Yrityksen perustajan opas/Yrityksen kirjanpito ja tilintarkastus/Tilintarkastus

Velvollisuus valita tilintarkastaja

Yrityksissä on oltava tavallisesti tilintarkastaja. Tilintarkastajan tehtävä on valvoa erityisesti omistajien etuja yhtiössä. Tilintarkastajan työstä hyötyvät muutkin yrityksen sidosryhmät. Esimerkiksi luotanantajat usein edellyttävät, että yrityksen tilinpäätös on tilintarkastettu. Osakeyhtiössä tilintarkastajan valitsee yhtiökokous, osuuskunnassa osuuskunnan kokous. Avoimessa yhtiössä ja kommandiittiyhtiössä valinnan suorittavat yhtiömiehet. Yrityksen on valittava tilintarkastaja ja toimitettava tilintarkastus tilintarkastuslain mukaisesti. Tilintarkastaja voidaan kuitenkin jättää valitsematta yrityksessä, jossa sekä päättyneellä että sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella on täyttynyt enintään yksi seuraavista edellytyksistä:

1) taseen loppusumma ylittää 100 000 euroa

2) liikevaihto tai sitä vastaava tuotto ylittää 200 000 euroa, tai

3) palveluksessa on ollut keskimäärin yli kolme henkilöä.

Vaikka tilintarkastuslaki sallii jättää tilintarkastuksen toimittamatta pienimmissä yrityksissä, melko tavallista on, että tilintarkastaja valitaan, vaikka laki ei siihen pakottaisikaan. Jos tilintarkastajia valitaan vain yksi, yritykselle on valittava varatilintarkastaja. Tilintarkastajaksi voidaan valita myös KHT-yhteisö tai HTM-yhteisö, jolloin varatilintarkastajaa ei tarvitse valita.

Niin sanotusta maallikkotilintarkastuksesta luovutaan Suomessa vuoden 2011 loppuun mennessä siirtymäajan päätyttyä. Maallikkotilintarkastajalla tarkoitetaan tilintarkastajaa, jolla ei ole auktorisointia KHT- tai HTM-tilintarkastajaksi. Näin ollen kaikki perustettavat osakeyhtiöt, kommandiittiyhtiöt ja avoimet yhtiöt, jotka ovat velvollisia valitsemaan tilintarkastajan, joutuvat valitsemaan hyväksytyn KHT- tai HTM-tilintarkastajan. Yrityksen voi olla perusteltua valita tilintarkastaja, jos yritys tarvitsee esimerkiksi luottoa, vaikka laki ei sitä edellyttäisikään. Ammatinharjoittajalla (t:mi) ei tarvitse olla tilintarkastajaa.

Velvollisuus valita KHT-tilintarkastaja

KHT-tilintarkastaja tarkoittaa Keskuskauppakamarin hyväksymää tilintarkastajaa. Yrityksen on valittava tilintarkastajakseen KHT-tilintarkastaja, jos kaksi seuraavista edellytyksistä täyttyy viimeisimmän tilikauden päättyessä:

1) taseen loppusumma ylittää 25 000 000 euroa

2) liikevaihto tai sitä vastaava tuotto ylittää 50 000 000 euroa, taikka

3) yhteisön tai säätiön palveluksessa on keskimäärin yli 300 henkilöä.


Tilintarkastuksen kohde

Tilintarkastuksen kohteena ovat tilikauden kirjanpito ja tilinpäätös, toimintakertomus sekä hallinto. Tilintarkastaja perehtyy tilintarkastuksessa yrityksen liiketoimintaan, kirjanpitoon, varainhoitoon ja mahdollisiin sisäisiin valvontajärjestelmiin. Tilintarkastuksen perusteella tilintarkastaja antaa tilintarkastuskertomuksen, jonka vähimmäissisältö määritellään tilintarkastuslaissa.


Tilintarkastuskertomus

Tilintarkastuskertomus on yhteenveto tilintarkastuksesta. Tilintarkastuskertomuksessa tilintarkastaja antaa laissa säädetyt lausunnot. Niiden sisältö riippuu yhtiömuodosta. Tilintarkastaja lausuu aina siitä, antavatko tilinpäätös ja toimintakertomus noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta sekä ovatko tilikauden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ristiriidattomia.

Tilintarkastajan on lisäksi huomautettava tilintarkastuskertomuksessa, jos tarkastetun yrityksen vastuuhenkilö on syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta voi seurata vahingonkorvausvelvollisuus yritystä kohtaan. Tilintarkastuskertomuksessa on myös huomautettava, jos vastuuhenkilö on rikkonut yritystä koskevaa lakia, yhtiöjärjestystä, yhtiösopimusta tai yhteisön sääntöjä.

Tilintarkastuskertomus on tarkoitettu yhtiön omistajille. Se on samalla tavalla julkinen ja kaikkien saatavissa kuin tilinpäätöskin.