Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Suuri pueblokapina

Suuri pueblokapina oli vuosina 1680 - 1692. Kapina alkoi siitä, kun espanjalaiset kielsivät intiaanien uskonnolliset menot.

Kapinaa johtaneen Popén patsas

Kumous onnistui, vaikka espanjalaiset saivatkin siitä vihiä. Intiaanit ajoivat espanjalaiset mailtaan. Intiaanit myös torjuivat kaksi ensimmäistä espanjalaisten hyökkäystä. Mutta kapinan tuloksena apassit alkoivat hyökkäillä enemmän intiaanien maille. Kapina ei myöskään helpottanut kuivuutta. Intiaanit alkoivat riidellä keskenään. Palanneet espanjalaiset voittivat hajanaiset intiaanit 1692. Popé menetti valtansa heimojen kapinaliitoon melko pian, ja ehti kuolla ennen espanjalaisten tuloa.

Tausta

muokkaa

Maahan 1500-luvulla saapuneet espanjalaiset pitivät intiaaneja omaisuutenaan. Intiaanien oli maksettava veroa je tehtävä raskasta työtä. Intiaanit elivät maaorjan asemassa. Vastarinta kukistettiin kovalla kurinpidolla.Tämä herätti tietenkin intiaaneissa pelon ja vihan. Lisäksi pohjoisesta tunkeutuneet apassit tappoivat pueblointiaaneja ilman, että vähälukuiset espanjalaiset kykenivät tätä estämään. Samaan aikaan rutto tappoi intiaanejakin. Nälkä tuli intiaaneile kuivuudesta ja raskaasta verosta.

Lähetyssaarnaajat käännyttivät pueblointiaaneja ruoskimisen, silpomisen ja kuoleman uhalla.

Maallisen puolen maanomistajat ja hallinto kohtelivat intiaaneja huonosti.

Espanajalaiset kukistivat monet pienet kapinat. Myös kaksi suurta pueblokapinaa 1600-luvun lopussa meni myttyyn.

Kapina

muokkaa

Toinen kapina alkoi siitä, että espanjalaiset pyrkivät hävittämään kristinuskon kanssa kilpailevan kachina-kultin, kun olivat yli sata vuotta sietäneet sitä kristinuskon rinnalla. Espanjalaiset vangitsivat kachina-kultin tanssijat ja hävittivät näiden kulttiesineet. Espanjalaiset hirttivät muutaman tanssineista poppamiehistä.

Eräs vapautettu tanssija Popé päätti kostaa nöyryytykset aloittamalla kapinan vuonna 1680. Kapinan valmistelu oli huolellinen.

Sana kulki kaikille lähialueen heimoille: ensi kertaa lähes kaikki puebloheimot yhdistyivät yhden johtajan taakse, yksi toisensa jälkeen. Suurin osa espanjalaisista asui hajallaan maaseudulla. Intiaaneilla oli noin 2500 asemiestä, espanjalaisilla vain 170. Popé lupasi terveyden ja yltäkylläisyyden tulevan kun espanjalaiset on pois häädetty. Espanjalaiset saivat ennen kapinaa vihiä siitä.

Intiaanit hyökkäsivät espanjalaisten haciendoille, maatiloille tappaen niiden asukkaat. Intiaanit polttivat lähetysasemien surmatut papit. Hyökkäys eteni Santa Fehen, josta pakeni tuhat asukasta El Pasoon. Espanjalaisia asui alueella ennen kapinaa noin 2500. Noin 500 espanjalaista kuoli kapinaan. Intiaanit pyrkivät tuhoamaan espanjalaisten rakennelmat ja kulttuurin. Nyt edes auraa ei saanut käyttää, ohraa ja venhää viljellä. Popén tarkoitus oli palauttaa alkuperäinen intiaanien elämä.

Seuraavana parina vuotena intiaanit voittivat taistelut, kun espanjalaiset yrittivät vallata aluetta takaisin.

Kapinan kukistuminen

muokkaa

Mutta kun espanjalaiset olivat pois, apassit ja navajot hyökkäilivät pueblointiaaneja vastaan. Kuivuus jatkui: nyt sallitut sadetanssit eivät tuoneet sadetta ja yltäkylläisiä satoja. Kun Popé kuritti, niitä intiaaneja, jotka käyttivät espanjalaisten välineitä kuiten auraa, myös surmaten, tämä aiheutti kansan epäsuosiota. Perinteiset heimorajat jakoivat yhä intiaanit eri ryhmiin. Vain taos-, keres- ja pecos- intiaanit pysyivät Popélle uskollisina. Muut kääntyivät sotimaan Popén yksinvaltaa vastaan. Lisäksi monet intiaanit olivat kääntyneet kristinuskoon ja suhtautuivat myönteisesti espanjalaisiin. Pope menetti luultavasti valtansa koko pueblooalueela jo noin vuoden päästä kapinan alusta, kuoli ehkä vuonna 1688 tai 1690.

Espanjalaiset palasivat vasta 1692. Espanjalaiset saivat armahduksin osan intiaaneista puolelleen. Espanjalaisten oli nyt helpompi kukistaa riitainen kapina ja tappaa noin kolmannes kapina-alueen pueblointiaaneista. Vanha järjestys palasi pueblojen maille.

Espanjalaiset kohtelivat tällä kertaa pueblointieeneja hieman ystävällisemmin: eivät orjuuttaneet eivätkä yrittäneet hävittää näiden uskomuksia.

Seuraava, vuoden 1696 kapina kukistui nopeasti, koska osa kereseistä ja pecosit tukivat espanjalaisia.

Sitten espanjalaiset ja pueblointiaanit taistelivat yhdessä apasseja vastaan.