Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Nabatealaiset

Kuuluu osana: Itäisen Välimeren kulttuureihin

Nabatealaiset olivat alkuperältään tuntematon muinainen kauppiaskansa, joka asui Arabiassa. He alkoivat siirtyä Kuolleen meren tienoille, kun Juudan väki oli viety Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen (586 eaa) ja aiemmin aluetta asuttaneet edomilaiset alkoivat siirtyä heidän alueilleen. 300-luvulla eaa he ottivat haltuunsa Edomin. Hieman ennen ajanlaskun alkua he rakensivat autiomaahan Petran kaupungin sekä tuolloin keitaalla sijainneen Hegran. 106 eaa alue liitettiin Rooman valtakuntaan.

Kieli, uskonto ja valtio

Nabatealaisten käyttämä kieli oli aluksi vahvasti murteista arabialaisväritteistä arameaa. Myöhemmin (400-luvulla jaa) arabialaisten vaikutteiden määrä kasvoi niin suureksi, että kieli muistutti enemmän arabiaa kuin arameaa. Heidän aramealaisesta kirjoituksesta kehittämänsä aakkoset olivat arabialaisten aakkosten esikuvana.

Uskonnosta tiedetään sen verran, että se oli monijumalainen ja että jumalille uhrattiin. Pääjumala oli edomilainen Dushara, vuorten herra. Jumalia kuvattiin neliskanttisina kivipaaseina, joiden nimi oli Djin. Asumuksissa oli kotialttareita. Varhaisina aikoina he palvoivat samoja jumalia kuin arabialaiset ja hellenistisellä kaudella kreikkalaisia jumalia. Kauppamatkoillaan he kiinnostuivat jopa egyptiläisistä jumalista.

Alquam oli karavaanien ja heimojen suojelija. Alkutbayn alaa olivat opiskelu ja kaupankäynti. Allat oli hedelmällisyysjumalatar. Manawat oli kohtalonjumalatar. Aluzza taas voimatar.

Nabatealaisten hallinta alue oli löyhästi yhteenkuuluvien kauppareittien verkosto, joka yhdisti viljeltyjä keitaita. Alueella ei ollut tarkkoja puolustettuja rajoja aavikolla. 85 eaa nabatealaiset valloittivat pohjoisen Damaskoksen, mutta menettivät sen vajaa kymmenen vuotta myöhemmin. Sitten he vielä piirittivät Jerusalemia.

Haudat

Koska suvun kunnia oli hyvin tärkeä, nabatealaiset rakensivat näyttäviä julkisivuja hautoihinsa. Itse haudat olivat pieniä ja mitättömiä. Haudat olivat tarkoitettu suurperheille ja kelle tahansa, joka sai kirjallisen luvan tulla haudatuksi sukuhautaan. Varakkaat hautauttivat itsensä yhteen viidestä hautakaupungista. Haudat olivat taitavien nabatealaisten käsityöläisten työtä.

Uskotaan, että koska nabatealaiset vaelsivat pitkiä matkoja, he harjoittivat niin sanottua luiden keräilyä eli vainajan luut haudattiin sukuhautaan sen jälkeen kun pehmyt kudos oli mädäntynyt siellä, missä vainaja oli kuollut. Suku oli hyvin tärkeä ja sen luokse haluttiin kuoleman jälkeen. Elävien ja kuolleiden yhteys oli tärkeä. Kokonaista mätänevää ruumista on kuitenkin vaikea kuljettaa. Sen sijaan kuivat luut on helppo viedä mukana pitkienkin matkojen päähän omaan hautaan.

Nabatealaisia kaupunkeja

Petra

Petra on saanut nimensä hiekkakivikallioistaan, sillä sen nimi tarkoittaa muinaiskreikaksi juuri kalliota. Sen muinainen nimi oli oikeasti Rekem. Tutkijat ovat sitä mieltä, ettei Petra ollut alunperin varsinainen kaupunki, vaan pyhiinvaelluskohde ja uskonnollinen keskus. Petrasta muotoutui kuitenkin eräs tärkeimmistä Nabatealaisista kaupungeista matkalla Gazasta pohjoiseen kohti Damaskosta. Sinne oli vaikea löytää mutkikkaiden vuoristosolien kautta. Petran uskottiin pitkään tuhoutuneen 363 jaa maanjäristyksessä, mutta näyttääkin siltä, että se vielä toipui pariksi sadaksi vuodeksi.

Upean kallioarkkitehtuurin lisäksi Petrassa on erikoinen vedensiirtojärjestelmä, jolla luotiin keinotekoinen keidas. Alueella oli ajoittain äkillisiä tulvia, joita nabatealaiset hallitsivat padoin, vesisäiliöin ja kanavin. Näillä keinoin he kykenivät varastoimaan vettä kuivuuden varalta ja rikastumaan kaupalla. Kaupunkiin saavutaan kapean kalliopoimun (siq) lävitse, mikä tekee kaupungista helposti puolustettavan.

Haluza tai Elusa

Haluza oli merkittävä kauppakaupunki nabatealaisten hallitseman suitsukereitin varrella. Se oli suurin kaupunki Petran ja Gazan välissä. Se vaikutti 2000 vuoden ajan, joista 500 vuotta nabatealaisten Negevin pääkaupunkina. Kaupunki hylättiin 700-luvulla. Viimeisinä vuosinaan se oli kristittyjen pyhiinvaeltajien välietappina. Kaupungissa oli omanlaatuista arkkitehtuuria. Talot muotoiltiin kerroksista ja kaarista, joiden tarkoituksensa oli eristää kylmää, kuumaa ja kosteutta.

Suitsuketietä pitkin kuljetettiin esimerkiksi mirhaa ja olibaanihartsia, joita saatiin esimerkiksi Arabian niemimaan eteläosissa sijaitsevasta tarunomaisesta Saban kuningaskunnasta (nykyinen Jemen). Suitsukepihkat (eli hartsit) olivat boswelia-suvun puiden pihkaa, jota tuotettiin viiltelemällä puiden kuorta. Seos maustettiin usein hyvintuoksuvilla aineilla. Mirha puolestaan oli samoilla seuduilla kasvavien Commiphora-puiden maitiaisnestettä tai pihkaa. Mirhakin on itseasiassa yhtä lajia suitsuketta, mutta jo varhaisista ajoista asti sitä on käytetty erityisesti lääkintään.

Muita Negevin alueen nabatealaiskaupunkeja olivat hautakaupunki Avdat (Ovdat), hopea-aarteestaan kuuluisa Mamshit, Shivta (Sobota) maustetien varrella ja Nitsana. Suurin osa niistäkin liittyi tavalla tai toisella suitsukereitteihin. Avdat oli myös kotieläinjalostuksen keskus.

Kauppakumppaneita Etelä-Arabiassa

Nabatealaiset kävivät kauppaa oletettavasti Etelä-Jemeniläisten Saban (sininen), Kataban (vihreä), Ma'in eli minealaisten (oranssi), Hadramautin (punainen) ja Himjarin (lila) kuningaskuntien kanssa, jotka olivat rikastuneet arvostetun ja halutun suitsukkeen kaupalla. Eräs alueen vanhimmista kaupungeista oli Sabalainen Sanaa, joka on yhä asutettu. Tärkeä ikivanha suitsuketien päätepiste oli myös mineanilainen ikivanha Karnawu.

Saballa oli perinteisesti ollut hyvät yhteydet Etiopian puolelle, joka kenties joskus oli osa Saban valtakuntaa ja jossa Jemenin alueen lisäksi tuotteen suitsukkeita. Etiopiassa on maakunta nimeltä Sawa tai Sewa, jonka etiopialainen sananlasku liittää muinaiseen Sabaan. Tuohon aikaan Saban mahti oli kuitenkin heikentynyt ja se oli enää yksi eteläarabialaisista kuningaskunnista. Vastarannalla Etiopiassa sijaitsi Aksum. Näiden alueiden asukkaat puhuivat eteläseemiläisiä ja nabatealaiset niiden pohjoista sukulaiskieliä ja olivat siten luontevia kauppakumppaneita. Lisäksi kuten on sanottu nabatealaiskielissä oli paljon arabialaisia vaikutteita.

Sanasto

Aramea - seemiläinen kieli, jota puhuttiin paikoin Välimeren itärannikolla ja myöhemmin laajemminkin Lähi-Idässä. Muita seemiläisiä kieliä ovat mm. arabia ja hebrea.

Edomilaiset - eteläisen Palestiinan alueella asunut seemiläinen kansa.

Hiekkakivi - muinaisten vesistöjen vaikutuksesta muodostunut sedimentti- ja kerroskivilaji, joka koostuu maasälpä- ja kvartsimineraaleista. Koostumus riippuu hiekkakiven muodostaneen hiekan laadusta. Se voi väriltään olla harmaa, punertava, ruskea tai vihertävä. Se on laadultaan yleensä pehmeää ja helposti muokattavaa ja muodostaa näyttäviä kalliomuodostelmia. Hiekkakivi soveltuu työkalujen teroittamiseen ja suodattaa huokoisuutensa ansiosta vettä lävitseen.

Jalostus - on eliöiden esimerkiksi kasvien tai eläinten perimän kehittämistä haluttuun suuntaan tulevan sukupolven vanhempia valikoimalla ja erilaisia kantoja risteyttämällä. Siinä pyritään ohjaamaan ja nopeuttamaan lajikehitystä.

Keidas - vehreä alue kuivan alueen kuten aavikon tai aron keskellä. Usein syntynyt luonnonlähteen ympärille. Voidaan myös synnyttää keinotekoisesti vesiä kanavoimalla.

Mirha - oliiviöljyyn sekoitettua balsamikumia, mitä käytettiin suitsukkeena. Balsamikumia saadaan commiphera gileadensis pensaiden kumimaisesta pihkasta. Pensaita on kasvatettu esimerkiksi Palestiinassa ja Arabian niemimaalla.

Olibaanihartsi - sitä saadaan Arabian niemimaalla kasvavien puiden pihkasta. Tarkemmin sanoen on kyse ns. jemeniläisestä eli Boswellia sacra puun hartsista.

Suitsuke - aromaattinen aine, joka palaessaan levittää ympärilleen tuoksua. Sitä käytetään usein uskonnollisissa menoissa.