Wikijunior Uskonto/Vanhoillislestadiolaisuus

Vanhoillislestadiolaisuus on uskonnollinen herätysliike lestadiolaisuuden suurin suuntaus.

Se on vaikuttanut eniten Lapissa, Pohjanmaalla ja näiden lähialueilla.

Vanhoillislestadiolaiset toimivat luterilaisen kirkon sisällä, mutta katsovat että vain he pelastuvat taivaaseen.

Lestadiolaisten seurakuntia ovat rauhanyhdistykset.

Tunnetuin vanhoillislestadiolaisten kokoontuminen on suviseurat, joihin osallisutt kymmeniä tuhansia kävijöitä.

Lestadiolaisuuden hyvinä puolina pidetään yhteisöä, joka monesti luo jäsenilleen turvaa epävarmassa maailmassa uskon avulla. Lestadiolaiset myös yleensä suhtautuvat myönteisesti yhteiskuntaan ja ovat isänmaallisia.

Arvostalu on kohdistunut lähinnä siihen, että yhteisö rajoittaa valinnan vapautta.

Vanhoillislestadiolaiset tunnetaan siitä että karttavat monia maailmallisina pidettyjä asioita syntinä. Näitä ovat lestadiolaisen kannan mukaan mm

mm raskauden ehkäisy ja television katselu. Monta muutakin asiaa liike on vaihtelevassa määrin syntinä kieltänyt.

Historia

Vanhoillislestadiolaisuus syntyi, kun 1800-luvulla syntyneestä lestadiolaisesta liikkeestä irtaantui noin vuonna 1900 muita suuntauksia opillisten kiistojen takia. Noin vuonna 1960 tapahtuneessa hajaannuksessa liikkeestä lähti paljon pappeja pois. Tämä jyrkensi vanhoillislestadiolaisten johdon halua valvoa jäsentensä uskonelämää erityisesti 1970-luvulla. 1980-luvulla liikkeen usi johto tiedotti avoimemmin ja seuraavana vuosikyymeninä jonkun verran käsitteli liikeen ongelmakohtia esim hoitokokousia 1970-luvulla. 2000-luvulla on näkynyt jonkin verran merkkejä vanhoillislestadiolasen liikkeen muutoksista, mutta pääosin se toimii yhä vanhalla pohjalla.

Vanhoillislestadiolaisuus

Yleensä lestadiolaiset ovat vanhollislestadiolaisia. Heitä on noin 115 000., 3/4 - 4/5 lestadiolaisista. Näistä yleensä puhutaan kun puhutaan lestadiolaisuudesta. Liike on yhä luterilaisen kirkon sisällä. Se on käytännössä erillinen uskonto, koska vanhoillislestadiolaiset uskovat että vain he pelastuvat.

Vanhollislestadiolaisten merkittävin tapahtuma on seurat, hengelliset kokoontumiset. Tunnetuimmat ovat vuosittaiset Suviseurat. Ne keräävät kymmeniä tuhansia kävijöitä.

Vanhoillislestadiolaisuuden arvostelua

Vanhoillislestadiolaisuudet tunnetaan siitä, että he pitävät monia muiden ihmisten tavallisina pitämiä asioita syntisinä.

Television katselu on vanhoillislestadiolaisille syntiä, koska siinä esitetään maallista, paheisin houkuttelevaa ohjelmaa.

Mutta vastoin laajalle levinnyttä kertomusta ikkunallista pesukonetta ei pidetä syntisenä. Televisiokielto on nykyään menettänyt hieman merkitystään, monet lestadiolaiset katsovat televisiota esimerkiksi Internetistä.

Pop- ja rockmusiikki on kiellettyä, koska sen katsotaan houkuttelevan tekemään syntiä. Internet-sivuilla käynti on sallittua, jos sisältö on hyödyllinen eikä syntiin houkutteleva.

Lasten määrää ei saa perheissä rajoittaa, koska lapset ovat Jumalan lahja. Nykyään silti vanhoillislestadiolaisten perheet ovat monesti pienempiä kuin aiemmin.

Vanholillislestadiolaisiin lapsiin kouluissa kohdistuneet ennakkoluulot ovat vähentyneet viime vuosikymmenten aikana.

1970- ja 1980-lukujen vaihteessa puhuttivat vanhoillislestadiolaisten hoitokokoukset niin, että kirkko puuttui niihin. Hoitokokoukset vähenivät tuntuvasti tämän jälkeen. Vanhoillislestadiolaiset myös lisäsivät liikkeen tiedotusta epäluuloja hälventääkseen. Hoitokokouksissa lähinnä julkisesti liikkeen sisällä nuhdeltiin ja erotettiin syntisinä pidettyjä. Jos ei osannut oikealla tavalla katua, jopa erotettiin. Väärät uskon lajit olivat tiukan syynin alla, mm "kososlaisuus". Synniksi riitti yksistään se, että kuunteli ei-lestadiolaisen papin saarnaa. Hoitokokousten syy oli liikkeen näkökulmasta se, että haluttiin varmistaa uskon pysyminen puhtaana maailmassa, jossa oli noussut uusia uhkia.

Lestadaiolaiset ovat ainakin aiemmin kieltäneet äänestämästä monia vasemmisto- ja protestipuolueita vaaleissa. Lestadiolaisten on väitetty suosineen tosiaan liiketoimissa.

Vanhoillislestadiolaisten on myös Pohjois-Suomessa katsottu ennen 2000-lukua rajoittaneen sananvapautta ja lehdistönvapautta painostamalla ja estämällä itselleen epäsuotuisan aineiston julkaisemista.

Vanhoillislestadiolaiset ovat itse joutuneet kielteisen suhtautumisen kohteeksi esimerkiksi työpaikoilla.