Wikiopiskelu Suomen historia/Suomen presidentit/Kekkonen, Urho Kaleva

Urho Kaleva Kekkonen (3. syyskuuta 1900 Pielavesi – 31. elokuuta 1986 Helsinki) oli suomalainen poliitikko ja kahdeksas Suomen tasavallan presidentti. Hän oli tasavallan istuva presidentti yhtäjaksoisesti vuodesta 1956 alkuvuoteen 1982, yli 25 vuoden ajan. Viimeinen presidenttikausi jäi kesken sairauden takia.

Kekkonen on Suomen historian pitkäaikaisin presidentti. Hän on ensimmäinen henkilö, joka toimi tasavallan presidenttinä kaksi kokonaista kautta ja ainoa, joka on valittu toimeensa useammaksi kuin kahdeksi kaudeksi, mikä ei perustuslakiin eli entiseen Suomen hallitusmuotoon myöhemmin tehdyn muutoksen ja nykyisen Suomen perustuslain mukaan olisi enää mahdollistakaan. Kekkonen toimi myös pääministerinä viisi kertaa. Presidentin valitsijamiehenä, kansanedustajana ja ministerinä Kekkonen oli valitsemassa Kyösti Kalliota vuonna 1937, Risto Rytiä vuosina 1940 ja 1943, Gustaf Mannerheimia vuonna 1944 sekä J. K. Paasikiveä vuonna 1946.