Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Mokaya

Mokaya oli muinainen intiaanien kulttuuri, jotka kukoisti noin 1850–800 eaa. Guatemalan Tyynenmeren rannikon seuduilla. Kulttuuri tunnetaan siitä, että se aloitti Mesoamerikan kehityksen kohti valtioita.

Soconuscon seudulle syntyi päällikkökuntia, jotka sotivat keskenään. Väestön kasvaessa päällikköjen mahti kasvoi.

Suuret kylät valvoivat pienempiä, niin kuin nykyään pääkaupungit koko valtiota. Toisaalta kulttuuri mainitaan varhaisena kaakaon ja suklaan tyssijana. Kulttuuri perustui Etelä-Amerikasta tulleisiin vaikutteisiin. Nimitys mokaya tarkoittaa paikallisella misteekin sukuisella kielellä ”maissi-ihminen”. Tunnetuin varhainen Mokayan kylä oli Paso del Amanda. Olmeekit, mayat ja sapoteekit lienevät saaneet ensimmäiset vaikutteensa mokayasta.

Ehkä Mokayan ihmiset olivatkin olmeekkien esi-isiä.

Edeltäjät muokkaa

Mokayakulttuurin varhaista ydinaluetta Etelä-Guatemalan rannikolla sanotaan Soconuscoksi. Tämä rannikoalue on kuuma, kostea ja tulivuoren tuhkan takia hyvin viljava.

Soconuscon alue on arkeologeille tärkeä, koska sitä tutkimalla yritetään selittää Mesoamerikan kaupunkivaltioiden synty.

Ennen Mokayan kulttuuria Soconuscon alueella asui metsästäjiä. Myöhemmin painopiste siirtyi kalastukseen. Kaakao opittiin alueella tuntemaan noin 2500 eaa.

Historia muokkaa

Ehkä Ecuadorista, Kolumbiasta tai etelämpää Väli-Amerikasta tuli noin 1850 eaa ihmisiä, jotka toivat mukanaan uuden saviastiatyylin. Se oli hienostuneempi kuin aiemmin Mesoamerikassa tavattu.

Tätä sanotaan Barran keramiikaksi. Tulokkaat rakensivat noin 200–400 asukkaan kyliä. Väestö kasvoi nopesti.

Noin 200 vuodessa oli syntynyt asutuskeskuskuvio, jossa isot 2 000–4 000 asukkaan keskuskylät hallitsivat pienempiä kyliä. Tämä kielii kylien asettamisesta toisten valvontaan ehkä valloitussotien kautta. Keskuskylän päällikkö valvoi pienempien kylien alipäälliköitä. Tämmöinen rakenne on päällikkökunta, valtion esiaste.

Tätä noin 1650 eaa. alkanutta kautta sanotaan Loconan keramiikaksi, saviastiatyylin mukaan. Vuoden 1650 eaa. tienoilla rakennettiin Paso de La Amadassa, Locona-vaiheessa, suuria maakumpuja. Keskuksen ala oli 20 ha. Täällä asui 2000 ihmistä. Päälliköllä oli suuri valta. Täällä oli myös palatsi ja Mesoamerikan ensimmäinen pallokenttä. Näin perusta myöhemmälle olmeekkien sivilisaatiolle oli laskettu. Loconan keramiikka levisi laajalle alueelle Mesoamerikassa. Tehuantepecin kannaksen molemmille rannikoille.

Noin 1500 – 1350 oli Ocos-vaihe, jolloin Paso de Amandassa lienee asunut 5 000 intiaania.

Noin 1200 eaa oli olmeekkien kulttuuri jo syntynyt pohjoisempana, ja alkoi levittää vaikutustaan Soconuscoon. Niinpä alue ei ollut enää kehityksen kärjessä.