Ero sivun ”Shakkiaapinen/Shakkipelin historia” versioiden välillä
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 64:
Kuoripojille säädetyn eroamisiän 14 v täytettyään hän joutui eroamaan hovikappelista, elätti sitten itseään nuotteja kopioimalla ja joutui taas sattumalta Régence-kahvilan kuvioihin. Legal ihastui ilmeiseen shakkikykyyn ja niin Philidor sai itselleen aikansa parasta shakkiopetusta.
Pelaajaura vei monien sattumien kautta Lontooseen. Varsinainen sensaatio oli, kun Philidor voitti Slaugher´sissa todellisena ykköspelaajana pidetyn syyrialaisen Stamman 10 pelin ottelussa 8-2 ja toinen
Philidorin suuri oivallus oli, että sotilasasemat ovat ne puitteet, joihin pelinviennin tulee tukeutua. Oleellista on voimakkaan sotilaskeskustan luominen. Upseeripeli on alisteista sotilasasemille. Tämä kaikki oli päinvastoin kuin italialaisen koulukunnan opeissa. Hän käsitteli keskipelitaktiikkaa laajemmin kuin avauksia ja on loppupelien systemaattisen tutkimisen edelläkävijöitä. Hän näki pelin kokonaisuutena ja pyrki etsimään peliasemien kauaskantoisia tunnusmerkkejä. Lopezin ja italialaisten jälkeen Philidor oli seuraava shakin suuri kehittäjä.
Philidoria pidettiin oman aikakautensa parhaana shakin pelaajana
===Shakkipelin sääntöjen vakiintuminen===
Rivi 88:
1800-luvun alussa shakkielämä vilkastui myös Berliinissä. Merkittävä vaikuttaja oli käänteentekevän avauskirjan julkaisu, jonka idean isänä oli P. R. von Bilguer (1815-1840).
Rabbi Aron Alexandre mainitaan usein vain Kemplen shakkiautomaatin pelaajana, mutta
Pelin avaaminen e4:llä oli edelleen tutkituinta ja suosituinta. D-gambiittia oli 58 varianttia. Avaus 1.e4 c5 oli ”ranskalaisen pelin” alalajina, 20 varianttia; varustettuna huomautuksella, että italialaiset tuntevat avauksen nimellä ”il giuco siciliano”. ”Bilguer” tai ”shakkiraamattu”, Suomessakin vanhan polven hyvin tuntema teos, säilyi niin aktiivipelaajien kuin tutkijoidenkin perusteoksena pitkälle 1900-luvulle. Sen siirtosäännöt yhtenäistivät käytännön ja kävivät virallisista säännöistä aina FIDE:n perustamisen saakka.
Rivi 96:
===Shakkipelin merkintätapojen kehitys===
Syyrialainen Stamma oli Lontoon
Stamma sovelsi kirjoissaan arabien mansuba -kuvioiden selityksissä käyttämää kirjain- ja numeromerkintätapaa. Moses Hirschell paransi myöhemmin tätä merkintätapaa, ja julkaisi kokoelman Grecon ja Stamman pelejä ”kokonaan uudella menetelmällä pelaajien helpottamiseksi”. Hän keksi muun muassa tavat 0-0 ja 0-0-0 -linnoitusten merkitsemiseksi.
Rivi 102:
Algebrallinen merkintätapa yleistyi voimakkaasti Keski-Euroopassa. Philidorin kirjallisuuden voimakas vaikutus piti yllä siirtojen sanallista kuvausta, jota eri tavoin lyhentäen päädyttiin lopulta dekriptiiviseen kuvaustapaan. Tätä käytettiin hyvin pitkään englannin- ja espanjankielisissä maissa.
Vuoden 1980 alusta alkaen on ollut voimassa FIDE:n päätös, jossa se
===Shakinpelaajien järjestäytymisen kehitys===
Rivi 146:
Caissa, shakin muusa, näki päivänvalon vuonna 1772, jolloin orientialisti Sir William Jones julkaisi ”Poems”-kokoelmansa. Caissa on metsän neito, jonka hurmaamista varten Euphron-jumalan piti opettaa Mars-jumalalle ajatuspeli, jota hän kutsui neidon nimestä johtaen Cassa-peliksi. Tästä runoilija sanoo kehittyneen myös shakkipelin nimen (Chess). Joskus Caissaa näkee kutsuttavan myös ”shakin jumalattareksi”, mutta jumalten kastiin Caissa ei tässä runossakaan kuulunut, vaan oli dryadi, haltijatar, joten muusa lienee siten hänelle sopivampi arvonimi.
Shakkipeli on innoittanut myös monia kuvataiteilijoita. Charles Bargue ([tel:1826/1827–1883 1826/1827–1883]) oli ranskalainen taidemaalari ja litograafikko, jonka eräs uran kohokohta oli maalaus Shakinpelaajat (1882 28,6x43,8 cm). Meissoniermainen maalaus shakin pelaamisen psykologisesta jännitteestä kuvaa neljää rokokoovaatteisiin pukeutunutta miestä, joista yksi on juuri tekemässä siirtoa, joka lopettaa pelin.
__NOTOC__
| |||