Yrityksen perustajan opas/Vakuutukset ja muut pakolliset maksut

TOIMINNAN VAKUUTUKSET

Yritys voi toiminnallaan aiheuttaa ulkopuolisille tahoille vahinkoa, josta se voi joutua vahingonkorvausvastuuseen. Tämän vuoksi yrityksen tulee aina selvittää toimintansa vahinkoriskit ja tuotteisiinsa liittyvät tuotevastuuriskit. Yrityksen oikeusturvavakuutus kattaa kustannukset, joita syntyy, jos yritys joutuu puolustamaan etuaan oikeudenkäynnissä. Yritystoiminta voi keskeytyä yrityksen tiloissa sattuneen vahingon seurauksena. Tuotannollisessa yrityksessä on usein koneita tai laitteita, joiden arvo ja merkitys on yritykselle poikkeuksellisen suuri. Keskeytysvakuutuksen tarkoituksena on turvata yrityksen myyntikatteen kertyminen ja yrityksen toiminnan jatkuminen.


Omaisuuden vakuuttaminen

Yrityksen tärkeimpiin omaisuuseriin kuuluvat toimitilat, koneet ja kalusto, vaihto-omaisuus sekä moottoriajoneuvot. Omaisuuden vakuutusturva kannattaa mitoittaa oikein. Perinteisten palo-, murto- ja vuotoriskien lisäksi on syytä selvittää esimerkiksi laitteiden rikkoutumisriskin suuruus. Aloittavan yrityksen vakuutusturva tulee suunnitella yhdessä yritysvakuuttamisen asiantuntijoiden kanssa.


HENKILÖVAKUUTUKSET

Lakisääteisiä vakuutuksia ovat yrittäjän ja työntekijöiden eläkevakuutukset sekä työntekijöiden tapaturmavakuutus.

Yrittäjäeläkevakuutus (YEL)

Yrittäjä on velvollinen ottamaan itselleen eläkevakuutuksen, jos:

-yrittäjä on 18–68 -vuotias

-yrittäjä asuu Suomessa

-yrittäjä työskentelee yrityksessä (pelkkä omistaminen ei edellytä vakuutuksen ottamista)

-toiminta kestää yhtäjaksoisesti vähintään neljä kuukautta

-arvioitu työtulo on vähintään 6 896,69 euroa vuodessa (vuonna 2011)

-yrittäjän ansiotyö ei kuulu muun eläkelain piiriin

Alle 53-vuotiaan yrittäjän YEL-maksu on 21,6 prosenttia ja 53-vuotiaan ja sitä vanhemman yrittäjän 22,9 prosenttia vahvistetusta työtulosta (vuonna 2011). Uusi yrittäjä saa 25 prosenttia alennusta YEL-vakuutusmaksusta. Alennettu maksu (16,2 % / 53-vuotiaasta eteenpäin 17,2 %) on voimassa ensimmäiset 48 kuukautta.

YEL:n piiriin kuuluu myös yrityksessä työskentelevä:

-toiminimi: yrittäjän puoliso, joka työskentelee yrityksessä ja yrittäjän samassa taloudessa elävä lapsi, joka työskentelee yrityksessä palkatta

-avoimen yhtiön yhtiömies,

-kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies ja

-Johtavassa asemassa oleva osakas, joka omistaa yksin yli 30 prosenttia tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa yli 50 prosenttia osakkeista tai hänellä on yksin yli 30 prosenttia tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa yli 50 prosenttia osakkeiden tuottamasta äänimäärästä.

Vakuutus on otettava kuuden kuukauden kuluessa YEL:n piiriin kuuluvan yritystoiminnan aloittamisesta. Yrittäjäeläkevakuutus on lain piiriin kuuluvalle pakollinen. YEL-maksuissa kannattaa huomioida, että yrittäjän eläke kertyy maksettujen YEL-maksujen perusteella. YEL-työtulo on vakuutuksen ja tulevan eläkkeen perusta. Työtulo kannattaa pitää oikealla tasolla. Jos työtulo on pieni, vastaavasti eläkekin jää pieneksi. Eläketurvakeskus on laatinut ohjeet yrittäjien toimialajärjestön kanssa työtulon arvioinnin helpottamiseksi. Ohjeet löytyvät osoitteesta http://www.etk.fi > vakuuttaminen > yrittäjän vakuuttaminen.

Työntekijän eläkevakuutus (TyEL)

Yksityisalojen palkansaajien vanhat eläkelait (TEL, LEL ja TaEL) yhdistettiin vuoden 2007 alusta yhdeksi laiksi (TyEL). Tämän muutos merkitsi muun muassa sitä, että nyt on olemassa vain yksi työeläkemaksu (TyEL-maksu). TyEL-vakuutus on otettava, jos työntekijä on 18 - 67 -vuotias ja ansiot ylittävät vakuuttamisvelvollisuuden alarajan. Vakuuttaminen koskee työntekijöitä, joiden kuukausiansio ylittää 52,49 euroa (vuonna 2011).

Työnantaja voi ottaa lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen työntekijälleen työeläkeyhtiöstä, eläkekassasta tai perustamastaan eläkesäätiöstä. Sellainen työnantaja, jolla ei ole palveluksessaan jatkuvasti henkilökuntaa ja jonka maksamat palkat puolen vuoden ajalta jäävät alle 7 518 euron (v. 2011), on tilapäinen työnantaja. Tällöin työnantajan ei tarvitse tehdä erillistä vakuutussopimusta. vaan vakuutusmaksut maksetaan kuukausittain valitulle eläkeyhtiölle. Työnantajan keskimääräinen TyEL-maksu on vuonna 2011 17,1%. Työntekijän työeläkemaksu on vuonna 2011 alle 53-vuotiaille 4,7% palkkasummasta ja 53 vuotta täyttäneille hieman korkeampi eli 6,0%. Yhteenlaskettu TyEL-maksu on keskimäärin 22,4 % palkan määrästä. Näitä vakuutusmaksuja ei makseta yrittäjän omasta palkasta, jos hän kuuluu YEL-järjestelmän piiriin.


Tapaturmavakuutus ja työntekijäin ryhmähenkivakuutus

Yrittäjä on työnantajana velvollinen ottamaan työntekijöilleen lakisääteisen tapaturmavakuutuksen. Vakuuttamisvelvollisuus voi koskea myös työnantajaa itseään. Vakuutusmaksu vaihtelee yhtiöittäin yrityksen toimialan, palkkojen ja työn tapaturmariskin mukaan. Maksun suuruus on keskimäärin 1,0 prosenttia palkoista. Ryhmähenkivakuutusmaksu, joka peritään työnantajilta tapaturmavakuutusmaksun yhteydessä, vaihtelee työnantajittain ja on keskimäärin 0,07 prosenttia palkoista (vuonna 2011).

Lisätietoa: vakuutusyhtiöt, http://www.etk.fi, http://www.etera.fi, http://www.vakes.fi


PAKOLLISET MAKSUT

Sosiaaliturvamaksu

Työnantajan sosiaaliturvamaksu on 2,12 prosenttia palkoista vuonna 2011. Työnantajan sosiaaliturvamaksua ei makseta alle 16-vuotiaalle eikä 68 vuotta täyttäneelle maksetuista palkoista. Työnantajan kansaneläkemaksu on poistunut kokonaan.


Työttömyysvakuutusmaksu

Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,8 prosenttia palkkasummasta 1 846 500 euroon asti ja sen ylittävältä palkkasumman osalta 3,2 prosenttia. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,60 prosenttia palkasta. Yrityksen omistajille maksetuista palkoista palkansaajan maksu on 0,2 prosenttia ja työnantajan maksu 0,8 prosenttia.