillinen keskiajan Euroopassa, mutta myös esimerkiksi Japanissa.
  • orjakauppa - Kauppa vapautensa menettäneillä ihmisillä, orjilla, joita muut käyttävät työvoimana, jolle ei tarvitse maksaa palkkaa. Orjilla oli hyvin vähän, jos lainkaan virallisia oikeuksia ja heidän asemansa riippui omistajansa hyväntahtoisuudesta. Alunperin orjat olivat orjia jo syntyjään tai sodissa saatuja vankeja. Orjakaupan kiihtyessä vapaita afrikkalaisia alettiin ryöstää orjiksi kotikylistään. Monet orjista vietiin niin kutsutulle Uudelle mantereelle eli Amerikkaan. Merimatkoilla kuoli massoittain ihmisiä huonoon kohteluun ja tauteihin.
  • pygmit - on nimitys pienikasvuisille kansoille, jotka asuvat Afrikan trooppisilla sademetsäalueilla ja joiden miesten keskipituus on alle 150 cm. He elävät metsästämällä, kalastamalla ja keräilemällä ja tuntevat hyvin elinympäristönsä eläimet ja kasvit. Heillä on pitkät perinteet rinnakkaiselosta maanviljelijäryhmien kanssa, joiden kanssa he käyvät vaihtokauppaa ja ovat muutenkin yhteydessä. Kylät ovat kiinteitä, mutta pygmit vaeltavat ympäri omistamaansa aluetta ja asuvat retkillään 20-35 hengen leireissä. Pygmeillä ei ole enää omaa kieltä, mutta sanat jotka ovat yhteisiä erillään eläville pygmiryhmille, viittaavat siihen, että heillä on kerran ollut oma yhteinen kielensä. Sisällissodat ja sademetsien hakkuut ovat pygmien uhkana.
  • raffia - on trooppisen Afrikan palmu, jolla on näyttävät lehdet. Raffiakuitua käytetään kankaisiin ja erilaisiin käsitöihin.
  • sisällissota - kun valtion sisäisten ryhmien väliset välit tulehtuvat niin, että ne käyvät väkivalloin toistensa kimppuun ja syntyy valtion sisäinen sotatila, puhutaan sisällissodasta.