Wikijunior Uskonto/Lestadiolaisuus

Lestadiolaisuus on luterilaisen kirkon sisällä oleva vanhoillinen uskonnollinen liike, jonka aloitti Lars Leevi Laestadius 1800-luvulla.

Lestadiolaisten suviseurat.

Lestadiolaisuus eroaa opiltaan melko paljon perinteisestä luterilaisuudesta.

Vanhollislestadiolaisten jyrkkä suhtautuminen liikkeessä syntisinä pidettyihin maailmallisiin asioihin on herättänyt paljon huomiota ja keskustelua.

Synty ja leviäminen

Saksan herätysliikkeiden vaikutus levisi Ruotsiin, missä syntyi 1700-luvulla lukijalaisuudeksi kutsuttu uskonnollinen herätys. Uuslukijalainen Lapin Maria tutustutti pappi Lars Leevi Laestadiuksen omaan uskoonsa vuonna 1844. Laestadius innostui Marian kertomuksista ja hänen saarnansa saivat niistä uutta uskonnollista väriä. Liikkeen kannattajien mukaan maallikkosaarnaajat voivat levittää uskoa eteenpäin.

Lestadiolaisuus levisi lähinnä lähetyskoulujen ja maallikkosaarnaajien ansiosta nopeasti Pohjois-Ruotsista Suomen ja Norjan poSuuri hajaannushjoisosiin.

Lestadius kuoli 1861. Liikeen johtajaksi nousi Juhani Raattamaa (1811–1899). Raattamaa kiteytti monia lestadiolaisuuden piirteitä, mm muotoili mm liikkeen ei-kirkollisen painotuksen. Lestadiolaisuus levisi nopeasti Raattamaan kaudella: koko Suomeen, ulkomailla aina Venäjälle ja Yhdysvaltoihin asti.

Lestadiolaisten rauhanyhdistyksiä, jotka vastaavat seurakuntia, syntyi tiuhaan tahtiin. Nämä vakiinnuttivat liikkeen monissa Suomen kaupungeissa.

Suuri hajaannus

Eriseuraisuutta oli esiintynyt alusta lähtien. Liikeellä ei ollut varsinaista "virallista" yhtenäistä johtoa. Kun liike levisi, kiistely opista lisääntyi huomattavasti 1870-luvulla. Uusi sukupolvi nousi vanhan rinnalle. Erimielisyyttä oli mm käytännön seurakuntatyön järjestämisestä ja vanhurskauttamisesta. Uusherätys irtautui, koska väitti herätyksen väljähtyneen.

Monet taas halusivat pitäytyä vanhoissa opeissa. Raattamaan kuolema johtikin lestadiolaisten hajaantumiseen 1897 - 1900. Yhteensä noin 20 suuntusta syntyi. Noistä suurin on vanhollislestadiolaisuus.

Vanhoillislestadiolaisuus

Tätä uskontoon liittyvää aihetta käsitellään tarkemmin täällä: Wikijunior Uskonto/Vanhoillislestadiolaisuus

Vanhoillislestadiolaisuus jäi jäljelle, kun lestadiolainen liike hajaantui vuoden 1900 tienoilla, ylivoimaisesti suurimmaksi ryhmäksi. Vanhoillislestadiolaisia on noin 115000, 4/4 - 4/5 kaikista lestadiolaisista.

Nämä ovat niitä lestadiolaisa, joista yleensä puhutaan lestadiolaisina.

Tunnetuin vanhoillislestadiolaisten tapahtuma ovat suviseurat.

Vanhoillislestadiolaiset katsovat vain itse pelastuvansa, mutta toimivat silti luterilaisen kirkon sisällä.

Liikkeen jyrkkä suhtautuminen uskon ja maailman asioihin on herättänyt runsaasti julkisuutta ja kiistelyä. Tunnetuimpia ulkoa päin suuntautuneen kritiikin kohteita ovat olleet television katselukielto, raskauden ehkäisykielto ja niin sanotut sielunhoitokokoukset.

Joitain merkkiejä vanhoillislestadiolaistenkin piirissä tapahtuvasta muutoksesta on näkyvissä.