Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Egypti/Kulttuuri

Kulttuuripiiri: Egypti 
Ajankohta: noin 3000 - 1100 ennen ajanlaskumme alkua

Nykyisen Egyptin kristillisen vähemmistön koptien jumalanpalveluksissa käyttämä kieli on lähintä, mitä tänäpäivänä on jäljellä muinaisen Egyptin kielestä. Koptia lakattiin puhumasta 1600-luvulla. Tuhansien vuosien kuluessa kehitys on kulkenut kauas alkuperäisestä kuuden eri kielimuodon kautta. Ensimmäiset merkit kirjoitetusta muinaisegyptin kielestä ovat noin 3400-3200 eaa. Pitkäikäisin kielimuoto oli klassinen egypti, joka säilyi ajanlaskun alkuun saakka hienona kaunokirjallisena muotona, vaikka sen puhuminen oli lakannut jo yli 1500 vuotta aikaisemmin.

Muinainen Egyptin kieli

Egyptin kieli oli afro-aasialainen kieli, joka oli kaukaista sukua esimerkiksi seemiläiskielille (kuten hebrea ja arabia) ja pohjoisafrikkalaisille berbeerikielille. Se kuuluu seemiläis-haamilaiseen kieliperheeseen. Sanajärjestyksessä verbi tulee ensin ja sitä seuraa subjekti (teki-kuka-mitä). Kielessä käytetyt konsonantit tunnetaan, mutta vokaalit ovat edelleen arvoituksellisia. Lisäksi vokaalit ovat todennäköisesti vaihdelleet paljon aikojen kuluessa, sillä konsonantit olivat sanojen perusainesta ja siten pysyvämpiä.

Alunalkaen egyptissä ei ollut tarkkoja aikamuotoja, mutta myöhemmin niitä ilmaistiin apuverbin ja prepositioiden avulla. Kieli erotteli myös maskuliinin (miehisen) ja feminiinin (naisellisen). Egyptiläinen sanavarasto kuvasi hyvin maanviljelijän elämää. Lainasanoja saatiin sotien ja kaupankäynnin ansioista. Omaksuessaan uutta tekniikkaa, kuten hevosen ja vaunut, he myös lainasivat sanastoa. Toisaalta muut kielet puolestaan lainasivat egyptistä paljon sanastoa. Viimeinen egyptinkielen vaihe, koptin kieli oli itsessään köyhää ja omaksui paljon kreikkalaista sanastoa erityisesti kristinuskoon liittyen.

Kirjoitustaito

Hieroglyfejä käytettiin 3500 vuoden ajan ja koko tämän ajan ne pysyivät melko muuttumattomina. Sinä aikana puhuttu kieli oli muuttunut niin paljon, ettei vanhan valtakunnan kieltä olisi enää ymmärretty. Hieroglyfit siis toimivat välittäjänä vuosisatojen yli. Kirjoitus koostui merkeistä, joista osa vastasi yksittäisiä kirjaimia (24 konsonanttia), toiset tavuja (200) ja osa kokonaisia sanoja. Sama merkki saattoi eri yhteyksissä tarkoittaa aivan eri asia. Esimerkiksi sandaalinauha ankh tarkoitti myös elämää. Suuta esittävä merkki ro tarkoitti myös kirjainta -r. Merkin kulloinenkin merkitys tuli tulkita asiayhteydestä. Vähän niin kuin me tiedämme, että poro kupissa on kahvia ja Lapissa eläin. Samoin myös egyptiläiset ymmärsivät, että toivotettiin pitkää elämää, eikä sandaalinauhaa.

Hieroglyfien synty on historian hämärän peitossa. Samantapaisia merkkejä esiintyy kuitenkin vuoden 4000 eaa paikkeella tehdyssä keramiikassa. 3300-luvulla eaa löydetystä haudasta on löydetty ensimmäistä esihieroglyfi-kirjoitusta. Ensimmäinen kokonainen hieroglyfein kirjoitettu lause on puolestaan 2. dynastian ajalta. Todennäköisesti hieroglyfikirjoitus keksittiin sumerilaisen kirjoituksen vaikutuksesta. Kuitenkin sen alkuperästä on edelleen vain vähän todisteita. Viimeisen kerran hieroglyfejä kirjoitettiin 300-luvulla jaa. Alumperin merkkejä oli noin 1000, mutta vuoden 2000 eaa tienoilla niiden määrä laski alle kahdeksansadan. Myöhemmin niiden määrä alkoi kuitenkin taas lisääntyä. Usein käytettyjä merkkejä oli kuitenkin vain noin puolet kaikista.

Egyptiläisille kirjoituksella oli taianomaista merkitystä. Yksittäisten hieroglyfien uskottiin voivan aiheuttaa hyvää tai pahaa. Esimerkiksi skorpionia tarkoittava merkki piirrettiin ilman pistintä tai käärme katkaistiin, jotteivät ne voineet aiheuttaa harmia. Pyyhkimällä henkilön nimen kirjoituksesta, saattoi pyyhkiä pois hänen vaikutuksensa maailmasta. Kiveenhakattu kirjoitus oli eräänlainen tapa jatkaa elämää kuoleman jälkeen.

Koska hieroglyfikirjoitus oli monimutkaista, se sopi parhaiten hautakirjoituksiin ja virallisiin yhteyksiin. Hallinnollisia asiakirjoja ja papistoa varten kehittyi hieroglyfien rinnalla helpompi niin kutsuttu hieraatinen kirjoitus, jota luettiin aina vasemmalta oikealle. Sitä käytettiin jo esidynastisena kautena ennen vanhan valtakunnan syntyä, eikä se ollut mikään hieroglyfien johdannainen. Hieraattista kirjoitusta voitiin kirjoittaa eri tyyleillä, kuten yksinkertaisemmalla arkityylillä tai hienommalla kirjatyylillä. Siitä syntyi monia paikallisia kirjoitustapoja. Pohjoisesta hieraattisesta kehittyi noin 660 eaa pikakirjoitusmuoto demoottinen kirjoitus, joka otettiin käyttöön valtion asiokirjoissa. Se oli yksinkertaisempi ja kansanomaisempi. Demoottinen kirjoitus koostui konsonanteista. Antiikin aikana siirrettiin käyttämään kreikkalaisia kirjaimia, mikä on säilynyt tähän päivään koptikristittyjen piirissä.

Muinaisen Egyptin asukkaista vain 2-3% osasi lukea hieroglyfejä ja uuden valtakunnan aikaan vielä harvempi osasi kirjoittaa niitä. Niin kutsuttua hieraattista kirjoitusta osasivat hieman useammat. Hieroglyfejä hakattiin lähinnä kivisiin seiniin ja patsaisiin. Hieraattista kirjoitusta kirjoitettiin papyryksella. Kirjurin tärkein väline oli paletti, jossa oli tilaa mustalle ja punaiselle värille.

Kirjurit olivat hyvin arvostettuja ja pitivät mielellään itseään tavallista kansaa parempina. Toisin kuin lukutaidottomilla, heillä oli mahdollisuus päästä käsiksi kaikenlaiseen tietoon. He toimivat melko itsenäisesti ja heideän työnsä oli ruumiillisesti kevyttä. Tämä oli suuri etu muinaisessa Egyptissä, jossa useimpien työ oli ruumiillisesti raskasta ja käskyttäjien ohjaamaa. Koska hieroglyfijärjestelmä oli monimutkainen, koulutus kesti kauan. Se aloitettiin varhain kopioimalla erilaisia tekstejä ruukunsirpaleille ja kalkkikiven paloille. Papyrusta ei tuhlattu kirjoitusharjoituksiin. Opettajat saattoivat olla ankaria. Useimmat kirjurit koulutettiin vain lukemaan ja kirjoittamaan yksinkertaisempaa hieraattista kirjoitusta, jolla kaikki temppelien kirjanpito hoidettiin. Varsinaisia hieroglyfejä osasivat vain hyvin harvat. Aluksi annetut työt olivat vaatimattomia ja vasta vuosien päästä saattoi päästä kopioimaan arvokkaita uskonnollisia tekstejä. Kirjurit saattoivat huvitella kopioimalla tylsien tilastojen takapuolelle lempikirjallisuuttaan.

Kirjoitusmateriaaliksi egyptiläiset kehittivät papyruksen, jonka valmistus oli kruunun etuoikeus. Papyrusta valmistettiin papyruskaislasta, josta irrotettiin ohuita kerroksia. Näitä sitten liimattiin yhteen ristikkäin, jolloin saatiin tasainen paperimainen alusta. Egyptin kuivaa ilmastoa saamme kiittää siitä, että papyruskirjoitukset ovat säilyneet tähän päivään saakka. Arkisiin tarkoituksiin arvokasta papurusta ei tuhlattu, vaan esimerkiksi verokuitit on kirjoitettu ruukunsirpaleille.

Aluksi hieroglyfit olivat eurooppalaisille arvoitus, mutta niitä opittiin tulkitsemaan Napoleonin Egyptin valloituksen seurauksena, niin sanotun Rosettan kiven löytämisen jälkeen. Kivessä oli sama teksti useammalla eri kirjoitusjärjestelmällä, joista tutuin oli kreikkalainen. Arvoitus selvitti 1822 muinaisegyptin yhä olemassa olevaa muotoa koptin kieltä sujuvasti osannut nuori ranskalaisegyptologi Champinnion.

Kirjallisuus

Kirjoitusta käytettiin ensinnä kuninkaallisissa haudoissa. Kirjoitetun kielen huippukautena pidettiin klassista egyptiä, jolla kirjoitettiin vielä paljon sen jälkeen, kun sen käyttö puheessa oli lakannut. Kuuluisimpia teoksia ovat Sinuhen tarina, Khufun poikien ihmetarinat sekä monenlainen viisauskirjallisuus, joka pyrki antamaan elämänohjeita ja pohtimaan elämää.

Sinuhen tarina alkaa Amenemhetin kuolemalla ja kulkee läpi Sinuhen elämän. Hän saa selville suunnitellun salamurhan ja pelkää henkensä puolesta. Niinpä hän pakenee kotimaastaan ja menee naimiseen ulkomaisen prinsessan kanssa. Hän palaa myöhemmin Egyptiin faaraon palvelukseen, sn jälkeen kun tämä on antanut hänelle anteeksi.

Tekniikka ja tietämys

Egyptiläinen tekninen tietämys ja tiede oli aikanaan suhteellisen korkealla tasolla. Kokeiluihin ja kokemukseen perustuva empiirinen tiedonhankinta tapa, johon nykyinen tieteellinen ajattelu perustuu, syntyi Egyptissä viimeistää noin 1600 eaa. Egyptiläiset olivat myös ensimmäisiä, jotka omaksuivat numeroiden desimaalijärjestelmän.

Egyptiläiset ottivat käyttöön useita fysiikan peruskoneita kuten vivun ja rampin, joiden avulla sukupolvia ihmetyttäneet pyramiditkin rakennettiin. He käyttivät pingoitettuja köysiä laivojen jäykistämiseen; Tekniikka, joka omaksuttiin uudestaan vasta nykyaikana, jota on käytetty muun muassa valtavissa riippusilloissa. Pyörän käytön he kuitenkin omaksuivat vasta vaunujen ja hevosten saavuttua toisella välikaudella. Egyptiläiset kehittivät myös merenkulkua rakentamalla majakoita ja laivoja. Purjehtiessaan egyptiläiset osasivat noin vuodesta 2400 eaa lähtien luovia eli käyttää sivutuulta vastatuuleen purjehtiakseen. Tuohon aikaan rakennettiin 20 metrisiä laivoja, joissa oli useita purjeita. Laivoja oli erityyppisiä eri tarkoitukseen - toiset joella ja toiset avomerellä purjehtimiseen.

Lasinvalmistus

Egyptiläiset olivat taitavia lasinvalmistajia. Vanhin tunnettu esimerkki lasista onkin egyptiläinen fajanssi, jossa oli lasipinnoite. Ensimmäiset läpinäkymättömät lasihelmet valmistettiin esihistoriallisella ajalla noin 3500 eaa. Vanhan ja keskivaltakunnan aikana lasista valmistettiin pienehköjä koruesineitä. Useimmat tutkijat pitävät niitä kuitenkin vahingossa aikaansaatuina, fajanssin valmistuksen erehdyksinä.

Lasiastioiden valmistustaito opittiin kuitenkin todennäköisesti Lähi-Idästä uuden valtakunnan noin 1500 eaa mahdollisesti lasinvalmistajia kaappaamalla. Samoihin aikoihin keksittiin kuinka värjätä lasihelmiä, joita valmistettiin vääntämällä sulanutta lasia metallitangon ympärille. Erityisesti siniset helmet olivat suosittu vientituote, sillä niillä uskottiin olevan suojelevaa voimaa. Sininen lasi olikin egyptiläinen keksintö. Raakalasia kvartsista valmistanut tehdas on löydetty Niilin suistosta noin 1250 eaa ja mahdollisesti Amarnassa on ollut toinen jo edellisellä vuosisadalla. Aiemman raakalasia oli ehkä jouduttu tuomaan Egyptiin muualta.

Lasiastioita valmistettiin viimeistään 1300 eaa kiertämällä lasia kepin päähän laitetun hiekkasäkin ympärille. Sitä liikuttettiin kunnes astia oli saavuttanut sopivan muodon ja paksuuden. Astian annettiin jäähtyä, säkkipuhkaistiin ja keppi poistettiin. Vuoteen 1200 eaa mennessä egyptiläiset olivat oppineet valmistamaan kuviollisia lasihelmiä, joissa oli esimerkiksi kukkia, ihmisiä ja geometrisia kuvioita.

Matematiikka

Noin 2700 eaa egyptiläiset kehittivät vanhimman tunnetun 10-lukujärjestelmän. Tuolloin egyptiläiset osasivat päätellä ilmansuunnat keskipäivän auringon asennosta. Vanhan valtakunnan aikana opittiin myös käyttämään eräitä murtolukuja, joita kutsutaan yksikkömurtoluvuiksi. Noin 2050 eaa alkaen eyptiläiset osasivat kertoa murtoluvuilla. Samoihin aikoihin opittiin ratkaisemaan hankalia matemaattisia ongelmia ja tehtiin käytännön sovelluksia painoihin ja mittoihin. Noin 2000 eaa egyptiläiset osasivat laskea piin-likiarvon ja ymmärsivät neliöjuuren laskemisen. Matemaatikko selvittivät asioita, jotka ymmärrettiin uudelleen vasta 1900-luvulla. Heillä oli käsitys perusmatematiikkaa korkeammasta laskuopista.

Egyptiläiset laskivat hieman eri tavalla kuin tänä päivänä. Esimerkiksi kertolasku suoritettiin kahdella tai kymmenellä kertomalla ja kerrottuja lukuja yhteen laskemalla. Esimerkiksi 14 x luku saataisiin kertomalla luku kahdesti kahdella ja kerran kymmenellä ja laskemalla saadut luvut yhteen. Johtuen osittain muinaisten egyptiläisten toisenlaisesta tavasta ilmaista lukuja, matemaattiisia käsitteitä ja toimituksia, nykytutkijoilla on ollut vaikeuksia ymmärtää heidän matemaattisten taitojensa syvyyttä. Vielä jonkin aikaa sitten uskottiin, ettei heillä ollut edes kunnollisia perusmatematiikan taitoja. Egyptiläinen matematiikka, kuten kaikki egyptiläinen teknologia oli lisäksi ensisijaisesti käytännöllistä enemmän kuin teoreettista.

Lääketiede

Egyptiläinen terveydenhoito oli aikansa huippua. He tunsivat ihmisruumiin rakenteen ja parantamisen. Tämä oli seurausta muumiointiperinteestä, jossa sisäelimet säilöttiin ruukkuihin ja ruumis palsamoitiin. Heillä oli peruskäsitys ihmisruumiin toiminnasta. Egyptiläinen lääketieteen tuntemus oli niin arvostettua, että se houkutteli opiskelijoita lähialueilta kuten Kreikasta.

Hoitokeinot vaihtelivat uskomushoidoista leikkauksiin ja ruumiinavaukseen. Gynekologit saattoivat tehdä keisarinleikkauksia ja poistaa syövän sairastuttaman rinnan. Lääketiede oli kehittyneisyydestään huolimatta läheisessä yhteydessä uskontoon. Sekä lääkäreiden että palsamoijien jumala oli shakaalinpäinen Anubis. Puhtautta pidettiin tärkeänä osana terveellistä elämää. Lääkkeinä käytettiin yrttejä ja muita kasveja sekä eläin- ja mineraaliyhdisteitä. Osa heidän lääkeresepteistään on käytössä tänäkin päivänä. Esimerkiksi hiivaa käytettiin parantamaan jalkojen turvotusta ja paiseita sekä ruuansulatusvaivoihin. Koska egyptiläisillä ei ollut tietoa bakteereista ja solubiologiasta, he eivät ymmärtäneet hiivan toimivan antibiottisesti. He olivat vain käytännössä todenneet sen tehokkuuden. Myös hunajan samanlaiset ominaisuudet tunnettiin ja valkosipulia arvostettiin sen vahvistavan vaikutuksen vuoksi. Sipulit olivat apuna flunssassa ja unikkoa osattiin käyttää unilääkkeenä ja kivunlievittäjänä.

Tawaret

Synnytyksissä oli apuna yleensä ystävä, naapuri tai perhenjäsen, rikkailla myös palvelijatar tai lastenhoitaja. Paikalla oli yleensä useampia avustajia. Heillä ei yleensä ollut muodollista koulutusta, vaan he olivat saaneet oppinsa seuraamalla kokeneempia kätilöitä. Useimmiten synnytykset hoidettiin viileillä talojen katoilla, papyrysmatoilla suojattuna. Käytössä oli erityisiä reiällisiä synnytystuoleja ja synnytystiiliä. Kuumaa höyryä käytettiin synnytystä helpottamaan. Koska synnytys oli vaarallinen sekä lapselle että äidille, suojana oli monenlaisia jumaluuksia, jotka suojelivat äitiä ja lasta, auttoivat synnytyskivuissa, karkoittivat pahaa ja takasivat lapsen terveyden. Mukana oli jopa ylijumala Amon. Raskaana oleva virkahepo Tawaret oli tärkein synnytyksen-, imetyksen- ja lapsenhoidonjumalatar. Apuna oli myös monenlaisia lääkkeitä ja taikoja.

Tähtitiede, ennustaminen ja kalenteri

Egyptiläisen uskomuksen mukaan taivas oli taivaallinen Niili ja sen vedet olivat näkyvää maailmaa ympäröivää alkuvettä. Se kaartui maan ylle taivaanpilarien tukemana. Maailma oli syntynyt alkuvedestä paljastuneesta kummusta, kuten maa paljastui vuosittain Niilin tulvien jälkeen. Egyptiläiset olivat käytännöllisiä ihmisiä ja se näkyi myös heidän suhteessaan tähtitaivaaseen. Tähtiä ei ehkä tunnettu paljon mutta niitä osattiin käyttää hyödyksi esimerkiksi pyramidin suuntaamiseksi ilmansuuntien mukaan.

Egyptiläinen tähtitiede oli erityisen kiinnostunut tähtien nousemisesta taivaalle. Heidän tähtijärjestelmänsä oli kotoinen, eikä sitä oltu lainattu muualta. Useissa temppeleistä on löytynyt auringon, kuun ja tähtien liikkeitä seuraavaa kirjanpitoa. Tähtitiedettä käytetään hyväksi juhlapäivien ajankohdan päättelyssä.

Tähdistä olikin apuan kalenterien luomisessa. Jo ennen Egyptin yhdistymistä tähtitaivaan tarkkailu oli vaikuttanut jumaluuksien kehittymiseen ja monet tärkeät jumaluudet olivat löydettävissä taivaalta. Ala-Egyptissä syntyi 365 päivän aurinkokalenteri ja Ylä-Egyptin kalenteri puolestan seurasi kuunkiertoa. Tärkein vuotuinen ajankohta oli Niilin tulviminen. Sitä seurasi kolme vuodenaikaa: tulvakausi, laskukausi ja elonkorjuukausi. Kukin vuodenaika jaettiin neljään kuukauteen. Tulvan saapuminen pääteltiin siriustähden nousemisesta taivaalle, mikä tapahtui aina hieman ennen vuosittaista tulvaa.

Yhdistymisen jälkeen yritys yhdistää kaksi kalenteria synnytti 30-päiväisistä kuukausista koostuvan arkikalenterin, jonka lisäksi oli viisi ylimääräistä päivää. Ei kuitenkaan osattu ottaa huomioon ylimääräistä neljännespäivää joka vuosi. Vuorokausi jaettiin 24 tuntiin, jolla jokaisella oli jumala suojelijanaan. Valoisa ja pimeä aika olivat molemmat 12 tuntia. Tähtitaivasta käytettiin hyväksi ajan seuraamisessa yöllä. Kellon ja kalentarinkin seuraaminen perustui Ra-jumalaan liittyviin taruihin.

Ennustaminen tapahtui sekä kalenterin avulla että tiettyjen eläinten antamilla enteillä, joita näkijäpapit tulkitsivat. Niiden perusteella pääteltiin kunkin päivän suosiollisuus. Ajattelu perustui uskomukseen hyvistä ja pahoista hengistä. Eläimet saattoivat joutua näiden henkien valtaan ja joko haitata tai avustaa lähellään olevia. Egyptiläiset käyttivät taikuutta välttääkseen pahoja henkiä.

Hallinto ja talous

Periaatteesa faarao oli maan yksinvaltias, jolle kaikki maa ja raaka-aineet kuuluivat. Hän oli ylin sotapäällikkö ja pääministeri. Kuninkaan edustajana toimi yleensä visiiri, joka vastaa meidän ministeriä. Paikallistasolla maakuntia hallitsivat nomarkit, jotka olivat maaherroja.

Temppelit olivat talouden selkäranka ja vastuussa varallisuuden keräämisestä viljasiiloihin, varastoihin ja aarrekammioihin. Suuri osa taloudesta oli keskusohjattua ja tiukkaan säädeltyä. Palkat maksettiin työläisille viljana ja hinnat laskettiin depeneinä, joka vastasi 91g kuparipalaa. Kyse ei kuitenkaan ollut varsinaisesta rahasta, jota olisi käytetty maksamiseen, vaan yhteisesti sovitusta talouden mitasta, johon hintoja verrattiin.

Raaka-aineista Egyptissä oli runsaasti rakennuskiveä, kupari- ja lyijymalmia, kultaa ja puolijalokiviä. Ne mahdollistivat suurten rakennusten rakentamisen, työkalujen valmistamisen ja hienojen korujen käytön. Myös piikiveä käytettiin työkalujen raaka-aineena. Muualta tuotiin esimerkiksi seetripuuta (nyky-Syyria), norsunluuta (Punt - Afrikasta), tinaa (nyky-Turkki), oliiviöljyä (Kreikka) ja lapis-latsulia (nyky-Afganistan).

Oikeuslaitos

Uuden faaraon ensimmäinen tehtävä tämän astuttua valtaistuimelle oli vahvistaa aiemmat lait ja säätää uusia. Pienemmät vahingonteot hoidettiin vanhimpainneuvostoissa, mutta vakavimmat rikokset tuomitsi visiiri tai toisinaan jopa faarao itse. Syytettyjen tuli puolustaa itseään vannomalla vala syyttömyydestään. Väkivaltaa saatettiin käyttää totuuden ulossaamiseksi syytetyistä. Uuden valtakunnan aikana oraakkeleita eli ennustajia käytettiin myös totuuden selvillesaamiseksi.

Pienistä rikkomuksista tuomittiin sakkoihin ja ruumiilliseen kuritukseen. Suuremmista saattoi seurata pakkotyö kaivoksille, karkoitus tai pahimmillaan kuolemantuomio. Rangaistus saattoi ulottua myös rikoksen tekijän perheeseen.

Uskonto

Egyptiläiset pitivät kaikkia tapahtumia seurauksena luonnollisten ja yliluonnollisten voimien vuorovaikutuksesta. Kolme hallitsevaa elementtiä olivat suuri joki, Niili, ympäröivä ankara autiomaa ja yllä kaartuva mahtava taivas. Kaikki jumaluudet ja tarut liittyivät niihin kolmeen. Egyptiläiset uskoivat maan olevan suuri savilautta, joka kellui valtavalla merellä, josta myös Niili oli peräisin. Kreikkalaiset pitivät egyptiläisiä maailman uskonnollisempana kansana ja uskonto näkyikin kaikkialla. Vaatimattomimmassakin kylässä oli keskeisellä paikalla kivitemppeli.

Egyptiläisten jumalien suuri määri johtui osin monien eri paikallisten perinteinen yhteensulautumisesta ja toisaalta pitkästä historiallisesta kehityksestä, jonka aikana jumalat muuttuivat. Saman aikaisesti opetettiin ainakin kolmea eri versiota maailmansynnystä. Kaikille versioille oli yhteistä maailman syntyminen alkuvedestä nousseesta Tatjene-kummusta. Hermpoliksen eli Smunun versiossa alkukaaoksessa oli kahdeksan voimaa, joiden vaikutuksesta vesi laski alas ja paljasti alkukummun. Iibis linnun kyky ennustaa tätä tapahtumaa katsottiin viisaudeksi ja siitä tuli Thot-jumalan vertauskuva. Toinen oli Heliopoliin aurinkokaupungin pappien versio, jossa Ra-atum loi kaiken itsestään. Memfiin papit puolestaan opettivat Ptah-jumalan olleen vedestä paljastunut alkukumpu, joka loi kaiken sydämellään. Jumaljoukon koostumus muuttui jatkuvasti, kun vanhoja unohdettiin ja uusia lisättiin. Esimerkiksi Osiris myytti on alunperin peräisin Niilin suistosta ja Amun oli Theban alueen paikallisjumala.

Egyptiläisen uskonnon erityispiirre oli pyhien eläinten palvonta, joka kummastutti muita kansoja. Se oli peräisin esihistorialliselta ajalta ja säilyi loppuun asti. Eläimissä uskottiin olevan jumalten hyviä ja pahoja voimia. Jokaisella paikalla oli oma pyhä eläimensä, paikallisjumalan ruumiillistuma. Eläimiä piti kunnioittaa ja niistä piti pitää hyvää huolta. Monissa temppeleissä oli kyseisen jumalan tunnuseläimiä. Temppeleissä pidettiin esimerkiksi krokotiileja, härkiä, apinoita ja iibislintuja. Pyhiä eläimiä palsamoitiin ja myöhäisajalta on säilynyt paljon eläinmuumioita.

Egyptiläiset uskoivat Ka'an - elämää luovaan ja elossapitävään voimaan. Toisten terveydeksi juotiin maljoja ka'lle. Vainajan muistoksi lausuttiin loitsuja heidän ka'lleen. Kaikki elämä palasi kuoleman tullessa ka'n luokse. Ka saattoi tarkoittaa ravintoa, rikkautta tai vahvistumista. Käsite on hyvin afrikkalainen.

Faaraot hallitsivat maata jumalallisella oikeutuksella. He olivat osa egyptiläistä uskontoa, jonka tehtävänä oli toimia yliluonnollisen ja luonnollisen maailman välisenä siltana. Faarao oli maanpäälle laskeutunut jumala, joka kuvattiin muiden jumalien vertaisena. Salaperäinen sfinksi oli hänen jumaluutensa ilmentymä, mikä syntyi egyptiläisestä tavasta kuvata jumalallista voimaa eläimellisenä. Alunperin papisto oli faaraon palveluksessa, mutta myöhemmin se nousi hänen kilpailijakseen.

Eräitä tärkeitä jumalia

Amon - Hermopoliista kotoisin ollut auringonjumala, josta tuli Thebalaisten hallitsijoiden suosikki. Häntä kutsuttiin myös köyhien ministeriksi ja hänen uskottiin olevan oikeudenmukaisuuden puolustaja. Lopulta uskonto alkoi muuttua kohti yksijumalaisuutta, jossa kaikkien jumalien palvelus suunnattiin kohti Amonia. Kreikkalaiskaudella hänet yhdistettiin Zeukseen.

Anubis - oli kuolleiden ja muumioinin jumala, jota palvottiin alunperin Ylä-Egyptissä. Hänestä tuli hautojen suojelija Osiriksen korvattua hänet kuolemanjumalana. Hänet kuvattiin alunperin shakaalina ja myöhemmin shakaalipäisenä. Anubiksesta tuli Osiriksen poika ja hänen uskottiin keksineen balsamointitaidon Osiriksen ruumiin säilyttämiseksi. Myytin mukaan hän tunsi kaikki tiet niin tuonpuoleisessa kuin maanpäällä ja saattoi ohjata eksyneitä.

Apis - (Hapu) oli härkäjumala, jota palvottiin Ptah jumalan temppelissä Mempfiksessä. Se kuvattiin sonnina, jonka sarvien välissä oli aurinko. Sitä edustikin maanpäällä valittu oraakkelisonni. Sonnin kuoltua sen tilalle valitulla piti olla tietyt tuntomerkit. Etsinnät saattoivat jatkua kauankin, ennen kuin oikea löydettiin. Uudenvaltakunnan aikana sonneja haudattiin Sakkaran hautaholveihin. Ramses II:n hallituskaudella niitä varten perustettiin oma hautarakennelma, Serapeum, jonne niitä haudattiin kuningatar Kleopatran aikoihin saakka.

Bastet - oli kissajumala, jota palvottiin ainakin 2. dynastiasta lähtien. Aluksi hän oli leijonajumalatar, mutta vuodesta 1000 eaa eteenpäin kissapäinen nainen. Sen palvonta jatkui koptilaiselle kaudelle saakka. Leijonahahmossaan jumalatar merkitsi Ra-jumalan vihaa, kissapäisenä hän oli raskaana olevien naisten suojelija ja huvitusten jumalatar. Hän oli Ra:n tytär ja Ptahin vaimo. Kissoja arvotettiin niin paljon, että kissan tappanut saattoi saada kuolemanrangaistuksen. Kissat kesytettiin noin 2000 eaa tienoilla. Jos kotia uhkasi vaara, kissa pelastettiin ensiksi. Kissan kuoltua sitä surtiin, se muumioitiin ja haudattin kissojen hautausmaalle.

Hathor - oli äitiyden-, rakkauden- ja ilonjumalatar, jonka tehtävän oli toivottaa kuolleet tervetulleeksi tulevaan elämään. Hänet kuvattiin usein lehmänsarvisena päässään aurinko. Hän sekoittui usein Isikseen ja häntä pidettin Horuksen äitinä. Hän määräsi myös ihmiskohtalon näiden syntymähetkellä.

Horus - oli haukanhahmoinen auringon ja taivaanjumala. Aurinkoa ja kuuta pidettiin Horuksen silminä. Hän oli eräs tärkeimmistä jumalista, jota palvottiin eri muodoissa ympäri maata. Faaraota pidettiin hänen edustajanaan maan päällä. Erään myytin mukaan Horuksen äiti oli Isis ja isä Osiris. Myöhemmin Horus liitettiin kiinteästi Ra-jumalaan. Horuksen neljä lasta suojelivat vainajien elimiä hautauksen yhteydessä.

Isis - oli suuri äiti ja perhearvojen puolustaja. Hän oli eräs pisimpään palvotuista jumalista, jonka palvonta levisi antiikin aikana myös Egyptin ulkopuolelle. Isis kuvataan joko naisena, jonka pään päällä on valtaistuin hieroglyfi tai Hathorin kaltaisena. Myöhemmin hän omaksuikin yhä vahvemmin Hathorin aseman.

Osiris - oli hyvin tärkeä maanviljelyksen, hedelmällisyyden ja kuoleman jumala. Hänen uskottiin olleen ihmishallitsija, joka opetti ihmisille maanviljelyksen ja sivistyksen. Isiksen puolisosta Osiriksestä enemmän keskivaltakunnan kohdalla.

Ptah - oli luojajumala, jonka palvonta keskittyi Memfikseen. Koska ptah itse loi maailman, hän oli myös uuttaluovien käsityöläisten ja arkkitehtien jumala.

Sekhmet - oli alunperin yläegyptiläinen sodanjumalatar. Tämä aurinkojumala Ra:n tytär kuvattiin leijonanpäisenä päänsä päällä aurinko. Hän edusti auringon tuhoavaa voimaa. Hän oli myös mahtava velho ja parantaja.

Ra - oli eräs vanhimmista jumalista. Alunperin häntä palvottiin luojajumalana Heliopoliksessa. Ra kuvattiin yleensä haukanpäisenä ihmisenä päänpäällään aurinko, jonka jumala hän oli. Ra esiintyi myös scrabeena - sontiaisena (kovakuoriaisena), joka pyörittää auringonpyöreitä lantapalloja. Hän oli tärkeä jumala, koska egyptiläiset uskoivat auringon olevan välttämätön hyvinvoinnille. 4. dynastiasta lähtien faaraot pitivät itseään Ra:n poikina, mitä tarkoittaa myös nimi Ramesses

Thot - oli kuun, taikuuden, viisauden ja kirjoitustaidon jumala. Hänet kuvattiin usein joko Iibis-lintuna tai Iibispäisenä miehenä, joka kirjoitti papyrukselle. Hän vastasi tiedosta, kirjoitustaidosta, laskemisesta ja osin myös kuolleista. Hän oli kirjurien, pappien ja lääkärien jumala, joka kuvattiin myös jumalien kirjanpitäjänä. Kun vainajan sydän punnittiin, Thot merkitsi tuloksen muistiin. Häntä pidettiin sekä hieroglyfien että laskutaidon isänä.

Hautajaiset

Paljon siitä, mitä tiedämme egyptiläisistä perustuu hautalöytöihin. Kaikki egyptiläiset uskoivat kuolemanjälkeiseen elämään ja käyttivät aikaa siihen valmistautumiseen. Egyptiläisille tuntui olleen tärkeää taata hyvän elämän jatkuminen tuonpuoleisessa. Tärkeää oli säilöä ruumis mätänemiseltä, muumioimalla se; suojella ruumista rakentamalla sille hauta ja tarjota matkalle mukaan eväänä ruokaa ja juomaa tai ainakin niiden kuvia. Hengen suojelemiseksi arkku ja hautakammion seinät koristeltiin kirjoituksin, jotka kertoivat esimerkiksi Osiriksen tarinan ja sisälsivät taikoja vainajan suojelemiseksi. Viimeinen askel tuonpuoleiseen oli kun Osiris punnitsi vainajan sydämen vaa-allaan.

Egyptissä oli omat hautajaispappinsa, jotka omaiset palkkasivat huolehtimaan seremonioista. Uuden valtakunnan aikana he liikkuivat pareina, joista toinen luki tekstit ja toinen suoritti hautajaistoimituksen. Erillistä pappia tarvittiin, koska hautajaismenot, joita tarvittiin kuoleman jälkeisen elämän takaamiseksi, olivat monimutkaiset. Hautajaistavat kehittyivät kun vanhoja hylättiin ja uusia omaksuttiin. Vaikka muutoksia tapahtui, ruumiin valmistaminen, hautajaistaiat ja hautalahjat olivat keskeisiä hautajaisissa.

Muumion valmistamisen jälkeen, hänet piti uudelleen uudelleenherättää. Suun avaamisen seremoniassa pappi lausui taian ja kosketti muumioidun vainajan suuta, jotta tämä pystyisi puhumaan ja hengittämään tulevassa elämässään. Faaraoiden kohdalla pappi lausui samanlaisia taikoja käsien, jalkojen ja muiden ruumiin osien liikuttamiseksi. Tämän toimituksen lisäksi useimmille muumioille laitettiin mukaan hautakirjallisuutta, joka tarjosi ohjeita ja taikoja tulevaan elämään ja siitä kehittyi vähitellen Kuolleiden kirja.

Vanhimmista ajoista alkaen egyptiläisiin hautoihin laitettiin vainajan mukaan jonkinlaisia hautalahjoja turvaksi tuonpuoleiseen. Köyhimmillään oli kyse arkiesineistä kuten kulhoista, kammoista ja muista vähäpätöisistä esineistä sekä tietenkin ruuasta. Varakkammat saattoivat ottaa mukaansa huonekkaluja, koruja ja muita arvotavaraa. Myöhemmin suosittiin pienoismalleja, vainajia palvelemaan tarkoitettuja pienoispatsaita ja taikaesineitä. Vanhan valtakunnan aikana käytteen otetut neliskanttiset arkut muuttuivat myöhemmin ihmisenmallisiksi. Koska jumalat kulkivat taivaallista Niiliä pitkin veneillään, saatettiin egyptiläisissä hautajaisissa käyttää pyhiinvaellusveneitä, joista suurin oli haudattu Kheopsin pyramidin lähelle.

Sananselitykset

Antibioottinen - Antibioottiset aineet ovat aineita, joiden sisältämät yhdisteet tuhoavat mikro-organismeja eli pieneliöitä kuten bakteereja.

Desimaalijärjestelmä - eli kymmenjärjestelmä on lukujärjestelmä, jonka peruslukuna on kymmenen. Lukujärjestelmä tarkoitta tapaa, jolla numeroista muodostetaan lukuja. Kymmenjärjestelmä juontaa todennäköisesti juurensa ihmisten sormien määrästä, mikä tuskin on yllättävää, sillä sormia on varmasti jo varhain käytetty laskemiseen. Samasta syystä myös lukua viisi (yksi käsi) ja harvemmin myös lukua kaksikymmentä (mukana varpaat) on käytetty peruslukuina. Egyptiläisten tapa merkitä numeroita oli samantapainen kuin roomalaisilla. Kymmenen potensseille ainakin miljoonaan asti oli oma merkkinsä. Myöhemmin pitkiä numerojonoja opittiin merkitsemään lyhentämällä.

Egyptologi - Egyptin muinaishistorian tutkija.

Scrabee-koru egyptiläistä fajanssia

Fajanssi - tarkoittaa yleensä läpinäkymätöntä, lasitettua keramiikkaa, jossa on käytetty tinalasitusta. Egyptiläinen fajanssi poikkeaa kuitenkin tästä, koska sen pohjana eivät ole savesta vaan muista mineraaleista kuten kvartsihiekasta ja kalkista valmistetut esineet. Esineiden sidosaineena on käytetty erilaisia liimoja. Egyptiläisen fajanssin lasitteena käytettiin aitoa lasia. Egyptiläistä fajanssia käytettiin korukivien kuten turkoosin korvikkeena.

Gynegologi - synnytys- ja naistentautien lääkäri

Iibis - eli pyhäiibis on haikaralintuihin kuuluva kahlaaja, joka oli egyptiläisille pyhä eläin. Se on suurehko lintu, joka elää ryhminä puissa ja syö kalaa, sammakoita, pieniä nisäkkäitä, liskoja, hyönteisiä ja pienempiä lintuja. Se munii risupesäänsä 2-3 munaa. Iibiksiä kasvatettiin Thotin temppeleissä Hermopoliksessa ja Sakkarassa. Iibismuumioita on löydetty valtavasti. Iibis-hieroglyfiä käytettiin myös kuvaamaan sielua (akku). Pyhäniibiksen lisäksi Egyptissä tunnettiin kaksi muutakin iibislajia.

Jumalanpalvelus - on kristinuskossa seurakunnan kokoontuminen.

Keisarinleikkaus - eli sektio on kirurginen operaatio, jossa syntyvän lapsen (ja nykyään myös äidin) henki pelastetaan poistamalla lapsi vatsanpeitteen läpi. Keisarinleikkausta käytettiin, kun sekä äiti että lapsi olisi muuten varmasti menetetty, pelastamaan ainakin lapsen henki. Keisarinleikkaus tunnettiin muinoin paitsi Egyptissä myös Intiassa, Kiinassa, Kreikassa ja Rooman valtakunnassa. Vaikka monissa tarinoissa myös äidit selvisivät, varmaa tietoa äidin hengen pelastaneesta keisarinleikkauksesta ei ole ennen 1600-lukua. Toisaalta länsimaiset matkailijat todisivat 1800-luvulla onnistuneita äidin hengen pelastaneita keisarinleikkauksia, joiden suorittajina olivat afrikkalaisia (ainakin Ugandassa ja Rwandassa) kansanparantajia ja poppamiehiä. Yksityiskohtaiset kuvaukset kertovat pitkäaikaisesta ja pitkälle kehittyneestä tekniikasta. Koska Egypti on osa Afrikkalaista kulttuuria, on mahdollista että se on myös ollut osallisena tässä perinteessä.

1. dynastian aikainen kuparikirves

Kirjanpito - on tietojärjestelmä, joka seuraa yhteisön (esimerkiksi temppelin tai valtion) taloudellista toimintaa ja tilaa.

Kupari - eli vaski on jalometalli. Se on punaruskeaa, venyvää, pehmeää ja sitkeää. Kuparia osattiin käyttää jo kivikauden loppupuolella. Se on kuitenkin yksinään aika pehmeä työkalujen ja aseiden raaka-aineeksi. Tämän vuoksi suurinosa työkaluista valmistettiin edelleen kivestä. Tämä muuttui kun kupariin opittiin lisäämään tinaa noin 3000 eaa.

Kätilö - eli lapsenpäästäjä on synnytyksessä auttava hoitohekilö. Egyptiläisissä teksteissä vuosilta 2000-1500 eaa kuvataan synnytyksen nopeuttamista, vastasyntynen elinvoiman arviointia, erilaisia synnytysjakkaroita ja synnytysajankohdan laskemista.

Lasi - on kvartsihiekasta ja muista mineraaleista sulattamalla valmistettua kovettunutta massaa. Vanhin tunnettu lasi oli alkalikalkkilasia, joka oli valmistettu soodan, hiekan ja kalkin seoksesta. Egyptissä siitä valmistettiin lasitettuja fajanssihelmiä jo noin 4000 eaa. Jo varhain havaittiin, että lasia voitiin värjätä lisäämällä siihen mineraaleja ja näin valmistaa jalokivien jäljitelmiä. Värjättyä lasia käytettiin keramiikan lasittamiseen (kiiltävä pinta saviesineen päällä) ja jalokivijäljitelmiin. Lasiesineiden valmistus alkoi Egyptissä noin 1300 eaa. Lasinpuhallus, jolla lasiesineitä sittemmin valmistettiin, keksittiin joko Egyptissä tai Syyriassa noin 50 eaa.

Muumio arkussaan

Muumiointi - oli muinaisessa Egyptissä käytetty ruumiin säilömis- eli palsamointitapa. Tarkoituksena oli taata vainajalle kuolemanjälkeinen elämä. Muumiointi jatkui noin 600 jaa asti. Egyptiläiset lähteet eivät kerro, miten muumiot säilöttiin. Ainoastaan kreikkalaiset lähteet ovat kuvanneet valmisteluja. Kreikkalaisen historiankirjoittaja Herodotuksen kuvaus on kuitenkin nykytutkimuksen valossa hyvin tarkka. Joko hän seurasi palsamointia omin silmin tai se oli selitetty hänelle hyvin tarkasti. Muinaisegyptiläiseen kulttuuriin kuului paitsi ihmisten myös eläinten muumiointi. Pyhiä eläimiä ja ihmisten lemmikkejä saatettiin muumioida. Egyptiläisille muumiointi oli paitsi ruumiin säliömistä, myös uskonnollinen tapahtuma, johon liittyi taikoja ja rituaaleja eli uskonnollisia menoja. Muumiointiin osallistuivat leikkaaja, pappeihin kuulunut palsamoija ja kirjuri. Itse prosessi kesti pari kuukautta.

Egyptin muumioinnin historia juontaa maan ilmasto- ja luonnonoloista. Esihistoriallisena aikana vainajat haudattiin aavikolle kaislamattoon ja eläimen vuotaan käärittynä. Kuumassa ja kuivassa vesi haihtui ruumiista ja syntyi pitkäaikainen luonnonmuumio. Muumiointia alettiin harjoittaa jo vanhan valtakunnan aikana. Varhaisimpien muumioiden käärinliinat kyllästettiin pihkalla ja vainajien kasvoille saatettiin laittaa ohut kipsikerros, kasvojen ulkonäön säilyttämiseksi. Lisäksi joidenkin kasvoille levitettiin uudelleensyntymisen vertauskuvana vihreää maalia. Varhaiset tekniikat eivät pysäyttäneet mätänemistä, ainoastaan hidastivat sitä, ja jäljelle jäi lopulta vain luuranko. Ruumiin hajoaminen harmitti egyptiläisiä, jotka uskoivat sen säilymisen olevan iankaikkisen elämän edellytys. Ruumiinkäsittelijät kehittivät uusia menetelmiä ruumiin säilömiseksi paremmin. Mätänemisen hidastamiseksi pehmeät sisäelimet ja aivot poistettiin, mikä hidasti mätänemistä ja kuivatti sisäontelot. Uusi tapa saikin pian suosiota ylhäisön parissa. Vainajan ja hänen käärinliinojensa väliin laitettiin usein kuvainnollisia eli symbolisia esineitä, joiden tarkoitus oli suojella elämänvoimaa eli ka'ata. Tärkein niistä oli sydämen päälle asetettu scrabee eli sittiäinen. Keskivaltakunnan ajoista lähtien käytettiin erilaisia suoloja, kuten ruokasoodaa ruumiin kuivattamiseen.

Norsunluukampa

Norsunluu - on norsun syöksyhampaista saatu kova ja veistettävä materiaali, jota on arvostettu esihistoriallisista ajoista saakka. Norsunluuta tuotiin lähinnä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, pääosin Nuubiasta, mutta myös Aasiasta. Ilmaston muututtua yhä kuivemmaksi, norsut siirtyivät entistä etelämpään, mutta nuubialaiset toimivat edelleen välittäjinä. Samankaltaista materiaalia saatiin myös virtahevon syöksyhampaista. Virtahepoja eli Niilissä ja ne olivat jatkuvana uhkana asutukselle. Norsunluuta käytettiin varhaisista ajoista asti.

Pii - (π) eli arkkimedeen vakio on ympyrän kehän suhde sen halkaisijaan. Kun ympyrän halkaisija on 1, niin ympyrän piiri on π. Kymmenen desimaalin piin likiarvo on 3,1415926536. Ensimmäinen käyttökelpoinen piin likiarvo oli egyptiläisen matemaatikon Ahmosen kehittämä. Se on säilynyt niin kutsutun Rhindin papyruksen sisältämissä laskutehtävissä. Tämä likiarvo on 256/81 eli noin 3,16. Se oli tarkempi kuin babylonialaisten matemaatikkojen tuntemat paljon karkeammat piin likiarvot.

Pyhiinvaellus - on hengellinen tai uskonnollinen matka oman uskonnon pyhään paikkaan. Tunnetuimpia pyhiinvaelluskohteita oli Abydos, Osiriksen pyhä kaupunki. Osiriksen juhlien aikaan tuhansia pyhiinvaeltajia saapui kaikkialta maasta seuraamaan pyhiä näytelmiä ja juhlimaan jumalan voittoa kuolemasta. Jokainen egyptiläinen toivoi voivansa tehdä tämän pyhiinvaelluksen kerran elämässään. Sitä pidettiin velvollisuutena. Juhlia vietettiin tulvakauden viimeisenä kuukautena, ennen tulevaa kasvukautta.

Ramppi - eli luiska on kalteva rakennelma, joka helpottaa liikkumista ja taakkojen siirtoa eri korkeudella olevien tasojen välillä. Kalteva taso on yksinkertaisempia keksintöjä, joista voidaan käyttää nimitystä kone. Kalteva taso auttaa esineiden nostamiseen ylemmäksi. Tuolloin nostovoiman ei tarvitse olla niin suuri, mutta työntömatka kasvaa.

Sakkara - oli Memfiksen hautausmaa (kuolleidenkaupunki eli necropolis) ja pyhättöalue. Sakkara on tunnettu pyramideistaan. Se sijaitsee 30 km nykyisestä Kairosta. Siellä on muinaisen egyptiläisen uskonnon muistomerkkejä varhaisdynastiselta kaudelta aina hellenistiselle kaudelle. Siellä on myös kristillisiä kopti-luostareita.

Sakko - on yleensä rahallinen hyvitys rikoksesta. Koska Egyptissä ei kuitenkaan käytetty juurikaan rahaa, maksettiin korvaus muulla tavoin esimerkiksi viljassa.

Seetrimetsä Libanonissa. Huomaa lumi, jota esiintyy niinkin etelässä korkealla vuoristossa.

Seetripuu - oli kaadettujen libanoninsetrien puuainesta. Libanoninsetri on havupuu, joka elää laajalti ympäri Välimerta. Libanonissa puut kasvavat suorarunkoisina jopa 30 metriä korkeiksi. Egyptissä oli vähän luonnonvaraista rakentamiseen kelpaavaa puuta, joten puuta tuotiin mielellään ulkomailta. Lähin hyvän puun lähde oli juuri Libanonin alue Palestiinasta pohjoiseen. Seetripuun pihkaa käytettiin myös muumioinnissa.

Sirius - Ison-Koiran tähdistössä on tähtitaivaan kirkkain tähti. Se on kaksoistähti, jonka voi havaita paljailla silmillä. Egyptissä se tunnettiin muinoin nimellä Sothis. Se viettää syyskesällä, kesäpäivän seisauksen jälkeen noin 70 päivää piilossa katseelta, kunnes nousee taivaalle elokuussa juuri ennen Niilin vuotuisia tulvia. Sothis oli Isis-jumalattaren tähti ja sen 70 päivän piilottelu kuvasi Isiksen puolison Osiriksen aikaa tuonelassa. Niilin tulvahan oli merkki uudesta satokaudesta ja uudesta elämästä.

Temppeli - on pyhä paikka, yleensä rakennus, jossa vietetään uskonnollisia juhlia ja noudatetaan uskonnollisia menoja. Egyptiläisille temppeli oli jumalan asunto. He käyttivätkin temppeleistä samaa nimitystä kuin kodeistaan ja taloistaan. Temppelit olivat todellisia mahti kartanoita - ne omistivat maata ja karjaa sekä vastaanottivat lahjoituksia. Näillä varoilla ne ylläpitivät pappeja, työläisiä ja joskus koko ympäröivää kaupunkia.

Tina - on huoneenlämmössä hopeanvärinen, kiiltävä, pehmeä ja joustava metalli. Se on paljon esimerkiksi kuparia ja rautaa harvinaisempi mineraali. Vuodesta 3000 eaa lähtien sitä käytettiin laajasti pronssin valmistukseen. Pronssikaudella tina oli tärkeä kauppatavara. Varhainen tina oli kasseriittimalmia eli tinakiveä, jota löydettiin jokien tulvamaiden tai hiekkadyynien kaltaisista kasautumista. Pronssia opittiin valmistamaan Lähi-Idässä 3000 eaa.

Uskomushoito - tarkoittaa tieteellisen tutkimukseen perustuvan lääketieteen ulkopuolelle jääviä hoitomuotoja, joita usein kutsutaan vaihtoehtohoidoiksi.

Vipu - on peruskone tai apuväline, jolla saadaan käyttöön enemmän voimaa pidentämällä liikkeen pituutta.

Yliluonnollinen - tarkoittaa tässä henkimaailman tai tuonpuoleisen todellisuuden vaikutusta. Supranaturalistisen maailmankuvan mukaan maailma jakautuu kahteen osaan: luonnolliseen ja yliluonnolliseen.