Radiotaajuuskirja/kahden metrin aallot

Kahden metrin aallot käsittävät amatööriradion VHF-aaltoalueen 144,000 MHz - 146,000 MHz.

Historia

muokkaa

Kahden metrin alue ilmaantui kahden ja puolen metrin alueena Kairon radiokonferenssissa vuonna 1938. Radiohallinnoille jätettiin päätös sallia tai kieltää amatööritoiminta alueella 112 MHz -120 MHz. Toisen maailmansodan aikana mainittu aaltoalue siirtyi radioamatööritoiminnan ollessa kiellettynä ilmailun käyttöön ja siitä muodostui nykyinen ilmailun VHF-taajuusalue. Sodan jälkeen radioamatööreille annettiin alue 142 MHz -148 MHz ensin Yhdysvalloissa ja myöhemmin muiden radiohallintojen alueella. Radioamatöörialueen 1 maissa taajuus supistettiin välille 144 MHz -146 MHz ja tästä seuraa Suomessa käytössä oleva taajuusalue kahden metrin aalloilla. Alunperin liikenne oli amplitudimoduloitua, mutta jo pidempään alueella on liikennöity pääasiassa taajuusmodulaatiolla. Toistinten ilmaantuessa parantamaan lyhyttä kantomatkaa 60- ja 70-luvuilla, oli kahden metrin aaltoalue ensimmäisiä, joille toistimia asetettiin.

Nykytila

muokkaa

2010-luvulla kahden metrin aallot ovat runsaimmin liikennöityjä taajuusalueita radioamatöörien käytössä olevista VHF/UHF-taajuusalueista. Aluetta käytetään huonon etenemisen takia pääasiassa paikalliseen kusoiluun käsi- ja autoradioilla. Yleinen yhteystyyppi Suomessa on kuso autosta työmatkalla. Tehdasvalmisteisten laitteiden saatavuus on erittäin hyvä tällä taajuusalueella. Perinteinen kookas amatööririgi ei ole yleinen. Liikkuvaa käyttöä tukee aaltoalueella vaadittava kohtalaisen lyhyt antennipituus, esimerkiksi ¼-aallon pituinen antenni on vain noin 50 cm pitkä.

Alueella on FM-puheradiokäytön lisäksi taajuuksia varattuna monenlaisiin harvinaisempiin yhteystapoihin, kuten satelliittiliikenteeseen, meteorisirontaliikenteeseen, kuuheijastuksiin ja sähkötykseen.

Kahden metrin alueella on myös useita pysyviä radioamatööripalveluita, kuten APRS, radiomajakoita ja toistimia. APRS:lle on radioamatöörialueella 1 osoitettuna taajuus 144,800 MHz. Tällä taajuudella on tiheästi asutuilla seuduilla miltei jatkuva liikenne APRS-datapurskeiden muodossa. Suomessa radioamatöörien valtakunnallisessa R.Net-toistinverkossa on mukana yksi kahden metrin alueen toistin Espoon Juhanilassa.

Monissa kahden aaltoalueen lähetinvastaanottimissa kannattaa aaltoalueen siirtymä asettaa 6,25 kHz:lle kahden metrin aaltoaluetta varten.

Kanavajakosuunnitelma ja käytettäviä taajuuksia

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko IARU modulaatio käyttö
144,0000-
144,0350
kuuheijastusyhteys IARU 1 sähkötys
yksinauhalähetys
144,0500 sähkötyskeskitaajuus IARU 1 sähkötys
144,1000-
144,1260
satunnainen meteorisirontasähkötys IARU 1
144,1400-
144,1500
magneettikenttäsiirtymäsähkötys IARU 1 sähkötys
144,1500-
144,1600
magneettikenttäsiirtymäyksinauhalähetys IARU 1 yksinauhalähetys
144,1950-
144,2050
satunnainen meteorisirontayksinauhalähetys IARU 1 yksinauhalähetys
144,2700 yksinauhalähetys yleisesti käytetty yksinauhalähetyksen alataajuus
144,3000 yksinauhalähetyskeskitaajuus IARU 1 yksinauhalähetys
144,3300 yksinauhalähetys yleisesti käytetty yksinauhalähetyksen ylätaajuus
144,3900-
144,4000
satunnainen meteorisirontayksinauhalähetys IARU 1 yksinauhalähetys
144,4000 radiomajakoiden alataajuus
144,4120 radiomajakka SK4MPI Ruotsissa
144,4170 radiomajakka OH9VHF Pirttikoskella
144,4330 radiomajakka OH7VHF Joensuun Tuupovaarassa
144,4430 radiomajakka OH2VHF Inkoossa
144,4900 radiomajakoiden ylätaajuus
144,4900 avaruusradioamatöörikokeilun lähetys
avaruuteen IARU 1
145,5000 hidaspiirtotelevision kutsutaajuus IARU 1
144,5250 amatööritelevision yksinauhalähetyspalautetaajuus IARU 1
144,6000 Radiokaukokirjoituksen kutsutaajuus IARU 1
144,7000 Telekopionnin kutsutaajuus IARU 1
144,7500 Avaruusradioamatöörikokeilun kutsu- ja
palautetaajuus IARU 1
144,8000 Automaattinen pakettiradioraportointijärjestelmä IARU 1
144,8250 Pakettiradio IARU 1
144,8500 Pakettiradio IARU 1
144,8750 Pakettiradio IARU 1
145,0000 toistimen vastaanotto RV48 FM ES0RVX ↑ Saaremaa 1750 Hz
OH2RAE ↑ Loviisa 1750 Hz
OH2RCH ↑ Lohja Salimäki 1750 Hz
OH6RAQ ↑ Jämsä Himos 1750 Hz
OH7RAA ↑ Kuopio 1750 Hz
OH7RAA ↑ Kuopio CTCSS 118,8 Hz
OH7RAA ↑ Kuopio DTMF
OH8RAU ↑ Nivala 1750 Hz
OH9RAT ↑ Kolari Yllästunturi 1750 Hz
145,0125 toistimen vastaanotto RV49 FM
145,0250 toistimen vastaanotto RV50 FM OH1RAE ↑ Kankaanpää 1750 Hz
OH2RCH ↑ Kauniainen CTCSS 118,8 Hz
OH4RAF ↑ Savonlinna
OH6RAG ↑ Pietarsaari 1750 Hz
145,0375 toistimen vastaanotto RV51 FM
145,0500 toistimen vastaanotto RV52 FM ES5RVE ↑ Tartu CTCSS 77 Hz
OH1RAA ↑ Kaarina
OH3RAN ↑ Forssa
OH5RAA ↑ Kotka
OH7RAI ↑ Iisalmi
145,0625 toistimen vastaanotto RV53 FM
145,0750 toistimen vastaanotto RV54 FM OH1RAA ↑ Dalkarby
OH3RAA ↑ Hämeenlinna
OH4RAB ↑ Pieksämäki
OH6RAH ↑ Seinäjoki
PH7RAE ↑ Nurmes
145,0875 toistimen vastaanotto RV55 FM
145,1000 toistimen vastaanotto RV56 FM OH1RAD ↑ Salo
OH5RAH ↑ Kuusankoski
OH6RAD ↑ Jyväskylä
OH6RAR ↑ Närpiö
OH6RAW ↑ Kokkola
OH8RAK ↑ Kajaani
145,1125 toistimen vastaanotto RV57 FM
145,1250 toistimen vastaanotto RV58 FM OH1RAB ↑ Kiukainen
OH1RAB ↑ Karjaa
OH3RAR ↑ Hausjärvi
OH8RAC ↑ Kuusamo
145,1375 toistimen vastaanotto RV59 FM
145,1500 toistimen vastaanotto RV60 FM OH2RAA ↑ Helsinki
OH3RNE ↑ Tampere Hallila CTCSS 123,0 Hz
OH3RNE ↑ Tampere Pyynikki CTCSS 186,2 Hz
OH3RNE ↑ Tampere Tesoma CTCSS 151,4 Hz
OH4RAC ↑ Mikkeli
OH6RAA ↑ Vaasa
OH8RAA ↑ Kiiminki
145,1625 toistimen vastaanotto RV61 FM
145,1750 toistimen vastaanotto RV62 FM OH1RAU ↑ Turku
OH3RAC ↑ Lahti
OH5RAB ↑ Joutseno
OH6RAE ↑ Pihtipudas
OH9RAR ↑ Tervola
145,1875 toistimen vastaanotto RV63 FM OH2RCH ↑ Espoo CTCSS 118,8 Hz
145,2000 miehitetyt avaruusasemat IARU 1 V16
145,2125 IARU 1 V17
145,2250 IARU 1 V18
145,2375 IARU 1 V19
145,2500 IARU 1 V20
145,2625 IARU 1 V21
145,2750 IARU 1 V22
145,2875 IARU 1 V23
145,3000 radiokaukokirjoitusIARU 1 V24
145,3125 IARU 1 V25
145,3250 IARU 1 V26
145,3375 IARU 1 V27
145,3500 IARU 1 V28
145,3625 IARU 1 V29
145,3750 IARU 1 V30 FM OH3TR
145,3875 IARU 1 V31
145,4000 IARU 1 V32
145,4125 IARU 1 V33
145,4250 IARU 1 V34 FM Tampereen seudun keskustelurengas
145,4375 IARU 1 V35
145,4500 IARU 1 V36 FM Pirkanmaan keskustelurengas
145,4625 IARU 1 V37
145,4750 IARU 1 V38
145,4875 IARU 1 V39
145,5000 kutsutaajuus IARU 1 V40 FM
145,5125 IARU 1 V41
145,5250 IARU 1 V42
145,5375 IARU 1 V43
145,5500 IARU 1 V44
145,5625 IARU 1 V45
145,5750 IARU 1 V46
145,5875 IARU 1 V47
145,6000 toistimen lähetys RV48 FM ES0RVX ↓ Saaremaa
OH2RAE ↓ Loviisa
OH2RCH ↓ Lohja
OH6RAQ ↓ Jämsä
OH6RAA ↓ Kuopio
OH9RAT ↓ Kolari
145,6125 RV49 FM
145,6250 toistimen lähetys RV50 FM OH1RAE ↓ Kankaanpää
OH2RCH ↓ Kauniainen
OH4RAF ↓ Savonlinna
OH6RAG ↓ Pietarsaari
145,6275 RV51 FM
145,6500 toistimen lähetys RV52 FM ES5RVE ↓ Tartu
OH1RAA ↓ Kaarina
OH3RAN ↓ Forssa
OH5RAA ↓ Kotka
OH7RAI ↓ Iisalmi
145,6625 RV53 FM
145,6750 toistimen lähetys RV54 FM OH1RAA ↓ Dalkarby
OH3RAA ↓ Hämeenlinna
OH4RAB ↓ Pieksämäki
OH6RAH ↓ Seinäjoki
PH7RAE ↓ Nurmes
145,6875 RV55 FM
145,7000 toistimen lähetys RV56 FM ES4RVB ↓ Rakvere
OH1RAD ↓ Salo
OH5RAH ↓ Kuusankoski
OH6RAD ↓ Jyväskylä
OH6RAR ↓ Närpiö
OH6RAW ↓ Kokkola
OH8RAK ↓ Kajaani
145,7125 RV57 FM
145,7250 toistimen lähetys RV58 FM OH1RAB ↓ Kiukainen
OH1RAB ↓ Karjaa
OH3RAR ↓ Hausjärvi
OH8RAC ↓ Kuusamo
145,7375 RV59 FM
145,7500 toistimen lähetys RV60 FM OH2RAA ↓ Helsinki
OH3RNE ↓ Tampere
OH4RAC ↓ Mikkeli
OH6RAA ↓ Vaasa
OH8RAA ↓ Kiiminki
145,7625 RV61 FM
145,7750 toistimen lähetys RV62 FM OH1RAU ↓ Turku
OH3RAC ↓ Lahti
OH5RAB ↓ Joutseno
OH6RAE ↓ Pihtipudas
OH9RAR ↓ Tervola
145,7875 RV63 FM OH2RCH ↓ Espoo
145,8000 radioamatöörisatelliittiliikenne
miehitetyt avaruusasemat IARU 1
V64 duplex
145,2000
145,8125 radioamatöörisatelliittiliikenne
145,8250 radioamatöörisatelliittiliikenne
145,8375 radioamatöörisatelliittiliikenne
145,8500 radioamatöörisatelliittiliikenne AO-27 ↑
AO-50 ↑
145,8625 radioamatöörisatelliittiliikenne
145,8750 radioamatöörisatelliittiliikenne
145,8875 radioamatöörisatelliittiliikenne
145,9000 radioamatöörisatelliittiliikenne
145,9125 radioamatöörisatelliittiliikenne
145,9250 radioamatöörisatelliittiliikenne
145,9350 radioamatöörisatelliittiliikenne AO-73BPSK Telemetry 30mW (eclipse) or 300 mW (illuminated)
145,9375 radioamatöörisatelliittiliikenne
145,9500 radioamatöörisatelliittiliikenne AO-73SSB/CW
145,9525 radioamatöörisatelliittiliikenne AO-73SSB/CW
145,9550 radioamatöörisatelliittiliikenne AO-73SSB/CW
145,9575 radioamatöörisatelliittiliikenne AO-73SSB/CW
145,9600 radioamatöörisatelliittiliikenne AO-73SSB/CW
145,9625 radioamatöörisatelliittiliikenne AO-73SSB/CW
145,9650 radioamatöörisatelliittiliikenne AO-73SSB/CW
145,9675 radioamatöörisatelliittiliikenne AO-73SSB/CW
145,9700 radioamatöörisatelliittiliikenne AO-73SSB/CW
145,9725 radioamatöörisatelliittiliikenne
145,9750 radioamatöörisatelliittiliikenne
145,9775 radioamatöörisatelliittiliikenne
145,9875 radioamatöörisatelliittiliikenne
146,0000 radioamatöörisatelliittiliikenne

Kahden metrin aaltoaluetta edeltäviä 144- MHz -aaltoalueita: 137 MHz sääsatelliittiliikenne

muokkaa

Nykyään tuotetaan monenlaisia radioita, jotka kykenevät lähettämään 137 MHz:n - 174 MHz:n taajuudelle. Näiden taajuuksien välissä on kanavoituja taajuuksia, joille on olemassa omat radiotyyppinsä.

Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
137,000 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,025 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,0275 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,050 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,075 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,1000 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä) NOAA 19 [1]
137,125 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,1325 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,150 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,175 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,190 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,1975 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,200 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,225 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,250 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,275 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,300 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,325 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,350 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,4375 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,495 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,5025 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,5700 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,6200 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä) NOAA 15 [2]
137,655 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,8025 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,8075 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,865 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä)
137,9125 satelliittiliikenne (ilmatieteen ja siirtyvä) NOAA 18 [3]

138 MHz - 143 MHz sotilasilmailuradio

muokkaa

138,000 MHz:n ja 143,975 MHz:n välillä on sotilaskäyttöön liikkuvaa ilmailuliikennettä varten 6 MHz:n kaista. Norjassa tällä kaistalla on myös muuta liikennettä.

Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö muuta
138,000 sotilaskäyttö AM ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
138,625 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio lammasradio 02 ↓↑
138,750 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  metsästysradio 06 ↓↑ [4]
138,850 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  metsästysradio 04 ↓↑ [5]
139,125 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 12A ↑
139,150 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
   
139,200 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio turvallisuusradio 05 ↑
139,225 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 03 ↓↑
139,250 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 07 ↑
139,275 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 08 ↑
139,300 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 02 ↑
139,325 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio vinssiradio 02 ↓↑
139,375 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 06 ↓↑
139,400 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  metsästysradio 02 ↓↑ [6]
143,125 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio lammasradio 01 ↓↑
ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
143,250 sotilaskäyttö   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  metsästysradio 05 ↓↑ [7]
143,350 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  metsästysradio 03 ↓↑ [8]
143,400 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 02 ↓↑
143,625 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 12A ↓
143,650 sotilaskäyttö AM ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
143,675 sotilaskäyttö AM ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
143,700 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 05 ↓
143,725 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 04 ↓↑
143,750 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 07 ↓
143,775 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 08 ↓
  turvallisuusradio 09 ↓↑
143,800 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 02 ↓
143,825 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 10 ↓↑
  vinssiradio 01 ↓↑
143,850 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 12 ↓
143,875 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  turvallisuusradio 01 ↓↑
143,900 sotilaskäyttö AM   ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
  metsästysradio 01 ↓↑ [9]
143,925 sotilaskäyttö AM ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
143,950 sotilaskäyttö AM ilmailuradioliikenne (siirtyvä)
143,975 sotilaskäyttö AM ilmailuradioliikenne (siirtyvä)

[10] [11]

Seuraavia taajuuksia

muokkaa

Kahden metrin amatööriradioaaltoalueen jatkona on paljon erilaisia radioaalloiltaan samantapaisesti käyttäytyviä aaltoalueita kuin kahden metrin radioamatöörialue. Monia näistä VHF-alueista käytetään elinkeinoelämän ja hallinnon piirissä maalla, järvillä ja merellä.

146+ MHz

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
146,025
146,050
146,075
146,100
146,125
146,150
146,175
146,200
146,225
146,250
146,275
146,300
146,325
146,350
146,375
146,400
146,425
146,450
146,475
146,500
146,525
146,550
146,575
146,600
146,625
146,650
146,675
146,700
146,725
146,750
146,775
146,800
146,825
146,850
146,875
146,900
146,925
146,950
146,975

147 MHz

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
147,025
147,050
147,075
147,100
147,125
147,150
147,175
147,200
147,225
147,250
147,275
147,300
147,325
147,350
147,375
147,400
147,425
147,450
147,475
147,500
147,525
147,550
147,575
147,600
147,625
147,650
147,675
147700
147,725
147,750
147,775
147,800
147,825
147,850
147,875
147,900
147,925
147,950
147,975

148,000 MHz - 149,400 MHz

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
148,000
148,025
148,050
148,075
148,100
148,125
148,150
148,175
148,200
148,225
148,250
148,275
148,300
148,325
148,350
148,375
148,400
148,425
148,450
148,475
148,500
148,525
148,550
148,575
148,600
148,625
148,650
148,675
148,700
148,725
148,750
148,775
148,800
148,825
148,850
148,875
148,900
148,925
148,950
148,975
149,000
149,025
149,050
149,075
149,100
149,125
149,150
149,175
149,200
149,225
149,250
149,275
149,300
149,325
149,350
149,375
149,400

Elinkeinoelämä ↑ DMR ja dPMR

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
149,40625 DMR ja dPMR154,00625 elinkeinoelämä
149,43125 DMR ja dPMR154,03125 elinkeinoelämä
149,45625 DMR ja dPMR154,05625 elinkeinoelämä
149,48125 DMR ja dPMR154,08125 elinkeinoelämä
149,50625 DMR ja dPMR154,10625 elinkeinoelämä
149,53125 DMR ja dPMR154,13125 elinkeinoelämä
149,55625 DMR ja dPMR154,15625 elinkeinoelämä
149,58125 DMR ja dPMR154,18125 elinkeinoelämä
149,60625 DMR ja dPMR154,20625 elinkeinoelämä
149,63125 DMR ja dPMR154,23125 elinkeinoelämä
149,65625 DMR ja dPMR154,25625 elinkeinoelämä
149,68125 DMR ja dPMR154,28125 elinkeinoelämä
149,70625 DMR ja dPMR154,30625 elinkeinoelämä
149,73125 DMR ja dPMR154,33125 elinkeinoelämä
149,75625 DMR ja dPMR154,35625 elinkeinoelämä
149,78125 DMR ja dPMR154,38125 elinkeinoelämä
149,80625 DMR ja dPMR154,40625 elinkeinoelämä
149,83125 DMR ja dPMR154,43125 elinkeinoelämä
149,85625 DMR ja dPMR154,45625 elinkeinoelämä
149,88125 DMR ja dPMR154,48125 elinkeinoelämä

149,900 MHz -

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
149,900
149,925
149,950
149,975
150,000
150,025
150,050
150,075
150,100
150,125
150,150
150,175
150,200
150,225
150,250
150,275
150,300
150,325
150,350
150,375
150,400
150,425
150,450
150,475
150,500
150,525
150,550
150,575
150,600
150,625
150,650
150,675
150,700
150,725
150,750
150,775
150,800
150,825
150,850
150,875
150,900
150,925
150,950
150,950
150,975
151,000
151,025
151,050
151,075
151,100
151,125
151,150
151,175
151,200
151,225
151,250
151,275
151,300
151,325
151,350
151,375
151,400
151,425
151,450
151,475
151,500
151,525
151,550
151,575
151,600
151,625
151,650
151,675
151,700
151,725
151,750
151,775
151,800
151,825
151,850
151,875
151,900
151,925
151,950
151,950
151,975
152,000
152,025
152,050
152,075
152,100
152,125
152,150
152,175
152,200
152,225
152,250
152,275
152,300
152,325
152,350
152,375
152,400
152,425
152,450
152,475
152,500
152,525
152,550
152,575
152,600
152,625
152,650
152,675
152,700
152,725
152,750
152,775
152,800
152,825
152,850
152,875
152,900
152,925
152,950
152,950
152,975
153,000
153,025
153,050
153,075
153,100
153,125
153,150
153,175
153,200
153,225
153,250
153,275
153,300
153,325
153,325
153,350
153,375
153,400
153,425
153,450
153,475
153,500
153,525
153,550
153,575
153,600
153,625
153,650
153,675
153,700
153,725
153,750
153,775
153,800
153,825
153,850
153,875
153,900
153,925
153,950
153,975
154,000

Elinkeinoelämä ↓ DMR ja dPMR

muokkaa

154,0 MHz ↓ - 154,4 MHz ↓ * 149,4 MHz ↑ - 149,8 MHz ↑

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
154,00625 DMR ja dPMR149,40625 elinkeinoelämä
154,03125 DMR ja dPMR149,43125 elinkeinoelämä
154,05625 DMR ja dPMR149,45625 elinkeinoelämä
154,08125 DMR ja dPMR149,48125 elinkeinoelämä
154,10625 DMR ja dPMR149,50625 elinkeinoelämä
154,13125 DMR ja dPMR149,53125 elinkeinoelämä
154,15625 DMR ja dPMR149,55625 elinkeinoelämä
154,18125 DMR ja dPMR149,58125 elinkeinoelämä
154,20625 DMR ja dPMR149,60625 elinkeinoelämä
154,23125 DMR ja dPMR149,63125 elinkeinoelämä
154,25625 DMR ja dPMR149,65625 elinkeinoelämä
154,28125 DMR ja dPMR149,68125 elinkeinoelämä
154,30625 DMR ja dPMR149,70625 elinkeinoelämä
154,33125 DMR ja dPMR149,73125 elinkeinoelämä
154,35625 DMR ja dPMR149,75625 elinkeinoelämä
154,38125 DMR ja dPMR149,78125 elinkeinoelämä
154,40625 DMR ja dPMR149,80625 elinkeinoelämä
154,43125 DMR ja dPMR149,83125 elinkeinoelämä
154,45625 DMR ja dPMR149,85625 elinkeinoelämä
154,48125 DMR ja dPMR149,88125 elinkeinoelämä

154,5 MHz - 154,6 MHz

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
154,50625 elinkeinoelämä
154,53125 elinkeinoelämä
154,55625 elinkeinoelämä
154,58125 elinkeinoelämä
154,60625 elinkeinoelämä
154,63125 elinkeinoelämä

154,6 MHz - 154,8 MHz

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
154,65625 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,66875 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,68125 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,69375 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,70625 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,71875 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,73125 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,74375 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,75625 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,76875 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,78125 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,79375 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,80625 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,81875 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,83125 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,84375 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,85625 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,86875 DMR ja dPMR elinkeinoelämä
154,88125 DMR ja dPMR elinkeinoelämä

Sotilaskäyttö

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
154,900 23 sotilaskäyttö
154,925 24 sotilaskäyttö
154,950 25 sotilaskäyttö
154,975 26 sotilaskäyttö
155,000 27 sotilaskäyttö
155,025 28 sotilaskäyttö
155,050 29 sotilaskäyttö
155,075 30 sotilaskäyttö
155,100 31 sotilaskäyttö
155,125 32 sotilaskäyttö
155,150 33 sotilaskäyttö
155,175 34 sotilaskäyttö
155,200 35 sotilaskäyttö
155,225 36 sotilaskäyttö
155,250 37 sotilaskäyttö
155,275 38 sotilaskäyttö
155,300 39 sotilaskäyttö
155,325 40 sotilaskäyttö
155,350 41 sotilaskäyttö
155,375 42 sotilaskäyttö
155,400 43 sotilaskäyttö
155,425 44 sotilaskäyttö
155,450 45 sotilaskäyttö
155,475 46 sotilaskäyttö

Meri-VHF:n pohjoismaiset huvivenekanavat, kalastuskanavat ja urheilukalastuskanava sekä alusilmoittaminen,veneily, sotilaskäyttö ja muut viranomaiset

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
155,500 GMDSS A1 meri-VHF kanava L1 47 sotilaskäyttö / veneily
155,525 48 sotilaskäyttö / veneily
155,550 49 sotilaskäyttö / veneily
155,575 50 sotilaskäyttö / veneily
155,600 51 sotilaskäyttö / veneily
155,625 GMDSS A1 meri-VHF kanava F1 52 veneily
155,650 GMDSS A1 meri-VHF kanava L3 53 sotilaskäyttö / veneily
155,675 54 sotilaskäyttö / veneily
155,700 55 sotilaskäyttö / veneily
155,725 56 sotilaskäyttö / veneily
155,750 57 sotilaskäyttö / veneily
155,775 GMDSS A1 meri-VHF kanava F2 58 sotilaskäyttö / veneily
155,800 59 sotilaskäyttö / veneily
155,825 GMDSS A1 meri-VHF kanava F3 60 sotilaskäyttö / veneily
155,850 ↑ viranomaiskäyttö ↓ 160,450 61
155,875 ↑ viranomaiskäyttö ↓ 160,475 62
155,900 ↑ viranomaiskäyttö ↓ 160,500 63
155,925 ↑ viranomaiskäyttö ↓ 160,525 64
155,950 ↑ viranomaiskäyttö ↓ 160,550 65
155,975 ↑ viranomaiskäyttö ↓ 160,575 66
156,000 ↑ viranomaiskäyttö ↓ 160,600 67
156,025 GOFREP160,625 Suomen GOFREP

Varsinainen meri-VHF ↑ 1 (2)

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
156,050 GMDSS A1160,650 meri-VHF kanava 1 Turku Radio rannikkoradioasema Uusikaupunki
156,075 rannikkoradioasema / satamatoimen asema160,675
156,100 GMDSS A1160,700 meri-VHF kanava 2 Turku Radio rannikkoradioasema Naantali
156,125 rannikkoradioasema / satamatoimen asema160,725
156,150 GMDSS A1160,750 meri-VHF kanava 3 Turku Radio rannikkoradioasema Hanko
156,175 rannikkoradioasema / satamatoimen asema160,775
156,200 GMDSS A1160,800 meri-VHF kanava 4 Turku Radio rannikkoradioasema Porkkala
156,225 rannikkoradioasema / satamatoimen asema160,825
156,250 GMDSS A1160,850 meri-VHF kanava 5 Turku Radio rannikkoradioasema Helsinki
156,275 rannikkoradioasema / satamatoimen asema160,875
156,300 GMDSS A1 meri-VHF kanava 6 aluskanava
156,325 GMDSS A1160,925 meri-VHF kanava 66 rannikkoradioasema
156,350 GMDSS A1160,950 meri-VHF kanava 7 rannikkoradioasema
156,375 GMDSS A1 meri-VHF kanava 67 rannikkoradioasema
156,400 GMDSS A1 meri-VHF kanava 8 aluskanava
156,425 GMDSS A1 meri-VHF kanava 68 rajavartiolaitoksen passintarkastus
huvivenesatama
156,450 rannikkoradioasema ja satamatoimen asema
156,475 GMDSS A1 meri-VHF kanava 69 rannikkoradioasema
156,500 GMDSS A1 meri-VHF kanava 10 rannikkoradioasema
alusliikennepalvelu (Vessel Traffic Service - VTS) venäläisellä johdolla Pietarista
GOFREP:n venäläinen varataajuus Pietarissa
156,525 GMDSS A1 meri-VHF kanava 70 hätäliikennetaajuus pakettidatana DCS
ei puheliikennettä
156,550 GMDSS A1 meri-VHF kanava 11 rannikkoradioasema
156,575
156,600 GMDSS A1 meri-VHF kanava 12 rannikkoradioasema
156,625
156,650 GMDSS A1 meri-VHF kanava 13 rannikkoradioasema
Suomen luotsitoiminta
156,675
156,700 GMDSS A1 meri-VHF kanava 11 rannikkoradioasema
meripelastuskeskukset
Helsinki Radion hätäliikenteetön työkanava
Turku Radion hätäliikenteetön työkanava
156,725 GMDSS A1 meri-VHF kanava 74 GOFREP Pietari
156,750 GMDSS A1 meri-VHF kanava 15 kansikanava; vähälähetystehoinen (1 W) alusten sisäinen liikenne ja
maapalveluliikenne (purkaminen ja lastaaminen)
156,775 GMDSS A1 meri-VHF kanava 75 vain navigointi
156,800 GMDSS A1 meri-VHF kanava 16 hätä-, pika- ja turvallisuuspuheliikennekanava
156,825 GMDSS A1 meri-VHF kanava 76 vain navigointi
156,850 GMDSS A1 meri-VHF kanava 17 kansikanava; vähälähetystehoinen (1 W) alusten sisäinen liikenne ja
maapalveluliikenne (purkaminen ja lastaaminen)
156,875 GMDSS A1 meri-VHF kanava 77 aluskanava
156,900 GMDSS A1161,500 meri-VHF kanava 18 rannikkoradioasema
156,925 GMDSS A1161,525 meri-VHF kanava 78 rannikkoradioasema
156,950 GMDSS A1161,550 meri-VHF kanava 18 rannikkoradioasema
156,975
157,000 GMDSS A1161,600 meri-VHF kanava 20 rannikkoradioasema
157,025
157,050 GMDSS A1161,500 meri-VHF kanava 21 rannikkoradioasema
157,075
157,100 GMDSS A1161,700 meri-VHF kanava 22 rannikkoradioasema
157,125
157,150 GMDSS A1161,750 meri-VHF kanava 23 Turku Radio rannikkoradioasema Korppoo
157,175
157,200 GMDSS A1161,800 meri-VHF kanava 24 Turku Radio rannikkoradioasema Kristiinankaupunki
Turku Radio rannikkoradioasema Utö
Turku Radio rannikkoradioasema Virolahti
157,225
157,250 GMDSS A1161,850 meri-VHF kanava 25 Turku Radio rannikkoradioasema Raippaluoto
Turku Radio rannikkoradioasema Järskö
Turku Radio rannikkoradioasema Kotka
157,275
157,300 GMDSS A1161,900 meri-VHF kanava 26 Turku Radio rannikkoradioasema Kemi
Turku Radio rannikkoradioasema Pori
Turku Radio rannikkoradioasema Turku
157,325
157,350 GMDSS A1161,950 meri-VHF kanava 27 Turku Radio rannikkoradioasema Hailuoto
Turku Radio rannikkoradioasema Hammarland
157,375 GMDSS A1 meri-VHF kanava 87
157,400 GMDSS A1162,000 meri-VHF kanava 28 Turku Radio rannikkoradioasema Kokkola
Turku Radio rannikkoradioasema Rauma
157,425 GMDSS A1 meri-VHF kanava 88

Elinkeinoelämä ↑

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
157,450 ↑ ↓ 162,050 elinkeinoelämä
157,475 ↑ ↓ 162,075 elinkeinoelämä
157,500 ↑ ↓ 162,100 elinkeinoelämä
157,525 ↑ ↓ 162,125 elinkeinoelämä
157,550 ↑ ↓ 162,150 elinkeinoelämä
157,575 ↑ ↓ 162,175 elinkeinoelämä
157,600 ↑ ↓ 162,200 elinkeinoelämä
157,625 ↑ ↓ 162,225 elinkeinoelämä
157,650 ↑ ↓ 162,250 elinkeinoelämä
157,675 ↑ ↓ 162,275 elinkeinoelämä
157,700 ↑ ↓ 162,300 elinkeinoelämä
157,725 ↑ ↓ 162,325 elinkeinoelämä
157,750 ↑ ↓ 162,350 elinkeinoelämä
157,775 ↑ ↓ 162,375 elinkeinoelämä
157,800 ↑ ↓ 162,400 elinkeinoelämä


Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
157,825 elinkeinoelämä162,425
157,850
157,785
157,900
157,925
157,950
157,975
158,000
158,025
158,050
158,075
158,100
158,125
158,150
158,175
158,200
158,225
158,250
158,275
158,300
158,325
158,350
158,375
158,400
158,425
158,450
158,475
158,500
158,575
158,600
158,625
158,650
158,675
158,700
158,725
158,750
158,775
158,800

Viranomaiset ↑

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
158,825 viranomaiset ↓ 163,425
158,850 viranomaiset ↓ 163,450
158,785 viranomaiset ↓ 163,475
158,900 viranomaiset ↓ 163,500
158,925 viranomaiset ↓ 163,525
158,950 viranomaiset ↓ 163,550
158,975 viranomaiset ↓ 163,575
159,000 viranomaiset ↓ 163,600
159,025 viranomaiset ↓ 163,625
159,050 viranomaiset ↓ 163,650
159,075 viranomaiset ↓ 163,675 poronhoito
159,100 viranomaiset ↓ 163,700
159,125 viranomaiset ↓ 163,725
159,250 viranomaiset ↓ 163,750
159,275 viranomaiset ↓ 163,775
159,300 viranomaiset ↓ 163,800
159,325 viranomaiset ↓ 163,825
159,350 viranomaiset ↓ 163,850
159,375 viranomaiset ↓ 163,875
159,400 viranomaiset ↓ 163,900
159,425 viranomaiset ↓ 163,925
159,450 viranomaiset ↓ 163,950
159,475 viranomaiset ↓ 163,975
159,500 viranomaiset ↓ 164,000
159,525 viranomaiset ↓ 164,025
159,550 viranomaiset ↓ 164,050 vapaaehtoinen pelastuspalvelu PEPA-VHF 2
159,575 viranomaiset ↓ 164,075
159,600 viranomaiset ↓ 164,100 vapaaehtoinen pelastuspalvelu PEPA-VHF 1
159,625 viranomaiset ↓ 164,125
159,650 viranomaiset ↓ 164,150 vapaaehtoinen pelastuspalvelu PEPA-VHF 3
159,675 viranomaiset ↓ 164,175
159,700 viranomaiset ↓ 164,200
159,725 viranomaiset ↓ 164,225
159,750 viranomaiset ↓ 164,250
159,775 viranomaiset ↓ 164,275
159,800 viranomaiset ↓ 164,300
159,825 viranomaiset ↓ 164,325
159,850 viranomaiset ↓ 164,350
159,875 viranomaiset ↓ 164,375
159,900 viranomaiset ↓ 164,400
159,925 viranomaiset ↓ 164,425
159,950 viranomaiset ↓ 164,450
159,975 viranomaiset ↓ 164,475
160,000 viranomaiset ↓ 164,500
160,025 viranomaiset ↓ 164,525 poronhoito
160,050 viranomaiset ↓ 164,550
160,075 viranomaiset ↓ 164,575 poronhoito
160,100 viranomaiset ↓ 164,600 poronhoito
160,125 viranomaiset ↓ 164,625
160,150 viranomaiset ↓ 164,650
160,175 viranomaiset ↓ 164,675
160,200 viranomaiset ↓ 164,700
160,225 viranomaiset ↓ 164,725
160,250 viranomaiset ↓ 164,750
160,275 viranomaiset ↓ 164,775
160,300 viranomaiset ↓ 164,800
160,325 viranomaiset ↓ 164,825
160,350 viranomaiset ↓ 164,950
160,375 viranomaiset ↓ 164,975
160,400 viranomaiset ↓ 165,000
160,425 viranomaiset ↓ 165,025
160,450 viranomaiset ↑ 155,850
160,475 viranomaiset ↑ 155,875
160,500 viranomaiset ↑ 155,900
160,525 viranomaiset ↑ 155,925
160,550 viranomaiset ↑ 155,950
160,575 viranomaiset ↑ 155,975
160,600 viranomaiset ↑ 155,600

Rannikkoradioasemat ↓

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
160,625 rannikkoradioasemat ↑ 156,025
160,650 rannikkoradioasemat ↑ 156,050
160,675 rannikkoradioasemat ↑ 156,075
160,700 rannikkoradioasemat ↑ 156,100
160,725 rannikkoradioasemat ↑ 156,125
160,750 rannikkoradioasemat ↑ 156,150
160,775 rannikkoradioasemat ↑ 156,175
160,800 rannikkoradioasemat ↑ 156,200
160,825 rannikkoradioasemat ↑ 156,225
160,850 rannikkoradioasemat ↑ 156,250
160,875 rannikkoradioasemat ↑ 156,275
160,900 rannikkoradioasemat ↑ 156,300
160,925 rannikkoradioasemat ↑ 156,925
160,950 rannikkoradioasemat ↑ 156,950

Viranomaiset

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
160,975 viranomaiset
161,000 viranomaiset
161,025 viranomaiset
161,050 viranomaiset
161,075 viranomaiset
161,100 viranomaiset
161,125 viranomaiset
161,150 viranomaiset

Elinkeinoelämä ↑

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
161,175 elinkeinoelämä ↓ 165,775
161,200 elinkeinoelämä ↓ 165,800
161,225 elinkeinoelämä ↓ 165,825
161,250 elinkeinoelämä ↓ 165,850
161,275 elinkeinoelämä ↓ 165,875
161,300 elinkeinoelämä ↓ 165,900
161,325 elinkeinoelämä ↓ 165,925
161,350 elinkeinoelämä ↓ 165,950
161,375 elinkeinoelämä ↓ 165,975

Valvonta, hälytys, kaukomittaus, kauko-ohjaus, datasiirto

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
161,4125 taajuusmodulointi valvonta, hälytys, kaukomittaus, kauko-ohjaus, datasiirto
161,4250 taajuusmodulointi valvonta, hälytys, kaukomittaus, kauko-ohjaus, datasiirto
161,4375 taajuusmodulointi valvonta, hälytys, kaukomittaus, kauko-ohjaus, datasiirto
161,4500 taajuusmodulointi valvonta, hälytys, kaukomittaus, kauko-ohjaus, datasiirto
161,4625 taajuusmodulointi valvonta, hälytys, kaukomittaus, kauko-ohjaus, datasiirto

Varsinainen meri-VHF ↓ 2 (2) sekä AIS

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
161,525 GMDSS A1156,925 meri-VHF kanava 78 rannikkoradioasema
161,550 GMDSS A1156,950 meri-VHF kanava 19 rannikkoradioasema
161,575 GMDSS A1156,975 meri-VHF kanava 79 rannikkoradioasema
161,600 GMDSS A1157,00 meri-VHF kanava 20 rannikkoradioasema
161,625
161,650 GMDSS A1157,050 meri-VHF kanava 21 rannikkoradioasema
161,675
161,700 GMDSS A1157,100 meri-VHF kanava 22 rannikkoradioasema
161,725
161,750 GMDSS A1156,150 meri-VHF kanava 23 rannikkoradioasema
161,775
161,800 GMDSS A1157,200 meri-VHF kanava 24 rannikkoradioasema
161,825
161,850 GMDSS A1156,250 meri-VHF kanava 25 rannikkoradioasema
161,875
161,900 GMDSS A1157,300 meri-VHF kanava 26 rannikkoradioasema
161,925
161,950 GMDSS A1157,350 meri-VHF kanava 27 rannikkoradioasema
161,975 GMDSS A1 Automatic Identification System - AIS1
162,000 GMDSS A1157,400 meri-VHF kanava 28 rannikkoradioasema
162,025 GMDSS A1 Automatic Identification System - AIS2


Elinkeinoelämä

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
162,050 elinkeinoelämä
162,075 elinkeinoelämä
162,100 elinkeinoelämä
162,125 elinkeinoelämä
162,150 elinkeinoelämä
162,175 elinkeinoelämä
162,200 elinkeinoelämä
162,225 elinkeinoelämä
162,250 elinkeinoelämä
162,275 elinkeinoelämä
162,300 elinkeinoelämä
162,325 elinkeinoelämä
162,350 elinkeinoelämä
162,375 elinkeinoelämä
162,400 elinkeinoelämä   NOAA WX2


Viranomaiset ↓

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
162,425 viranomaiset ↑ 158,825   NOAA WX4
162,450 viranomaiset ↑ 158,850   NOAA WX5
162,475 viranomaiset ↑ 158,875   NOAA WX3
162,500 viranomaiset↑ 158,900   NOAA WX6
162,525 viranomaiset ↑ 158,925   NOAA WX7
162,550 viranomaiset ↑ 158,950   NOAA WX1
162,575 viranomaiset ↑ 158,975
162,600 viranomaiset ↑ 159,000
162,625 viranomaiset ↑ 159,025
162,650 viranomaiset ↑ 159,050
162,675 viranomaiset↑ 159,075
162,700 viranomaiset ↑ 159,100
162,725 viranomaiset ↑ 159,125
162,750 viranomaiset ↑ 159,150
162,775 viranomaiset ↑ 159,175
162,800 viranomaiset ↑ 159,200
162,825 viranomaiset ↑ 159,225
162,850 viranomaiset ↑ 159,250
162,875 viranomaiset ↑ 159,275
162,900 viranomaiset ↑ 159,300
162,925 viranomaiset ↑ 159,325
162,950 viranomaiset ↑ 159,350
162,975 viranomaiset ↑ 159,375
163,000 viranomaiset ↑ 159,400
163,025 viranomaiset ↑ 159,425
163,050 viranomaiset ↑ 159,450
163,075 viranomaiset ↑ 159,475
163,100 viranomaiset ↑ 159,500
163,125 viranomaiset ↑ 159,525
163,150 viranomaiset ↑ 159,550
163,175 viranomaiset ↑ 159,575
163,200 viranomaiset ↑ 159,600
163,225 viranomaiset ↑ 159,625
163,250 viranomaiset ↑ 159,650
163,275 viranomaiset ↑ 159,675
163,300 viranomaiset ↑ 159,700
163,325 viranomaiset ↑ 159,725
163,350 viranomaiset ↑ 159,750
163,375 viranomaiset ↑ 159,775
163,400 viranomaiset ↑ 159,800
163,425 viranomaiset ↑ 158,825
163,450 viranomaiset ↑ 158,850
163,475 viranomaiset ↑ 158,875
163,500 viranomaiset ↑ 158,900
163,525 viranomaiset ↑ 158,925
163,550 viranomaiset ↑ 158,950
163,575 viranomaiset ↑ 158,975
163,600 viranomaiset ↑ 159,000
163,625 viranomaiset ↑ 159,025
163,650 viranomaiset ↑ 159,050
163,675 viranomaiset ↑ 159,075 poronhoito
163,700 viranomaiset ↑ 159,100
163,725 viranomaiset ↑ 159,125
163,750 viranomaiset ↑ 159,250
163,775 viranomaiset ↑ 159,275
163,800 viranomaiset ↑ 159,300
163,825 viranomaiset ↑ 159,325
163,850 viranomaiset ↑ 159,350
163,875 viranomaiset ↑ 159,375
163,900 viranomaiset ↑ 159,400
163,925 viranomaiset ↑ 159,425
163,950 viranomaiset ↑ 159,450
163,975 viranomaiset ↑ 159,475
164,000 viranomaiset ↑ 159,500
164,025 viranomaiset ↑ 159,525
164,050 viranomaiset ↑ 159,550 vapaaehtoinen pelastuspalvelu PEPA-VHF 2
164,075 viranomaiset ↑ 159,575
164,100 ↓ vviranomaiset ↑ 159,600 vapaaehtoinen pelastuspalvelu PEPA-VHF 1
164,125 viranomaiset ↑ 159,625
164,150 viranomaiset ↑ 159,650 vapaaehtoinen pelastuspalvelu PEPA-VHF 3
164,175 viranomaiset ↑ 159,675
164,200 viranomaiset ↑ 159,700
164,225 viranomaiset ↑ 159,725
164,250 viranomaiset ↑ 159,750
164,275 viranomaiset ↑ 159,775
164,300 ↓ vviranomaiset ↑ 159,800
164,325 viranomaiset ↑ 159,825
164,350 viranomaiset ↑ 159,850
164,375 viranomaiset ↑ 159,875
164,400 viranomaiset ↑ 159,900
164,425 viranomaiset ↑ 159,925
164,450 viranomaiset ↑ 159,950
164,475 viranomaiset ↑ 159,975
164,500 viranomaiset ↑ 160,000
164,525 ↓ vviranomaiset ↑ 160,025 poronhoito
164,550 viranomaiset ↑ 160,050
164,575 viranomaiset ↑ 160,075 poronhoito
164,600 viranomaiset ↑ 160,100 poronhoito
164,625 viranomaiset ↑ 160,125
164,650 viranomaiset ↑ 160,150
164,675 viranomaiset ↑ 160,175
164,700 viranomaiset ↑ 160,200
164,725 viranomaiset ↑ 160,225
164,750 viranomaiset ↑ 160,250
164,775 viranomaiset ↑ 160,275
164,800 viranomaiset ↑ 160,300
164,825 viranomaiset ↑ 160,325
164,950 viranomaiset ↑ 160,350
164,975 viranomaiset ↑ 160,375
165,000 viranomaiset ↑ 160,400
165,025 viranomaiset ↑ 160,425
165,050
165,075
165,100
165,125 vapaaehtoinen pelastuspalvelu PEPA-VHF 4
165,150 vapaaehtoinen pelastuspalvelu PEPA-VHF 5
165,175 vapaaehtoinen pelastuspalvelu PEPA-VHF 6
165,175
165,200
165,225
165,250
165,275
165,300
165,325
165,350
165,375
165,400
165,425
165,450
165,475
165,500
165,525
165,550
165,575
165,600
165,625
165,650
165,675
165,700
165,725
165,750

Elinkeinoelämä ↓

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
165,775 elinkeinoelämä 161,175
165,800 elinkeinoelämä 161,200
165,825 elinkeinoelämä 161,225
165,850 elinkeinoelämä 161,250
165,875 elinkeinoelämä 161,275
165,900 elinkeinoelämä 161,300
165,925 elinkeinoelämä 161,325
165,950 elinkeinoelämä 161,350
165,975 elinkeinoelämä 161,375


Elinkeinoelämä ↑

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
166,000 elinkeinoelämä 170,600
166,025 elinkeinoelämä 170,625
166,050 elinkeinoelämä 170,650
166,075 elinkeinoelämä 170,675
166,100 elinkeinoelämä 170,700
166,125 elinkeinoelämä 170,725
166,150 elinkeinoelämä 170,750
166,175 elinkeinoelämä 170,725
166,200 elinkeinoelämä 170,750
166,225 elinkeinoelämä 170,775
166,250 elinkeinoelämä 170,800
166,275 elinkeinoelämä 170,825
166,300 elinkeinoelämä 170,850
166,325 elinkeinoelämä 170,875
166,350 elinkeinoelämä 170,900
166,375 elinkeinoelämä 170,925
166,400 elinkeinoelämä 170,950
166,425 elinkeinoelämä 170,975
166,450 elinkeinoelämä 171,000
166,475 elinkeinoelämä 171,025
166,500 elinkeinoelämä 171,050
166,525 elinkeinoelämä 171,075
166,550 elinkeinoelämä 171,100
166,575 elinkeinoelämä 171,125
166,600 elinkeinoelämä 171,150
166,625 elinkeinoelämä 171,175
166,650 elinkeinoelämä 171,200
166,675 elinkeinoelämä 171,225
166,700 elinkeinoelämä 171,250
166,725 elinkeinoelämä 171,275
166,750 elinkeinoelämä 171,300
166,775 elinkeinoelämä 171,325
166,800 elinkeinoelämä 171,350
166,825 elinkeinoelämä 171,375
166,850 elinkeinoelämä 171,400
166,875 elinkeinoelämä 171,425
166,900 elinkeinoelämä 171,450
166,925 elinkeinoelämä 171,475
166,950 elinkeinoelämä 171,500
166,975 elinkeinoelämä 171,525
167,000 elinkeinoelämä 171,550
167,025 elinkeinoelämä 171,575
167,050 elinkeinoelämä 171,600
167,075 elinkeinoelämä 171,625
167,100 elinkeinoelämä 171,650
167,125 elinkeinoelämä 171,675
167,150 elinkeinoelämä 171,700
167,175 elinkeinoelämä 171,725
167,200 elinkeinoelämä 171,750
167,225 elinkeinoelämä 171,775
167,250 elinkeinoelämä 171,800
167,275 elinkeinoelämä 171,825
167,300 elinkeinoelämä 171,850
167,325 elinkeinoelämä 171,875
167,350 elinkeinoelämä 171,900
167,375 elinkeinoelämä 171,925
167,400 elinkeinoelämä 171,950
167,425 elinkeinoelämä 171,975
167,450 elinkeinoelämä 172,000
167,475 elinkeinoelämä 172,025
167,500 elinkeinoelämä 172,050
167,525 elinkeinoelämä 172,075
167,550 elinkeinoelämä 172,100
167,575 elinkeinoelämä 172,125
167,600 elinkeinoelämä 172,150
167,625 elinkeinoelämä 172,175
167,650 elinkeinoelämä 172,200
167,675 elinkeinoelämä 172,225


Valtionrautatiet ↑

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
167,700 valtionrautatiet 172,300
167,725 valtionrautatiet 172,325
167,750 valtionrautatiet 172,350
167,775 valtionrautatiet 172,375
167,800 valtionrautatiet 172,400
167,825 valtionrautatiet 173,425
167,850 valtionrautatiet 172,450
167,875 valtionrautatiet 172,475
167,900 valtionrautatiet 172,500
167,925 valtionrautatiet 172,525
167,950 valtionrautatiet 172,550
167,975 valtionrautatiet 172,575
168,000 valtionrautatiet 172,600
168,025 valtionrautatiet 172,625
168,050 valtionrautatiet 171,650
168,075 valtionrautatiet 172,675
168,100 valtionrautatiet 172,700
168,125 valtionrautatiet 172,725
168,150 valtionrautatiet 172,750
168,175 valtionrautatiet 172,775
168,200 valtionrautatiet 172,800
168,225 valtionrautatiet 172,825
168,250 valtionrautatiet 172,850
168,275 valtionrautatiet 172,875
168,300 valtionrautatiet 172,900
168,325 valtionrautatiet 172,925
168,350 valtionrautatiet 172,950
168,375 valtionrautatiet 172,975
168,400 valtionrautatiet 173,000
168,425 valtionrautatiet 173,025
168,450 valtionrautatiet 173,050
168,475 valtionrautatiet 173,075
168,500 valtionrautatiet 173,100
168,525 valtionrautatiet 173,125
168,550 valtionrautatiet 173,150

Elinkeinoelämä ↑

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
168,575 elinkeinoelämä 173,175
168,600 elinkeinoelämä 173,200
168,625 elinkeinoelämä 173,225
168,650 elinkeinoelämä 173,250
168,675 elinkeinoelämä 173,275
168,700 elinkeinoelämä 173,300
168,725 elinkeinoelämä 173,325
168,750 elinkeinoelämä 173,350
168,775 elinkeinoelämä 173,375
168,800 elinkeinoelämä 173,400
168,825 elinkeinoelämä 173,425
168,850 elinkeinoelämä 173,450
168,875 elinkeinoelämä 173,475
168,900 elinkeinoelämä 173,500
168,925 elinkeinoelämä 173,525
168,950 elinkeinoelämä 173,550
168,975 elinkeinoelämä 173,575
169,000 elinkeinoelämä 173,600
169,025 elinkeinoelämä 173,625
169,050 elinkeinoelämä 173,650
169,075 elinkeinoelämä 173,675
169,100 elinkeinoelämä 173,700
169,125 elinkeinoelämä 173,725
169,150 elinkeinoelämä 173,750
169,175 elinkeinoelämä 173,775
169,200 elinkeinoelämä 173,800
169,225 elinkeinoelämä 173,825
169,250 elinkeinoelämä 173,850
169,275 elinkeinoelämä 173,875
169,300 elinkeinoelämä 173,900
169,325 elinkeinoelämä 173,925
169,350 elinkeinoelämä 171,950
169,375 elinkeinoelämä 173,975
169,400 elinkeinoelämä 174,000

Elinkeinoelämä

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
169,61875 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,625 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,63125 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,64375 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,650 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,65625 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,66875 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,675 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,68125 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,69375 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,700 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,70625 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,71875 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,725 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,73125 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,74375 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,750 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,75625 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,775 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,76875 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,78125 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,79375 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,800 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,80625 elinkeinoelämä jäljitysjärjestelmät, henkilöhaku, PMR
169,825 elinkeinoelämä PMR
169,850 elinkeinoelämä PMR
169,875 elinkeinoelämä PMR
169,900 elinkeinoelämä 165,300
169,925 elinkeinoelämä 165,325
169,950 elinkeinoelämä 165,350
169,975 elinkeinoelämä 165,375
170,000 elinkeinoelämä 165,400
170,025 elinkeinoelämä 165,425
170,050 elinkeinoelämä 165,450
170,075 elinkeinoelämä 165,475
170,100 elinkeinoelämä 165,500
170,125 elinkeinoelämä 165,525
170,150 elinkeinoelämä 165,550
170,175 elinkeinoelämä 165,575
170,200 elinkeinoelämä 165,600
170,225 elinkeinoelämä 165,625
170,250 elinkeinoelämä 165,650
170,275 elinkeinoelämä 165,675
170,300 elinkeinoelämä 165,700
170,325 elinkeinoelämä 165,725
170,350 elinkeinoelämä 165,750
170,375 elinkeinoelämä
170,400 elinkeinoelämä
170,425 elinkeinoelämä
170,450 elinkeinoelämä
170,475 elinkeinoelämä
170,500 elinkeinoelämä
170,525 elinkeinoelämä
170,550 elinkeinoelämä
170,575 elinkeinoelämä

Elinkeinoelämä ↓

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
170,600 elinkeinoelämä 166,000
170,625 elinkeinoelämä 166,025
170,650 elinkeinoelämä 166,050
170,675 elinkeinoelämä 166,075
170,700 elinkeinoelämä 166,100
170,725 elinkeinoelämä 166,125
170,750 elinkeinoelämä 166,150
170,775 elinkeinoelämä 166,175
170,800 elinkeinoelämä 166,200
170,825 elinkeinoelämä 166,275
170,850 elinkeinoelämä 166,300
170,875 elinkeinoelämä 166,325
170,900 elinkeinoelämä 166,350
170,925 elinkeinoelämä 166,375
170,950 elinkeinoelämä 166,400
170,975 elinkeinoelämä 166,425
171,000 elinkeinoelämä 166,450
171,025 elinkeinoelämä 166,475
171,050 elinkeinoelämä 166,500
171,075 elinkeinoelämä 166,525
171,100 elinkeinoelämä 166,550
171,125 elinkeinoelämä 166,575
171,150 elinkeinoelämä 166,600
171,175 elinkeinoelämä 166,625
171,200 elinkeinoelämä 166,650
171,225 elinkeinoelämä 166,675
171,250 elinkeinoelämä 166,700
171,275 elinkeinoelämä 166,725
171,300 elinkeinoelämä 166,750
171,325 elinkeinoelämä 166,775
171,350 elinkeinoelämä 166,800
171,375 elinkeinoelämä 166,825
171,400 elinkeinoelämä 166,850
171,425 elinkeinoelämä 166,875
171,450 elinkeinoelämä 166,900
171,475 elinkeinoelämä 166,925
171,500 elinkeinoelämä 166,950
171,525 elinkeinoelämä 166,975
171,550 elinkeinoelämä 167,000
171,575 elinkeinoelämä 167,025
171,600 elinkeinoelämä 167,050
171,625 elinkeinoelämä 167,075
171,650 elinkeinoelämä 167,100
171,675 elinkeinoelämä 167,125
171,700 elinkeinoelämä 167,150
171,725 elinkeinoelämä 167,175
171,750 elinkeinoelämä 167,200
171,775 elinkeinoelämä 167,225
171,800 elinkeinoelämä 167,250
171,825 elinkeinoelämä 167,275
171,850 elinkeinoelämä 167,300
171,875 elinkeinoelämä 167,325
171,900 elinkeinoelämä 167,350
171,925 elinkeinoelämä 167,375
171,950 elinkeinoelämä 167,400
171,975 elinkeinoelämä 167,425
172,000 elinkeinoelämä 167,450
172,025 elinkeinoelämä 167,475
172,050 elinkeinoelämä 167,500
172,075 elinkeinoelämä 167,525
172,100 elinkeinoelämä 167,550
172,125 elinkeinoelämä 167,575
172,150 elinkeinoelämä 167,600
172,175 elinkeinoelämä 167,625
172,200 elinkeinoelämä 167,650
172,225 elinkeinoelämä 167,675


Valtionrautatiet ↓

muokkaa
Taajuus taajuusjakotaulukko modulaatio käyttö
172,300 valtionrautatiet 167,700
172,325 valtionrautatiet 167,725
172,350 valtionrautatiet 167,750
172,375 valtionrautatiet 167,775
172,400 valtionrautatiet 167,800
173,425 valtionrautatiet 167,825
172,450 valtionrautatiet 167,850
172,475 valtionrautatiet 167,875
172,500 valtionrautatiet 167,900
172,525 valtionrautatiet 167,925
172,550 valtionrautatiet 167,950
172,575 valtionrautatiet 167,975
172,600 valtionrautatiet 168,000
172,625 valtionrautatiet 168,025
171,650 valtionrautatiet 168,050
172,675 valtionrautatiet 168,075
172,700 valtionrautatiet 168,100
172,725 valtionrautatiet 168,125
172,750 valtionrautatiet 168,150
172,775 valtionrautatiet 168,175
172,800 valtionrautatiet 168,200
172,825 valtionrautatiet 168,225
172,850 valtionrautatiet 168,250
172,875 valtionrautatiet 168,275
172,900 valtionrautatiet 168,300
172,925 valtionrautatiet 168,325
172,950 valtionrautatiet 168,350
172,975 valtionrautatiet 168,375
173,000 valtionrautatiet 168,400
173,025 valtionrautatiet 168,425
173,050 valtionrautatiet 168,450
173,075 valtionrautatiet 168,475
173,100 valtionrautatiet 168,500
173,125 valtionrautatiet 168,525
173,150 valtionrautatiet 168,550
  1. http://www.rtl-sdr.com/rtl-sdr-tutorial-receiving-noaa-weather-satellite-images/
  2. http://www.rtl-sdr.com/rtl-sdr-tutorial-receiving-noaa-weather-satellite-images/
  3. http://www.rtl-sdr.com/rtl-sdr-tutorial-receiving-noaa-weather-satellite-images/
  4. https://www.nkom.no/files/frekvensportalen/1002550.pdf
  5. https://www.nkom.no/files/frekvensportalen/1002550.pdf
  6. https://www.nkom.no/files/frekvensportalen/1002550.pdf
  7. https://www.nkom.no/files/frekvensportalen/1002550.pdf
  8. https://www.nkom.no/files/frekvensportalen/1002550.pdf
  9. https://www.nkom.no/files/frekvensportalen/1002550.pdf
  10. http://www.smartprodukter.com/radio-frekvenser.html
  11. http://sikringsradioen.no/?template=googlemap