Kodin ruukkukasvit/Yleistä

Kasvien tarpeet

Kasvit poikkeavat eläimistä ja sienistä monella tavalla. Ne eivät yleensä kykene liikkumaan paikasta toiseen, vaan pysyvät koko elämänsä tietyllä kasvualustalla. Niillä ei ole lihaksia eikä myöskään hermosoluja. Kasvit ovat yleensä omavaraisia eli autotrofisia, sillä ne hankkivat tarvitsemansa aineet yhteyttämisen avulla. Kasvisolut poikkeavat eläinsoluista muun muassa kiinteällä, selluloosasta koostuvalla soluseinällään ja väriaineita sisältävillä plastideillaan.

Näistä seikoista johtuen kasvin kasvupaikka ja kasvualusta ovat erityisen tärkeitä kasvin säilymiselle ja hyvinvoinnille. On myös huomioitava että kasvit ovat erilaisia: toiset kasvit tarvitsevat enemmän valoa kuin toiset. Jotkin kasvit ovat tarkempia maaperästään kuin toiset ja niiden säilymiselle ovat elinehtoja eri maaperän tekijät, joista tarkemmin kerrotaan edellä. Lisäksi on huomioitava että jotkin kasvit menestyvät kosteammassa ja toiset kuivemmassa elinympäristössä. Kasvia ei saa hukuttaa.

Vesi

Kuten jo totesimme kasveille vesi on välttämätön aine. Ne tarvitsevat sitä ravintoaineiden kuljetukseen juurista lehtiin sekä lehtien valmistamien aineiden kuljetukseen niistä pois. Yhteyttämisen lisäksi kasvi tarvitsee vettä muihinkin toimintoihin; kasvinsolut imevät itseensä vettä siinä määrin, että syntyy painetta soluseinämiä vasten (nestejännitys). Sen avulla myös pehmeävartiset kasvit pysyvät jäykkinä. Solujen elintoiminnot tapahtuvat solulimassa, joka on suurimmaksi osaksi vettä.

Kasvin imemässä vedessä on vain noin yksi promille erilaisia suoloja. Kasvi tarvitsee suuria määriä vettä saadakseen tarvittavan määrän aineita, ja vesi käy tarpeettomaksi niiden päästyä lehtiin. Kasvi haihduttaa veden erityisten ilmarakojen kautta (putkilokasvit), ja myös suoraan lehtien pinnan kautta nuorilla ja ohuilla lehdillä. Sitä haihdunnan osuutta, joka kulkee kasvien läpi osana niiden elintoimintoja, kutsutaan transpiraatioksi. Jos vettä ei ole saatavilla tarpeeksi, kasvi sulkee ilmarakonsa. Niin se tekee myös yöllä, kun yhteyttäminen lakkaa.

Kuivilla seuduilla kasvit saattavat turvautua liiallista haihtumista vastaan esimerkiksi paksuilla pyöreähköillä lehdillä, jotka varastoivat vettä hyvin ja niiden haihtumispinta-ala on pieni. Lehtien pinnalla saattaa lisäksi olla paksu karva- tai vahapeite. On siis erityisen tärkeää ettet kuihduta tai hukuta kasviasi. Seuraa kasvisi vedensaantia ja kulutusta.

Yhteyttäminen

Kasvien ravinnonsaannin perusta on yhteyttäminen eli fotosynteesi. Se on biokemiallinen prosessi, jossa kasvit tuottavat hiilidioksidista ja vedestä auringon säteilyenergian avulla happea sekä glukoosia, jota kasvi käyttää ravintona. Yhteyttävää pigmenttiä kutsutaan lehtivihreäksi eli klorofylliksi. Klorofylliä on kasvien (lehti)solujen viherhiukkasissa eli kloroplasteissa. Yhteyttävä pigmentti, klorofylli, sijaitsee kasvisolun viherhiukkasissa.

Kasvien alkuperä

Ensimmäiset yhteyttävät eliöt olivat noin 2700 miljoonaa vuotta sitten eläneitä esitumallisia syanobakteereja. Monet niistä muodostivat yhdyskuntia, stromatoliitteja, joita on yhä olemassa esimerkiksi Shark Bayn matalissa rannikkovesissä läntisessä Australiassa.

Vaikka kasvit eivät ole yhtä pitkälle kehittyneitä kuin eläimet, ovat ne maapallon hallitseva ja näkyvin elämänmuoto. Ne muodostavat levien kanssa suurimman osan planeettamme biomassasta. Vielä ennen 1950-lukua kaikki eliöt jaettiin kasveihin ja eläimiin. Kasveja olivat kaikki ne eliöt, jotka eivät täyttäneet eläimen tuntomerkkejä, kuten sienet ja jopa bakteerit.

Ihminen on käyttänyt kasveja ravinnokseen koko olemassaolonsa ajan. Ajalta noin 8500 eaa ovat peräisin ensimmäiset todisteet maanviljelykulttuurin synnystä, jolloin viljeltiin aluksi lähinnä villivehnää ja pian myös ohraa, hernettä, linssejä ja pellavaa. Maanviljelyn avulla ihmisten lukumäärä alkoi kasvaa nopeasti ja he saattoivat jäädä aloilleen tietylle seudulle. Puusta ihminen on saanut materiaalia muun muassa asumusten ja veneiden rakentamiseen sekä paperin valmistukseen. Puuvillasta ja pellavasta hän on valmistanut kankaita.

Nykyisin ruokakasvien tarpeet tunnetaan erittäin tarkasti ja ajoittain niistä puhutaan tiedotusvälineissä.

Kasvit sisustuksessa

Esteettisen mielihyvän tuottamiseen ihminen kasvattaa koristekasveja puutarhoissa ja huonekasveja sisätiloissa. Ennen kasvien hyvinvointi oli oman hengissä pysymisen tae.

Nykyisin merkittävä osa kasveista on kuitenkin meidän jokaisten kodissamme. Kasvit toimivat huoneistossa piristävänä elementtinä. Pyrkimykset ovat monella saada huonekasvit kukkimaan ja useasti ne saavatkin lähteä mikäli eivät kuki. Kukkien kukkimattomuudelle ovat usein syylisä vääränlaiset olosuhteet, jolloin kukkimiselle ei ole edellytyksiä.

Suosiossaan ovat nykyisin myös erilaiset viherkasvit, joiden tarkoituskaan ei ole kukkia. Niiden tyypillisiä ominaisuuksia ovat suuret lehdet ja kooltaan ne ovat massiivesempia. Nykyisin monen kodista löytyvät myös erintyyppiset palmut, jotka kukkivat muilla alueilla mutta niiden ei odoteta kukkivan sisällä.

Bonsai

Bonsai (japani: 盆栽) eli ruukkupuu tarkoittaa puuta, joka on kasvatettu ruukussa niin, että se alkaa muistuttaa vanhaa lajitoveriaan pienoiskoossa. On olemassa erityisiä puulajikkeita, jotka kasvavat puiden näköisiksi pienoispuiksi, mutta ne eivät ole oikeita bonsaipuita. Bonsaipuu tarkoittaa nimenomaan kasvia, joka on kasvatettu ruukussa ja joka huolellisella hoidolla alkaa muistuttaa oikeata, täysikokoista puuta. Bonsaipuita hoidetaan leikkaamalla ja taivuttamalla niiden oksia ja juuria.

Historia

Bonsait ovat alunperin lähtöisin Kiinasta (Pun-sai), mutta niitä pidetään japanilaisena, koska japanilaiset ovat kehittäneet bonsaiden kasvatusta eteenpäin. Japaniin bonsait saapuivat 1100-luvulla. Eurooppaan bonsai saapui ensimmäisen kerran vuonna 1878 Pariisin maailmannäyttelyn mukana.

Kasvatus

Bonsaiden kasvattamiseen tarvitaan erilaisia työkaluja. Tärkeimpiä näistä ovat teräväkärkiset pihdit. Bonsaiden taivutteluun ja muotoiluun tarvitaan myös erilaisia metallilankoja. Muotoilussa juurten ja oksien suhde täytyy pysyä sopivana.

Peruskaavat

Bonsaipuiden muotoilussa ja kasvatuksessa nuodatetaan yleensä tiettyjä peruskaavoja. Tässä on esittettynä hyvin karkeasti eri muotojen erot.

• Chokkan eli klassinen pylväsmuoto: runko on pystysuora ja mutkaton, oksat muodostavat vinon kolmion
• Moyooki (tachiki) eli vapaasti pysty muoto: runko voi olla kaartuva tai korkkiruuvimainen.
• Hokidachi eli luudanmuoto: puu jäljittelee japaninluutajalavan muotoa, pääoksat haarautuvat samasta kohdasta.
• Shakan eli nojaava muoto: puun kaltevuuskulma on noin 30—50 astetta.
• Kengai eli riippuva muoto: puu riippuu ruukun alapuolella.
• Han-kengai eli kuroutuva muoto: hieman samantapainen kuin kengai, mutta ei riipu ruukun alapuolella.
• Fukinagashi eli tuulentuivertama muoto: kallellaan tuuleen suuntaan ja tuulen tulosuunnan puolella ei ole oksia tai ne ovat taittuneet tuulen mukana.

• Bunjingi eli klassinen kalteva muoto: runko on ohut ja pitkä, lehvästöä vain latvassa
• Sekijoju eli kivelle nouseva muoto: puu kasvaa kiven päällä niin että juuret näkyvät
• Ishitsuki eli kivellä kasvava muoto: puu kasvaa multataskussa kiven päältä
• Sokan eli kaksoispuu: puusta kasvaa toinen verso vieressä
• Sankan eli kolmoispuu
• Kabudachi eli monirunkoinen muoto
• Ikada(buki) ja netsunagari eli versova muoto
• Yose-ue eli metsä

Kodin ruukkukasvien kappaleet
Etusivu	Johdanto	Yleistä	Hoito-ohjeita	Kasvit	Linkit