Wikiopiskelu Avaruus/Meteoroidit

Meteoroidi on avaruudessa Aurinkoa kiertävä taivaankappale, jonka läpimitta on alle 1 m. Silloin se on asteroidia pienempi, avaruuspölyä suurempi. Mikrometeoroidi on pienempi kuin 0,03 millimetriä. Meteoroideja syntyy muun muassa asteroidien ja komeettojen hajotessa,

Meteori - tähdenlento on ilmakehään osuva meteoroidi.

tai tiivistymällä avaruuden kaasusta ja pölystä. Tähdenlennot ovat ilmakehään osuvia meteoroideja. Meteoriitit ovat maan pinnalle osuvia meteoroideja.

Meteoroidi, meteori, meteoriitti muokkaa

Jos meteoroidi osuu maan ilmakehään ja aiheutata tähdenlennon, sitä sanotaan meteoriksi. Suurta meteoria sanotaan tulipalloksi eli bolidiksi.

Joos avaruudesta tullut meteoroidi osuu Maan pintaan, sitä sanotaan meteoriitiksi. Suuret meteoriitit räjähtävät maan pinnassa ja aiheuttavat räjähdyskraaterin.

Asteroidi, meteoroidi, avaruuspöly muokkaa

Asteroidilla tarkoitetaan suurta, yli 1 m läpimittaista avaruuden pienkappaletta.

Meteoroidi on löpimitaltaan nykyisen määritelmän mukaan 30 mikrometriä - 1 metri.

Mikrometeoroidin koko on alle 30 mikrometriä, eli 0,03 mm.

Avaruuspölyhiukkasen koko on tiukan määritelmän mukaan kooltaan alle 30 um.