Viisautta blogin käyttöön/Ketkä käyttävät blogeja?/Organisaatiot bloginkäyttäjinä

Tässä luvussa käsitellään asioita, jotka liittyvät erityisesti blogin käyttöönottoon ja käyttöön organisaatiossa.

Työelämä, organisaatiot ja yritykset bloginkäyttäjinä muokkaa

Koska sosiaalista mediaa käytetään nykypäivänä laajasti, myös yrityksistä ja niiden tuotteista kirjoitetaan ja keskustellaan esimerkiksi Facebookissa ja muissa yhteisösovelluksissa tai kirjoitellaan blogeissa. Yrityksillä ei ole välttämättä enää varaa jättäytyä keskeustelujen ulkopuolelle, vaan nekin tarvitsevat luontevan kanavan, jonka kautta tavoittavat kohderyhmänsä nopeasti ja voivat mahdollisesti tuoda oman vastineensa keskusteluun.

Blogeja voidaan käyttää työelämässä monella tavalla. Olennaista on, käytetäänkö blogia julkisena viestintäkanavana vai sisäiseen käyttöön esimerkiksi keskustelun esiinnostamiseksi.

Blogia voidaan käyttää yhtenä organisaation tiedottamiskanavana, jolloin kohderyhmä on työpaikan ulkopuolella. Yritykset bloggaavat, koska he tavoittavat sitä kautta paremmin kohderyhmäänsä - blogit ovat viestinnässä tätä päivää. Jos organisaatiolla on oma blogi, se voi reagoida nopeasti ja joustavasti erilaisiin asioihin joissa siitä tuodaan esiin julkisuudessa. Mikäli organisaatiosta julkaistaan kriittistä tai negatiivista tietoa, organisaatio voi blogin kautta tuoda nopeasti myös oman näkökantansa esiin ja keskusteluun. Näin organisaatio itse ei jää vain passiiviseksi sivustaseuraajaksi, kun julkisuudessa käydään keskustelua sen asioista. Blogien käytöstä tiedottamiseen löytyy lisää tämän oppaan Monta tapaa käyttää blogeja -osion Blogien käyttö tiedottamisessa -osiosta.

Erilaisia tavoitteita, joita yrityksellä voi bloggaamisen suhteen olla, voivat olla esimerkiksi oman asiantuntijuuden esilletuominen, brändääminen, mielipiteisiin vaikuttaminen, innostaminen ja osallistaminen.

Mikäli organisaatiolla on oma virallinen blogi, kannattaa valita vastuuhenkilö(t) jotka organisaation nimissä bloggaavat. Pienemmissä organisaatioissa tai ylipäätään organisaation politiikkana voi olla myös se, että kaikki bloggaavat samaan blogiin vuorollaan tai tilanteen mukaan. Pohjalla on hyvä olla myös tarkempi viestintäsuunnitelma, jossa on sovittu bloggaamiskäytännöistä, kuten siitä mistä blogataan jne.

Organisaation työntekijöillä voi olla myös omia blogeja, joiden linkit on liitetty esimerkiksi organisaation webbisivuston etusivulle. Tällöin bloggaaminen on todennäköisesti hieman vapaamuotoisempaa ja jokainen organisaation edustaja bloggaa omalta asiantuntemusalueeltaan. Myös tällöin bloggaamista varten on hyvä olla organisaation viestintäsuunnitelmassa perusasioita siitä, mistä blogataan ja mistä ei sekä mahdollisesti muita bloggaamista tarkentavia ohjeita ja neuvoja.

Paitsi itse blogata, yritykset voivat seurata heitä kiinnostavia blogeja, joiden kautta he saavat tietoa yhteistyökumppaneiden ja kilpailijoiden tekemisistä.

Yrityksen liikeidea voi perustua rahan ansaitsemiseen blogin kautta.

  case: Silja Line ja tuotekehittäjät
  case: Lähikauppa ja neuvonantajat?

Bloggausstrategia muokkaa

Kun blogi päätetään ottaa käyttöön organisaatiossa, on hyvä suunnitella tarkasti, miten sitä aiotaan käyttää osana organisaation toimintaa. On hyvä miettiä, kuka tai ketkä blogiin kirjoittavat ja miettiä kirjoittajien työnjakoa tarkemminkin. Blogi ei ole vakuuttava, jos siihen kirjoitetaan vain harvoin, joten on tarpeen pohtia, miten usein blogiin tuotetaan uutta sisältöä. Organisaatiossa on hyvä miettiä myös, mistä asioista kirjoitetaan ja mikä on blogin merkitys ja osa organisaation viestinnässä. Ennen kaikkea on tärkeä miettiä koko blogin tarkoitusta organisaatiossa.

Penttalan[1] mukaan yritysblogin tärkeimpiä kulmakiviä ovat yrityksen arvoihin perustuva profiili, osaamisen esilletuonti ja verkostoituminen muiden bloggaajien kanssa. Hänen mukaansa blogi ei kuitenkaan saa olla yrityksen mainoskanava, vaan sen tulee tarjota lukijoille lisäarvoa yrityksen osaamisalueilta/-alueelta.

Alasillan[2] mukaan blogia perustettaessa on tärkeä muistaa tarkistaa muutama perusasia, joiden kautta on mahdollista saada aikaan menestyvä ja elinvoimainen organisaatioblogi:

  1. Blogialustan tulee olla helppokäyttöinen, monipuolinen ja tuttu kaikille bloggaajille.
  2. Blogien erityispiireet viestintävälineenä on kiteytettävä kaikille bloggaajille.
  3. Blogin viestintätehtävän kirkastaminen: Mitä? Kenelle? Miksi?
  4. Valitse blogin nimi huolellisesti
  5. Kirjoita ytimekäs kuvausteksti blogista.
  6. Kirjoita lyhyet esittelyt bloggaajista.
  7. Tavoitteet julkaisutiheydelle.
  8. Blogin elinkaaren suunnittelu.
  9. Julkaisuprosessi ja -politiikka (esim. tekstien korjausluku ja kommenttien moderointi)
  10. Jokaisen bloggaajan tulisi miettiä ennalta 3-4 ensimmäisen kirjoituksen aiheet.
  11. Jokaisen bloggaajan tulisi luonnostella 1-3 kirjoitusta ennen blogin avaamista.
  12. Blogin markkinointi.
  13. Kirjoittamisen pitäisi olla vapaamuotoista, ei kapulakielistä ja yksisuuntaista tiedonjakelua suosivaa.
  Esimerkkinä viestimme.blogspot.com?

Blogien käyttö yhdessä muiden organisaation viestintäkanavien kanssa muokkaa

Blogien suhdetta muihin sosiaalisen median välineisiin on käyty läpi Johdanto-osiossa. Organisaationäkökulmasta saattaa kuitenkin vaatia hieman syvällisempää pohdintaa, miten yhdistellä sen käyttämiä eri viestintäkanavia. Miten blogia voi käyttää yhdessä esimerkiksi perinteisen median kanssa, kuten ns. perinteisten webbisivujen kanssa?

Kustannukset ja ansaintalogiikka muokkaa

Blogin perustaminen ja blogin käyttäminen tuottaa tiettyjä kustannuksia. Kustannuksia tulee käytettävästä blogiohjelmistosta, mikäli ei päädytä käyttämään maksutonta ulkopuolista blogipalvelua tai avoimen lähdekoodin blogialustaa. Tämä ei ole välttämättä organisaation ensisijaisesti suosima vaihtoehto, mikäli bloggaaminen on tarkoitus aloittaa tositarkoituksella. Mikäli blogi halutaan asentaa oman organisaation palvelimelle, on huomioitava palvelimen ja sen ylläpidon kustannukset. Ylläpito ostopalveluna aiheuttaa vastaavasti omat kustannuksensa. Luvussa Blogiohjelmistot on esitelty tarkemmin erilaisia vaihtoehtoja blogialustan valintaan.

Blogin kirjoittamiseen on varattava työaikaa, jos bloggaaminen sisältyy työnkuvaan. Työajan varaaminen on tärkeää myös siksi, että blogi ei kuivu kokoon, mikä on taas huonoa mainosta organisaatiolle.

Blogien käytön tilastojen hyödyntäminen ja seuraaminen muokkaa

Blogien käytöstä on saatavissa erilaista tilastotietoa suoraan käytettävän blogipalvelun hallintakäyttöliittymän kautta ainakin Wordpressissä. Tilasto kertoo, kuinka paljon vierailuita blogissa on ollut, mistä kautta (esim. hakukoneen kautta) blogiin on tultu ja onko blogin linkkejä klikattu. Bloggerissa tilastotietoja voi kerätä...

Tietoja analysoimalla voi saada mielenkiintoista tietoa siitä, mikä on hyvä väline tavoittaa potentiaalisia lukijoita (esim. hakukone tai jokin blogilista) sekä minkälaiset blogikirjoitukset tuntuvat kiinnostavan kohderyhmää. Näitä tietoja voidaan suoraan hyödyntää mietittäessä minkälaisia juttuja jatkossa kannattaisi julkaista. Tietysti myös lukijoiden jättämien kommenttien kautta on mahdollista saada tärkeää tietoa heidän toiveistaan vaikkapa blogin kirjoituksia koskien sekä ylipäätään organisaation toimintaa koskien. Tilastojen kautta voi myös analysoida blogin kehittymistä ajan kuluessa.

Olisiko tähän jotakin järeämpää sanottavaa...

Lähteet muokkaa

  1. Yritysblogi liiketoiminnan tukena. Koulutustuotteen rakentaminen Sotku Oy:lle 10/2010. Tampereen ammattikorkeakoulu. Viitattu 17.3.2011.
  2. Alasilta, A.: Blogit avaavat tietä yhteisölliseen intraan Viitattu 15.11.2010.
Viisautta blogin käyttöön -kirjan sisällysluettelo
Materiaalin etusivulle 5. Ketkä käyttävät blogeja? Organisaatiot bloginkäyttäjinä