Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Egypti/Kulttuuri” versioiden välillä
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Muokkaus |
Merkkaus: Palautettu |
||
Rivi 55:
Egyptiläiset laskivat hieman eri tavalla kuin tänä päivänä. Esimerkiksi kertolasku suoritettiin kahdella tai kymmenellä kertomalla ja kerrottuja lukuja yhteen laskemalla. Esimerkiksi 14 x luku saataisiin kertomalla luku kahdesti kahdella ja kerran kymmenellä ja laskemalla saadut luvut yhteen. Johtuen osittain muinaisten egyptiläisten toisenlaisesta tavasta ilmaista lukuja, matemaattiisia käsitteitä ja toimituksia, nykytutkijoilla on ollut vaikeuksia ymmärtää heidän matemaattisten taitojensa syvyyttä. Vielä jonkin aikaa sitten uskottiin, ettei heillä ollut edes kunnollisia perusmatematiikan taitoja. Egyptiläinen matematiikka, kuten kaikki egyptiläinen teknologia oli lisäksi ensisijaisesti käytännöllistä enemmän kuin teoreettista.
Egyptiläiset olivat mahdottoman taitavia matematiikassa.
====Lääketiede====
|