ET5 Todellisuuskäsitykset/Uskonnottomuus nykyisin

Suomessa noin 830 000 henkilöä ei kuulu mihinkään uskontokuntaan. Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestönä toimii Suomessa Vapaa-ajattelijain liitto ry.

Uskonnottomien syrjintä

Kirkon ja valtion eron kannattajien mukaan valtion tulee olla uskontoihin nähden puolueeton. Valtio ja uskonto on erotettu tarkkaan toisistaan muun muassa Yhdysvalloissa ja Ranskassa.

Euroopan neuvosto antoi parlamentaarisessa yleiskokouksessaan 2007 suosituksen ”Valtio, uskonto, sekularismi, ihmisoikeudet” (suositus nro 1804). Suosituksessa Euroopan neuvosto toteaa kirkon ja valtion eron olevan Euroopan yhteisiä arvoja (artikla 4). Suosituksen pohjatekstissä ennen kokousta suositeltiin Euroopan valtioille kirkon ja valtion erottamista toisistaan. Pohjateksti muuttui Suomen valtion aloitteesta.

Ateismia ja kirkosta eroamista on Suomessa leimannut mies- ja kaupunkivaltaisuus. Miehet eroavat kirkosta naisia useammin ja eroaminen on yleisempää kaupungissa kuin maaseudulla. Uskonnollisuuden arvostamisen on katsottu säilyneen paremmin maaseudulla kuin suurissa kaupungeissa ja tytöt ovat nuorisotutkimusten mukaan uskonnollisempia kuin pojat.

Uskonnottomien etujärjestöjen mukaan uskonnottomat ovat suomalaisessa yhteiskunnassa suuri ja kasvava vähemmistöryhmä, mutta he joutuvat kokemaan usein suoraa halveksuntaa ja syrjintää. Kaisa Virkkunen sanoo pro gradu -tutkielmassaan, että monet uskonnottomat uskonnottomat voivat kokea olevansa epätasa-arvoisessa asemassa muihin nähden. He saattavat kokea arvostuksen puutetta, vääryyttä ja suoranaista arkipäivän sortoa uskonnottomuutensa vuoksi. Uskonnottomat voivat kokea olevansa syrjittyjä kouluissa kiusaamisen, koulujen uskonnollisten tilaisuuksien, koulujen uskonnonopetuksen, oman katsomusopetuksen puuttumisen, uskontojen edustajien suosimisen ja tapakulttuurin mahdollisuuksien suhteen. Virkkusen mukaan uskonnottomat voivat kohdata aikuisenakin yhteiskunnassa ennakkoluuloja ja ikäviä asenteita uskonnottomuutensa vuoksi. Uskonnottomuus saattaa vaikuttaa myös työnsaantiin.

Elämänkatsomustietoa opiskelevien määrä oli vuonna 2008 vain 3 prosenttia kaikista Suomen koululaisista. Määrä on erittäin pieni, sillä uskontokuntiin kuulumattomia koululaisia on kaikista oppilaista noin 10–15 prosenttia.

Vapaa-ajattelijain liiton entisen toimistonhoitajan ja Pääkaupunkiseudun ateistit ry:tä edustavan Kimmo Sundströmin mukaan (2009) uskonnottomien syrjintä on jo vähentynyt, mutta se loppuu vasta sitten, kun Suomesta tulee oikeudellisesti uskontoriippumaton valtio.

Uskonnottomien osuuksia eri maiden väestöstä

Country	Gallup (2007–2008)	Dentsu (2006)	Zuckerman
Kiina		93%	8 – 14%
Viro	84%	76%	49%
Ruotsi	83%	25%	46 – 85%
Tanska	80%	10%	43 – 80%
Norja	78%		31 – 72%
Azerbaidžan	74%
Tšekki	74%	64%	54 – 61%
Ranska	73%	43%	43 – 54%
Japani	73%	52%	64 – 65%
Britannia	71%		31 – 44%
Suomi	69%	12%	28 – 60%
Mongolia	69%		9%
Australia	68%		24 – 25%
Alankomaat	66%	55%	39 – 44%
Uusi-Seelanti	66%		20 – 22%
Valko-Venäjä	65%	48%	17%
Kuuba	64%		7%
Venäjä	63%	48%	24 – 48%

Kirkon ja valtion ero

Kirkon ja valtion eron kannattajien mukaan valtion tulee olla uskontoihin nähden puolueeton. Suomessa kirkon ja valtion eron kannattajien mielestä kaksi valtiokirkkoa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi, jotka perivät jäsenmaksunsa kuten muutkin yhdistykset eivätkä Kirkollisvero|kirkollisveron kautta. Kirkoilla ei tule olla Julkisyhteisö|julkisoikeudellista asemaa eikä mitään erioikeuksia.

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1903 Forssan ohjelmassa todettiin:

» Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista. »
()

Suomessa vasta vuonna 1923 voimaan tullut uskonnonvapauslaki antoi ateisteille täydet kansalaisoikeudet. Vaatimus valtion ja kirkon erottamisesta ei kuitenkaan toteutunut, minkä Jussi Pikkusaari on väitöskirjassaan tulkinnut tappioksi sosiaalidemokraattien katsomuspolitiikalle.

Euroopan neuvosto antoi parlamentaarisessa yleiskokouksessaan 2007 suosituksen ”Valtio, uskonto, sekularismi, ihmisoikeudet” (suositus nro 1804). Suosituksessa Euroopan neuvosto toteaa kirkon ja valtion eron olevan Euroopan yhteisiä arvoja (artikla 4). Suosituksen pohjatekstissä ennen kokousta suositeltiin Euroopan valtioille kirkon ja valtion erottamista toisistaan. Pohjateksti muuttui Suomen aloitteesta.

Kun Suomi liittyi 1990-luvun alussa Euroopan neuvostoon, perusoikeudet tuli kirjata perustuslakiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämällä tavalla. Ihmisoikeussopimuksessa mainitaan perusoikeutena ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus. Suomen perustuslaissa mainitaan ”uskonnon ja omantunnon vapaus”. Eduskunnan perustuslakivaliokunta mainitsi 1994 mietinnössään, että jos lakiin olisi kirjattu ehdotettu ilmaus ”vakaumuksenvapaus”, se olisi merkinnyt korostetusti ”uskonnottoman vakaumuksen” vapautta. Valiokunnan mielestä uskonnottomuuden vapautta ei voitu Suomessa ilmaista näin. Vapaa-ajattelijain liiton mukaan lakiin on täten jäänyt virhe, joka suosii uskontoja. Liiton mukaan tämä virhe ei myöskään ole peruste uskonnon tai uskonnollisten yhdyskuntien erityisasemalle Suomessa.

Sääntöjensä mukaan Vapaa-ajattelijain liitto vaatii lainsäädännössä

1. valtionkirkkojärjestelmän purkamista niin, että missään yhteiskunnallisissa toimissa ei edellytetä eikä harjoiteta minkäänlaista uskonnollista toimintaa
2. kirkkojen jäsenmaksun kannon poistamista verotuksen yhteydestä
3. kaiken uskontokunnille jaettavan rahallisen valtionavun tai muun yhteiskunnallisen tuen lopettamista
4. uskonnon opetuksen lopettamista päiväkodeista, kouluista ja teologisten tiedekuntien lakkauttamista valtion yliopistoista
5. uskonrauha- ja jumalanpilkkalakien kumoamista
6. yleisen hautaustoimen siirtämistä valtiolle ja kunnille.

Vapaa-ajattelijoiden mukaan suomalaisille tärkein syy kuulua kirkkoon on kirkolle annettu hautausmaiden ylläpito, vaikka monissa eurooppalaisissa maissa kunnat hoitavat hautaustoimen. Liiton mielestä kirkon määräävä markkina-asema hautaustoimessa rajoittaa suomalaisten ajatuksenvapautta. Vapaa-ajattelijoiden mukaan kirkolle on annettu käytännössä mahdollisuus hautaustoimen monopoliin, sillä kirkko saa yhteisöveroa vuosittain noin kaksi kertaa sen verran kuin kirkolta kuluu hautaustoimen ylläpitoon.

Evankelisluterilaisen kirkon ja uskonnon syrjivää erityisasemaa kuvaa Vapaa-ajattelijain liiton mielestä se, että yritykset maksavat Suomessa veroa kirkolle. Tämä on liiton mukaan kansainvälisesti ainutlaatuista. Uskontokunnilla on myös mahdollisuus saada oikeus vihkiä avioliittoon, vaikka avioliitto ei liiton mukaan liity mitenkään uskontoon. Erityisasemaa merkitsee liiton mukaan myös kirkon veronkanto-oikeus. Kun kirkko alkoi 1950-luvun lopulla menettää jäseniään kirkollisveron vuoksi, säädettiin laki, jonka mukaan vero peritään valtionveron yhteydessä.

Vapaa-ajattelijain liiton entinen puheenjohtaja Erkki Hartikainen on sanonut, että jos mitään uskontoa ei ole mainittu missään valtion laissa ja jos valtio ei suosi mitään uskontoa muillakaan tavoin, voidaan sanoa, että kirkko ja valtio tai uskonnot ja valtio on erotettu toisistaan.

Tämäkään ei vielä Hartikaisen mukaan merkitse täydellisen ajatuksenvapauden toteutumista. Laeissa saattaa olla uskonnoista peräisin olevia oikeuskäsityksiä ja viranomaiset voivat antaa uskonnollisten käsitystensä vaikuttaa päätöksentekoon.

Hartikaisen mukaan Ruotsissa ja Suomessa valtiokirkko on jo pelkästään sillä perusteella, että uskonnoista puhutaan laeissa. Voidaan sanoa, että Ruotsissa ja Suomessa on vahva valtiokirkko muun muassa seuraavista syistä:

1. Kouluissa on pakollista uskonnon tai uskontojen opetusta, joka suosii vahvasti uskontoja ja erityisen vahvasti kristinuskoa.
2. Hautaustoimi on annettu evankelis-luterilaisen kirkon hoidettavaksi ja kilpailu hautaustoimen alalla on lailla estetty.
3. Useilla uskonnoilla on veronkanto-oikeus eli oikeus kerätä jäsenmaksunsa verotuksen yhteydessä.
4. Valtio kustantaa pappien ja valtiokirkkojen työntekijöiden koulutuksen.
5. Valtio pitää yllä teologisia tiedekuntia.
6. Uskontokunnilla on valtiolle ja muille yhteiskunnan tahoille kuuluvia tehtäviä kuten oikeus vihkiä avioliittoon.
7. Valtio tukee valtiokirkkoja muilla tavoilla.

Hartikaisen mukaan jo näiden epäkohtien korjaaminen muuttaisi Ruotsin ja Suomen valtiokirkot vahvoista valtiokirkoista heikoiksi valtiokirkoiksi. Kirkkojen vaikutusvalta olisi entisellään, mutta kansalaisten elämä olisi entistä vähemmän riippuvaista valtiokirkoista.

Vapaa-ajattelijain liitto on arvostellut päiväkodeissa tapahtuvaa lasten ääneen rukoiluttamista. Vapaa-ajattelijoiden mukaan rukoiluttaminen loukkaa lapsen ihmisoikeuksiin kuuluvaa ajatuksenvapautta, jota tulee kunnioittaa.

Vapaa-ajattelijain liitto

Vapaa-ajattelijain liitto on [vuonna 1937 perustettu uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja aatteellinen järjestö. Järjestön tavoitteena on kirkon ja valtion ero sekä tieteellisen todellisuuskäsityksen edistäminen. Liiton jäsenyhdistyksiin kuuluu noin 1 500 jäsentä.

Sääntöjensä mukaan liitto on uskonnottomien ja uskontokuntiin kuulumattomien henkilöiden muodostamien yhdistysten keskusjärjestö. Liitto on poliittisesti sitoutumaton. Sen tavoitteena on ajaa uskonnottomien etuja, oikeuksia ja oikeusturvaa sekä edistää tieteeseen perustuvan uskonnottoman todellisuuskäsityksen leviämistä ja ajatuksenvapautta.

Historiaa

Järjestäytynyt ateismi vakiintui Suomeen 1800- ja 1900-lukujen taitteesta lähtien. Sosialismin mukana Suomeen tuli marxilainen ateismi. Forssan kokouksen julistuksessa sosiaalidemokraattien työväenpuolue vaati valtion ja kirkon erottamista. Valtakunnallista toimintaa pyrki aloittamaan vuonna 1906 ylioppilasyhdistys Prometheus, mutta valtiovalta esti pyrkimykset. 1900-luvun alussa julkaistiin kaksi osaa Prometheuksen kirjoitussarjaa, S. E. (Sven Elof) Kristianssonin vuosina 1910–1917 julkaisema lehti Vapaa Ajatus, sekä Alfred Bernhard Sarlinin nimimerkillä Asa Jalas kirjoittamat kirjat.

Talvisodan lähestyessä hallitusta vaadittiin lakkauttamaan epäilyttäviksi katsottuja järjestöjä. Keskeisen Tampereen yhdistyksen lakkauttaminen lähes lopetti siviilirekisteriläisliikkeen toiminnan jo hieman ennen talvisotaa. Liiton kotipaikka siirrettiin Turkuun, ja tiettävästi varsinaista toimintaa liiton tasolla oli seuraavan kerran vasta keväällä 1942. Kunnolla toiminta jatkui vasta jatkosodan jälkeen 1945. Tällöin liiton kotipaikaksi tuli Helsinki.

Vapaa-ajattelijain liitto oli Vapaa-ajattelijain maailmanliiton jäsen 1946–1994.

Tavoitteet

Liiton sääntöjen mukaan liiton tavoitteena on arvostelevuuden lisääminen uskontoja kohtaan. Liitto edistää ajatuksenvapautta ja vastuuta muista ihmisistä ja luonnosta.

Vapaa-ajattelijoiden mielestä julkisen vallan tulee olla uskontoihin nähden puolueeton. Tavoitteena on lainsäädännöllisin muutoksin valtiokirkkojärjestelmän purkaminen ja uskonnonopetuksen poistaminen kouluista, päivähoidosta sekä valtion yliopistoista. Kaksi valtiokirkkoa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi, jotka perivät jäsenmaksunsa kuten muutkin yhdistykset eivätkä kirkollisveron kautta. Kirkoilla ei tule olla julkisoikeudellista asemaa eikä mitään erioikeuksia.

Toimintamuodot

Sääntöjensä mukaan tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto

• omassa toiminnassaan

1. harjoittaa itse sekä tukee jäsenyhdistystensä aatteellista ja käytännön neuvonta-, opastus-, koulutus-, valistus- ja edunvalvontatoimintaa, ja kampanjoi tavoitteidensa puolesta julkisuudessa

2. julkaisee tavoitteita tukevia lehtiä, kirjoja ja muita painotuotteita sekä muuta aineistoa

3. tukee uskonnottoman elämäntavan sekä uskonnottoman tapakulttuurin leviämistä ja uudistamista

4. toimii yhteistyössä sellaisten koti- ja ulkomaisten järjestöjen kanssa, joilla on samoja tavoitteita kuin liitolla

5. harjoittaa uskontoarvostelua ja tukee tähän liittyvää tutkimustoimintaa

6. seuraa ajatuksenvapauden toteutumista, tuo esille sen loukkaukset ja puolustaa uskonnottomien oikeuksia

7. ajaa lainsäädännöllisiä muutoksia, joilla turvataan uskonnottomuuden vapaus ja uskonnottomien tasa-arvoinen kohtelu

• lainsäädännössä vaatii

8. valtionkirkkojärjestelmän purkamista niin, että missään yhteiskunnallisissa toimissa ei edellytetä eikä harjoiteta minkäänlaista uskonnollista toimintaa

9. kirkkojen jäsenmaksun kannon poistamista verotuksen yhteydestä

10. kaiken uskontokunnille jaettavan valtionavun tai muun yhteiskunnallisen tuen lopettamista

11. uskonnonopetuksen lopettamista päiväkodeista, kouluista ja teologisten tiedekuntien lakkauttamista valtion yliopistoista

12. uskonrauha- ja jumalanpilkkalakien kumoamista

13. yleisen hautaustoimen siirtämistä valtiolle ja kunnille

Puheenjohtajat

• Kusti Kulo]] 1945–1954
• V. T. Aaltonen 1954–1955
• Yrjö Ruutu 1955–1956
• Kaarlo Viilma 1956–1958
• Väinö Voipio 1958–1963
• Lauri Sievänen 1963–1969
• Timo I. Vasama 1969–1990
• Taina Hollo 1991–1993
• Kari Saari 1993–1998
• Juha Kukkonen 1998–1999 (viransijainen)
• Erkki Hartikainen 1999–2005
• Robert Brotherus 2005–2008
• Jussi K. Niemelä 2008–

Kansainvälinen ateistiliitto

Atheist Alliance International (AAI) on ateismia kannattavien järjestöjen liittouma. Siihen kuuluu 58 järjestöä, joista 46 sijaitsee Yhdysvalloissa. AAI julkaisee neljännesvuosittain Secular Nation -lehteä ja järjestää vuosittain jäsentapaamisia. Järjestö on perustettu vuonna 1991. Suomessa Atheist Alliance Internationaliin kuuluu Suomen ateistiyhdistys, jonka puheenjohtaja on Erkki Hartikainen.

Uskonnoton tapakulttuuri

Uskonnottomaan tapakulttuuriin kuuluvat vuodenaikajuhlat sekä ennen kaikkea elämänkaarijuhlat kuten häät, nimiäiset, aikuistumisjuhla, hautajaiset sekä vuotuisjuhlat. Ihmisillä on tapana suorittaa yhteisöllisiä, vakiintunutta kaavaa noudattavia menoja. Tavallisimmat juhlamenot toistuvat vuodenajoittain, seuraten auringon asemaa. Yhteisössään ihminen siirtyy asemasta toiseen, ja yhteisö tarvitsee julkisen hyväksynnän uudelle asemalle. Tällaisia uuden aseman saavuttamiskohtia ovat yhteisön jäsenyyden saaminen, täysivaltaisuus, avioliiton solmiminen ja kuolema.

Ihmisillä on tapana suorittaa yhteisöllisiä, vakiintunutta kaavaa noudattavia menoja. Tavallisimmat juhlamenot toistuvat vuodenajoittain, seuraten auringon asemaa. Pyyntitaloudessa juhlat aloittivat ja lopettivat pyyntikauden. Maanviljelijät juhlivat satokauden alkua ja loppua.

Yhteisössään ihminen siirtyy asemasta toiseen, ja yhteisö tarvitsee julkisen hyväksynnän uudelle asemalle. Tällaisia uuden aseman saavuttamiskohtia ovat yhteisön jäsenyyden saaminen, täysivaltaisuus, avioliiton solmiminen ja kuolema.

Suomessa

Uskonnotonta tapakulttuuria on kehittänyt Suomessa Vapaa-ajattelijain liitto. Vuonna 1999 perustettiin Prometheus-seremoniat Oy, jonka yhteistyökumppaneina ovat Vapaa-ajattelijain liitto, Suomen humanistiliitto ja Prometheus-leirin tuki. Pro-seremoniat tarjoaa uskontokuntiin sitoutumattomien juhliin tietoa ja palveluita.

Nimiäiset

Nimiäiset tai nimenantojuhla on lapsen nimenannon yhteydessä järjestettävä juhla. Tilaisuudessa lapsi esitellään suvulle ja perheystäville, ja sen tärkeimpänä osuutena on lapsen nimen julkistaminen. Lapsen vanhemmat päättävät hyvin vapaasti juhlan paikan ja tilanteen. Nimiäisiin saatetaan kutsua ulkopuolinen puhuja tai puhuja voi olla sukulainen tai ystävä.

Hautausohjekortti

Vapaa-ajattelijain liitto, Suomen humanistiliitto ja Pro-seremoniat ovat julkaisseet mukana pidettävän hautausohjekortin ja täydentävän yksityiskohtaisen lomakkeen, joilla kortin haltija voi kertoa läheisilleen, kuinka hän on halunnut hoidettavan kuolemaansa ja hautajaisiinsa liittyvät asiat. Hautausohjekortin esikuvana on terveysjärjestöjen ”Lahja Elämälle” -elinsiirtokortti. Tarkoituksena on, että luottokortin kokoisena kulkee haltijansa lompakossa, jolloin omaiset ja hoitohenkilökunta löytävät sen tarvittaessa ja näiden on helpompi tietää kuinka toimia vainajan toiveiden mukaisesti.

Taustalla on se, että hoitolaitosten perinteisistä käytänteistä osa on uskontoon sidonnaisia ja siten ristiriidassa monen hoidettavan oman vakaumuksen kanssa, ja usein potilaalta itseltään ei voida kysyä hänen tahtoaan. Kortin avulla hoitajat voivat korvata tilanteeseen sopimattoman toimen muulla. Kirjallinen tahdonilmaus on avuksi myös silloin, jos joku omaisista pyytäisi kirkollista ruumiinsiunausta, vaikka vainaja ei ollut kirkkokunnan jäsen. Tällöin papin ei tarvitse ryhtyä päättelemään pelkästään omaisten kertoman varassa, olisiko vainaja sittenkin toivonut kirkollista siunausta. Mikäli pappi siunaisi vainajan tietäen toimituksen olevan vastoin tämän eläessään ilmaisemaa vakaumusta, hän rikkoisi Kirkkojärjestystä.

Kortin julkaisijoiden mukaan hautajaisjärjestelyjen tulee perustua vainajan omaan tahtoon ja vakaumukseen. Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys tai jäsenyyden puuttuminen olisi luontevin ensisijainen tahdonilmaus. Julkaisijat toivovat, että tämä periaate vakiintuisi käytännöksi ja että hautausohjekortti ”osaltaan auttaisi ihmisiä kunnioittamaan toistensa katsomusoikeuksia silloinkin, kun nämä eivät enää itse ole niitä puolustamassa”.

Kuolinilmoitus

Perinteisiä uskonnottomien tunnuksia kuolinilmoituksissa ovat siviilirekisteriin kuuluvien lehvä sekä vapaa-ajattelijoiden liekkimalja. Kristinuskoon viittaavan ristin käyttämistä uskonnottomien kuolinilmoituksessa pidetään sopimattomana. Suomessa ristikuviot ovat olleet vanhastaan runsaassa käytössä, koska sanomalehdet ovat säädelleet tiukasti ilmoituksia ja niiden kuva-aiheiden valikoimaa. Ruotsissa ilmoitukset ovat monimuotoisempia. Kuva-aiheista ovat Suomessa usein käytössä esimerkiksi kukat kuten kielo sekä linnut kuten joutsen. Esikristilliseen suomalaiseen kansanperinteeseen viittaa esimerkiksi veneaihe, etenkin soutuvene tai ruuhi.

Saatto- ja muistotilaisuus

Hautaustilaisuuteen liittyy usein musiikki, esimerkiksi uruilla tai pianolla. Yleistä saattohetken musiikkia on Albinonin Adagio tai Bachin Air. Ohjelmassa voi olla vainajan suosikkikappaleita ja hänen elämäänsä liittyvää musiikkia. Suomessa suosittuja muistotilaisuuden kappaleita ovat esimerkiksi Rakastan elämää, Ystävän laulu ja Elämälle kiitos.

Uskonnollisesta hautauksesta uskonnoton tilaisuus eroaa siinä, että uskonnolliset tunnukset kuten ristit, virret ja uskonnollinen puhe ovat poissa.

Humanismi

Humanismi on elämänasenne. Humanisti pitää jokaista yksityistä ihmistä itsessään arvokkaana. Humanistit ovat rationalisteja, koska pitävät ihmisjärkeä parhaana oppaana elämän ongelmia kohdatessa. He ovat sekularisteja, koska haluavat vapauttaa yhteiskunnan uskonnollisten uskomusten kuristusotteesta. He ovat vapaa-ajattelijoita, koska eivät halua jättää ymmärrystään minkään instituution haltuun. He ovat materialisteja metafyysiseltä kannaltaan, empiristejä tiedonhankinnassaan, utilitaristeja moraalissa ja epikurolaisia elämäntaidossa.

Humanistien mielestä jokaisen vastuullisen ihmisen tulisi tehdä valintansa itse. Humanistiset hyveet ovat totuuden kunnioitus, henkilökohtainen vastuu, suvaitsevaisuus, huomaavaisuus, avara myötätunto, yhteiskunnallinen valveutuneisuus, pyrkimys yhteistyöhön ja huolenpito luonnosta.

Kansainvälisen humanistiliiton (IHEU) edustama aatteellinen humanismi on määritelty seuraavasti:

”Humanismi on kansanvaltainen siveellinen elämänkäsitys, joka väittää, että ihmisillä on oikeus ja velvollisuus antaa merkitys ja muoto omalle elämälleen. Se pyrkii nykyistä inhimillisempään yhteiskuntaan inhimillisten ja muiden luonnollisten arvojen sekä inhimillisten kykyjen kuten järjen ja vapaan tutkimuksen avulla. Se ei ole jumalauskoinen, eikä se hyväksy yliluonnollista todellisuuskäsitystä.”

Aatteellisessa humanismissa on keskeistä luontoon perustuva todellisuuskäsitys ja yksilön siveellinen itsenäisyys. Näitä peruslähtökohtia voidaan kutsua aatteellisen humanismin ytimeksi.

Humanistisen elämänkäsityksen keskeinen lähtökohta on luontoon perustuva todellisuuskäsitys. Sellaisia todellisuuskäsityksiä ja elämänkäsityksiä, jotka eivät hyväksy kaikkeuden jakamista luonnolliseen ja yliluonnolliseen, vaan katsovat että vain luonnollisia tapahtumia ja olioita on olemassa, kutsutaan luontoperustaisiksi eli naturalistisiksi. Luonnon ulko- ja yläpuolella ei ole mitään. On olemassa yksi todellisuus, ja tiede on tämän todellisuuden kuvaamisen ja selittämisen ainoa luotettava väline.

Kaikkeus on olemassaololtaan ja toiminnaltaan itseriittoinen (sen tapahtumat voidaan selittää siitä itsestään käsin) eikä ihmisellä ole siinä erikoisasemaa. Ihminen fyysisenä, psyykkisenä ja yhteisöllisenä olentona on sinänsä tarkoituksettoman kaikkeuden tuote. Maapallo ja sen elokehä ovat syntyneet kosmisen ja kemiallisen kehityksen ja biologisen evoluution tuloksena. Evoluutiolla ei ole ollut, eikä ole päämäärää, eikä ehdotonta suuntaa. Elämän evoluutio on ollut ainutkertainen historiallinen tapahtumasarja. Kaikkeuden toimintaa ei ohjaa mikään tavoite.

Yliluonnollisesta meillä ei ole mitään tieteelliset arviointiperusteet läpäisevää näyttöä ja siksi yliluonnollisen olettaminen on perusteetonta ja virheellistä. Todellisuus on luonnollisesti myös tietoisten olentojen tietoisuudesta riippumaton. Jos kaikki tietoiset olennot häviäisivät, niin heitä lukuun ottamatta muu todellisuus jäisi.

Luonnontieteet vastaavat siihen kysymykseen, mistä eri ilmiöt ovat saaneet alkunsa ja millaisten tekijöiden vaikutuksesta ne tapahtuvat. Todellisuuden rakenne on luultavasti rajattoman monimutkainen ja monikerroksinen. Luonnontieteiden menetelmällinen lähtökohta on aineellinen todellisuuskäsitys, joka on periaatteessa sama asia kuin luontoon perustuva todellisuuskäsitys: on olemassa havaitsijasta riippumaton todellisuus, jota voidaan kuvata ja selittää olettamatta aineesta riippumatonta henkeä. Aineellisen todellisuuskäsityksen joutuvat ottamaan lähtökohdakseen myös ne tutkijat, jotka vastustavat aineellista todellisuuskäsitystä. Tutkimuksen edistyessä ja tietojemme lisääntyessä on aineellisen todellisuuskäsityksen vastaisille selityksille jäänyt yhä vähemmän tilaa.

Humanismi hyväksyy luonnontieteellisen ihmiskäsityksen, jonka professori Erkki Lagerspetz on muotoillut seuraavalla tavalla (Lagerspetz, 1988):

1) Ihminen on luonnon osa. Elävä ihmisruumis koostuu samoista aineista kuin muukin elävä luonto. Ympäristötekijät vaikuttavat ihmiseen samoin kuin muuhunkin elävään luontoon. Kulttuurin kehitys ei ole vapauttanut ihmistä luonnosta.

2) Kaikki tajunnalliset olennot ovat biologisia olentoja. Psyykkistä toimintaa ei voi olla aineesta riippumattomana ja erillisenä. Psyykkisen toiminnan välttämätön edellytys on tietty aineen, energian ja informaation muodostuma, elävä eläin, jonka aivotoiminnot ovat erityisellä tavalla mutkikkaita. Sellaista, mitä kutsutaan ”hengeksi” ei voi olla olemassa ilman aineellista, biologista kantajaa, elävää eliötä. Kulttuuriin kuuluvia hengenelämän tuotteita voi tietysti olla olemassa eri tavoin tallentuneina, mutta kulttuuri on elävien ihmisten ylläpitämä ilmiö.

3) Ihmisen synty on seurausta luonnossa vallitsevista yleisistä lainalaisuuksista ja satunnaistapahtumista. Ihminen, kuten muutkin eliölajit, on kehittynyt luonnon evoluution tuloksena.

4) Ihminen ja muut eliöt ovat ilmiöitä, joilla on alku ja loppu. Ihmisen kuolema on luonnollinen seuraus hänen syntymästään. Vain ihmisen jälkeläiset ja hänen työnsä tulokset sekä muiden ihmisten muistikuvat hänestä voivat säilyä ihmisen kuoleman jälkeen jonkin aikaa. Ihmisyksilö itse on ainutkertainen ja loppuu. Ihmisen yksilölliset kokemukset alkavat hedelmöittymisen ja varhaislapsuuden välisenä aikana ja ne päättyvät kuolemaan. Ihminen on yhtä olematon kuolemansa jälkeen kuin hän oli ennen hedelmöitystä, jossa hänet saatettiin alkuun.

5) Ihminen on rakenteeltaan ja toiminnoiltaan yksi eläinlaji. Ihmisen erityispiirteinä on paitsi välineiden käyttö myös oppimis- ja viestintäkyvyn erinomaisuus. Ihmisellä on mahdollisuus hyödyntää kirjoitettua historiaansa. Nämä ominaisuudet ovat tehneet mahdolliseksi yhteiskunnan synnyn.

Suomen humanistiliiton toiminta

Humanistiliitto edistää vapaata keskustelua ja maailmankatsomuksellista pohdintaa ja tuo samalla esille uskontokuntiin sitoutumattomien kannan. Liitto pyrkii edistämään katsomuksellista tasa-arvoa ja tuomaan esille humanistista tapakulttuuria. Humanistit ovat suvaitsevaisia, ihmisyyttä kunnioittavia, kriittisiä ja keskustelulle avoimia. Kansainväliselle humanistiliikkeelle ja myös Suomen humanisteille ovat tärkeitä ihmisen arvo ja vastuu: humanisti uskoo elämään ennen kuolemaa. Liitto julkaisee Humanisti-lehteä.

Lähteet

• Aurejärvi-Karjalainen, Anneli: Perheen omat juhlat: Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23761-2.
• Elo, Pekka & Väyrynen, Gun & Saarinen-Elo, Minna (toim.): Humanistin juhlat. Helsinki: Suomen humanistiliitto, 1996. ISBN 951-97679-0-8.
• Saari, Kari: Vapaa-ajattelijan käsikirja. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab, 1993. Worldcat.

Viitteet

ET5 Todellisuuskäsitykset
Etusivu - Tavoitteet - Taruihin perustuvat todellisuuskäsitykset - Uskonto ja uskonnollisuus - Uskontokritiikki - Uskonnottomuus - Uskonnottomuuden historiaa - Uskonnottomuus nykyisin - Jumalakeskeinen, ihmiskeskeinen ja luontokeskeinen todellisuuskäsitys - Sanasto - Kirjallisuutta - Aiheesta muualla