Radiotaajuuskirja

-

Radiotaajuuskirja on käsikirja, jossa esitellään käytössä olevat ja uusiin käyttötarkoituksiin osoitetut radiotaajuudet alueilla ELF, SLF, ULF, VLF, LF, MF, HF, VHF, UHF, SHF, EHF ja THF.

Radiotaajuudet julkisoikeudellisen vallan yksinoikeutena

Taajuusalueiden jako eri käyttäjäryhmille tapahtuu julkishallinnollisesti lupamenettelyjen kautta tai asettamalla taajuusalue tekniset vaatimukset täyttävien luvasta vapaiden laitteiden käyttöön.

Valtioiden kesken taajuusalueiden jako toteutetaan kansainvälisin sopimuksin. Kansallisella tasolla voidaan rajoittaa kansallisesti yleisesti käytettävien taajuuksien käyttöä esimerkiksi raja-alueilla sen vuoksi, että sisäiset taajuusjaot poikkeavat maissa toisistaan, jolloin raja-alueille voisi muodostua erityisesti rajoittamattoman radioliikenteen tapauksessa häiriöitä. EU:ssa käytettävät taajuudet lyhyitä etäisyyksiä varten pyritään asettamaan unioninlaajuisina, jotta laitteet ovat toimivia kaikissa unionin maissa ja näin ollen saadaan skaalaetuja laitteiden valmistuksessa, kun samaa laitetta voidaan myydä ja käyttää kaikissa EU-maissa. Tästä esimerkkinä on PMR446.

Taajuudet, jotka kuuluvat erittäin pitkiä matkoja, esimerkiksi HF-alue tai ovat asemien liikkuvan luonteen vuoksi käytössä maailmanlaajuisesti, kuten meriradio ja ilmailuradio, käytöstä sovitaan World Radiocommunications Conference (WRC)-tapaamisissa, joita järjestetään 3-4 vuoden välein. Tapaamisiin kaikki valtiot voivat lähettää edustajiaan.

70 MHz esimerkkinä rajatapauksesta

Suomessa esimerkkinä kansallisen ja muiden valtioiden välisestä häiriöiden hallinnassa on 70 MHz tienoilla olevan radioamatöörialueen ja RHA68:n käyttörajoitukset venäläisten yleisradiolähetysten häirinnän estämiseksi. Pitkäaikainen ja vakiintunut taajuuksien jako vaikuttaa myös radiolaitteita valmistavaan teollisuuteen ja sen asiakkaisiin. Kielto käyttää jotakin laitetta muuttuneen käyttötarkoituksen vuoksi tietyllä taajuusalueella sisältää yleensä pitkän ylimenoajan, jotta laitteita ei saateta enää markkinoille käyttökiellon lähestyessä ja olemassaolevat palvelut ehditään korvata muilla.

Radiolaitteiden uusiokäyttö

Mikäli radiolaitteen aikaisempi käyttötarkoitus mitätöityy siksi, että sen tarvitsema taajuusalue osoitetaan johonkin muuhun käyttöön, tulee laitteesta alkuperäiseen tarkoitukseensa käyttökelvoton. Radioharrastuksiin kuuluvan radioamatööriharrastuksen piirissä on muutettu käytöstä pois jääneitä matkapuhelinlaitteita amatööriradiokäyttöön muuttamalla niistä osia. Tätä muokkaamista kutsutaan modifioinniksi. Muokattuja laitteita kutsutaan nimellä "moppe".

Kun siirryttiin NMT450:stä GSM:ään, jäi paljon autokäyttöön tarkoitettuja suuria NMT-radiopuhelimia tarpeettomiksi NMT-palveluiden lakattua, mistä syystä niistä muokattiin 70 cm:n aaltoalueen amatööriradioita. Näillä aaltoalueita tarkoittavilla taajuusalueilla on suurin osa amatööriradioiden puheradiotoistimista. Lähinnä kiinalaisen radiovalmistuksen aiheuttama radiolähettimien hintojan aleneminen on aiheuttanut sen, että NMT-puhelinten muokkaaminen amatööriradiokäyttöön ei ole enää taloudellisesti kannattavaa niin kuin se oli ennen. Toisaalta käytettävissä olevien NMT450 -radiopuhelinten saatavuus om romahtanut verrattuna NMT450-verkon sulkemisajankohtaan.

Toisen maailmansodan jälkeen lentokoneiden radioita muokattiin uusiokäyttöön, koska suurten tai ajan mukaan toisen maailmansodan aikaisesta tekniikasta vanhentuneiden lentokoneiden romuttaminen tuli ajankohtaiseksi. Radiot uuskäytettiin mm. liikennevastaanottimiksi tai amatööriradioiksi.

Häiriöttömät yhteydet ja radiohäirintä

Tavanomaisessa tilanteessa pyritään yleisesti mahdollisimman häiriöttömään radioliikenteeseen. Kuitenkin kriisitilanteissa toimivat voivat pyrkiä myös haittaamaan toistensa radioliikennettä, jolloin kyseeseen tulee radiohäirintä.

Taajuuksien osoittaminen ja taajuushuutokaupat

Radiotaajuudet on käsitetty 1920-luvulta alkaen Euroopassa julkisen vallan monopoliksi, minkä vuoksi radiotaajuuksien käyttö edellyttää julkishallinnon sääntelyä toimiakseen rajoittavana järjestelmänä. Radiotaajuuksien luonne julkisena omaisuutena näkyy myös siinä, että matkapuhelinten taajuusalueita matkapuhelinoperaattoreille huutokaupataan ja voittaneen tarjouksen taajuusmaksun saa huutokaupan järjestänyt julkinen valta. Radiolaitteiden, lähettimien, lähetinvastaanottimien, vastaanottimien ja antennien kannalta on edullista, että eri toimijoiden samankaltainen radiotoiminta järjestäytyy ja järjestetään samantyyppisille taajuusalueille.

Huutokauppaa on pidetty taloudellisesti tehokkaana tapana kohdistaa radioaaltoja käyttöön, koska arvokkaimman käytön uskotaan tuottavan suurimmat huutokauppatarjoukset. Erityisen suuria summia on tarjottu matkapuhelintaajuuksista, joilla on mahdollista käyttää nopeita Internet-yhteyksiä. Suomessa entisen valtiollisen telelaitoksen, myöhemmän Soneran UMTS-huutokauppaan osallistuminen Saksan liittotasavallassa johti yhtiön pääomittamiseen uudelleen eduskunnan päätöksellä ja rahoitusasemaltaan entistä omavaraisemman Soneran myyntiin ruotsalaiselle Telialle.

Taajuusalueiden fysikaalisia ominaisuuksia

Taajuusalueiden sisältämistä taajuuksista johtuvat niiden fysikaaliset ominaisuudet ja radioaaltojen eteneminen luonnossa. Yleinen suuntaus tekniikan kehittyessä on ollut se, että yhä lyhyempiä taajuuksia on otettu käyttöön ja radiolaitteiden käyttötarkoitusta on laajennettu palvelemaan yhä laajempia toimintoja.

High frequency -taajuudet, 3 MHz - 30 MHz ovat melko yleiskäyttöisiä: niitä käytetään muutamien kilometrien yhteyksissä puheradioilla, mutta myös lyhytaaltolähetyksiin usealla yleisradiotaajuusalueella. Niiden piirteisiin kuuluu vaihtelu radiosään mukaan ja se, että yllättäen omalle taajuudelle voi tulla signaalihyppyinä radioaaltoja kaukaisiltakin odottamattomilta radioasemilta.

HF-alueen lopussa toimivissa LA-, PRT-27- ja CB -radiossa on tyypillistä se, että erittäin hyvällä radiosäällä voi Suomeen kuulua kaukaisia italialaisiakin radiolähettimiä. Radiotaajuuksien hyppyominaisuus odottamattoman kauas voi ulottua myös VHF-alueelle. Suomessa voi kuulua amatööriradion ja metsästysradion suomalaisilla taajuusalueilla heikosti ja satunnaisesti Venäjän federaation OIRT FM -alueeksi kutsuttuja yleisradiolähetyksiä 65,84 MHz:n ja 74,00 MHz:n välillä, mistä johtuen puolestaan suomalainen metsästysradion käyttö ja amatööriradion neljän metrin alueen käyttö on joissain itäsuomalaisissa kunnissa erittäin rajoitettua, jotta nämä lähetykset eivät puolestaan vaikuttaisi Karjalan tasavallassa, Leningradin alueella tai Murmanskin alueella toimivaan yleisradiovastaanottoon.

HF-tyylinen aaltohyppely VHF-alueella voi jatkua myös kuuden metrin amatööriradioaaltoalueella 50 MHz - 52 MHz. Kuuden metrin aaltoaluetta kutsutaan ominaisuuksiensa vuoksi taianomaiseksi, maagiseksi, taajuusalueeksi. VHF-taajuusalueista ehkä käytetyin ovat ultralyhyet aallot, noin kolmemetriset ula-aallot, taajuusalueella 87,5 MHz - 108,0 MHz:lla, joilla voi olla myös aaltohyppyjä satojen kilometrien päästä, ja joita tarkkaillaan FM-DX -harrastuksessa.

Sen sijaan kahden metrin amatööriradioaaltoalueella ja sen lähiaaltoalueilla ja tätä lyhyemmillä aallonpituuksilla radioaallto kulkevat melko suoraan ja siksi pyritään näköyhteysyhteyteen, jossa radioyhteyden välillä ei ole korkeita esteitä. Gigahertsien taajuuksilla vastaanottoa voivat estää jo tavanomaiset sääilmiöt, kuten sade.

Meriradio esimerkkinä taajuusalueiden ominaisuuksista

Esimerkkinä monipuolisesti useita taajuusalueita käyttävästä järjestelmästä tässä on kansainvälinen merenkulun radiojärjestelmä GDMSS - Global Maritime Distress and Safety System, joka tarkoittaa maailmanlaajuista merenkulun hätä- ja turvallisuusjärjestelmää. Järjestelmä koostuu ulottuvuuksista A1, A2, A3 ja A4.

A1	A2	A3	A4
meri-VHF-radio	meri-HF- ja meri-MF-radio	INMARSAT-E

Meriaaltoalueiden lähiyleisradio- ja -amatööriaaltoalueet

Merenkulun kansainvälinen järjestelmä on laaja-alainen ja jäsennelty radiojärjestelmä, jonka taajuusajaosta ilmenee radioaaltoalueiden käyttötarkoitus eri ulottuvuuksiin. Pitkät aallot kantavat kauimmas, mutta samalla tarvitaan keskipikiä ja niitä lyhyempiä aaltoja varmistamaan riittävä määrä yksittäisiä aallonpituuksia (taajuuksia) kaukaisinta lähempään keskipitkän matkan ja lyhyen matkan, A1- ja A2-ulottuvuuden laajaksi kattamiseksi radioverkolla.

Aallonpituuksien ero tuottaa radioille ja antenneille erilaisia ominaisuusvaatimuksia, jotka on otettava huomioon radioverkkoa koottaessa eri tyyppisistä radioista eri aallonpituusaluein.

NAVTEX - noin 600 metrin aallot

NAVTEX on navigoinnin telex, jonka tarkoituksena on välittää pääasiassa säätiedotuksia merenkulkijoille. NAVTEX on yksisuuntaista radioliikennettä, joiden vastaanottajina ovat eri merialukset. NAVTEXin päätaajuus on 490 kHz 611,82 metrin aallonpituuksin ja toinen taajuus 518 kHz 578,85 metrin aallonpituuksin.

Näin ollen suhteessa yleisradioasemiin, sen lähetteiden taajuusalue on pitkien yleisradioaaltojen ja keskipitkien yleisradioaaltojen välissä, ja lähempänä keskipitkiä aaltoja kuin pitkiä aaltoja.

NAVTEX:n lähetteet ovat dataliikennettä, SITOR-B:ä, mitä vastaa amatööriradioiden AMTOR-B, mitä kutsutaan myös AMTOR-FEC:ksi.

Meri-MF - noin 140 metrin aallot

Meri-MF on taajuuksiltaan amatööriradion 160 metrin aaltojen ja yleisradion 120 metrin aaltojen välillä. Meri-MF:n taajuudet ovat 2045,0 kHz 2048,0 kHz, 2182,0 kHz, 2187,5 kHz ja 2338,0 kHz.

Meri-MF:ää lähellä olevia 120 metrin yleisradioaaltoja kutsutaan myös DX-kuuntelun piirissä tropiikkiaalloiksi siksi, että jopa tropiikissa oleva yleisradiolähetykset voivat kuulua Eurooppaan sadankahdenkymmenenmetrin aaltoalueella.

Näin ollen 140 metrin pituisia aaltoja käytetään alusten ja rannikkoasemien välillä pitkien etäisyyksien radioyhteyksiin.

Meri-HF - yö-, vuorokausi- ja päiväaaltoalueet

72 m

Pisimmät meri-HF-aallot ovat 4125,0 kHz:n ja 4207,5 kHz:n alueella. Niitä käytetään yöllä.

Aaltoalue on 80 metrin amatööriradioaaltoalueen ja 60 metrin yleisradioaaltoalueen välissä.

Tropiikkiaalloiksi kutsutaan 120 metrin, 90 metrin, 75 metrin ja 60 metrin yleisradioaaltoalueita, joilla voi suotuisissa olosuhteissa kuulla yleisradiolähetyksiä Eurooppaan tropiikistakin.

48 m

Toiseksi pisimmät meri-HF-aallot ovat 6215,0 kHz:n ja 6312,0 kHz:n alueella. Niitäkin käytetään käytetään 4125,0 kHz:n ja 4207,5 kHz:n tapaan yöllä.

Aaltoalue on yleisradion neljänkymmenenyhdeksän metrin aaltojen ja neljänkymmenenmetrin amatööriradioaaltojen välillä.

36 m

Kolmanneksi pisimmät ja samalla lyhyimmät meri-HF-aallot ovat 8219,0 kHz:n ja 8415,5 kHz:n alueella. Niitä käytetään ympärivuorokautisesti päivin ja öin.

Aaltoalue on neljänkymmenen metrin amatööriradioaaltojen ja kolmenkymmenenyhden metrin yleisradioaaltojen välillä.

24 m

Toiseksi lyhyimmät meri-HF-aallot ovat 12290,0 kHz:n ja 12577,0 kHz:n alueella. Niitä käytetään päivisin.

Aaltoalue on kahdenkymmenenviiden metrin yleisradioaaltojen ja kahdenkymmenenkahden metrin yleisradioaaltojen välillä.

18 m

Lyhyimmät meri-HF-aallot ovat 16420,0 kHz:n ja 16804,0 kHz:n alueella. Niitäkin käytetään päivisin 12290,0 kHz:n ja 12577,0 kHz:n tapaan.

Alue on yhdeksäntoistametrin yleisradioaaltoalueen ja kuudentoistametrin yleisradioaaltoalueen välillä.

Meri-VHF

Meri-VHF-radiopalvelu toimii 156 MHz -162 MHz taajuuksilla VHF-alueella. Tämä radiopalvelu on käytetyin osa GMDSS:ää. Meri-VHF kuuluu muutamia kymmeniä kilometrejä normaalilla radiokelillä. Palvelussa on perinteisesti ollut puhetta, mutta nykyään AIS on tärkeä osa Meri-VHF:ää ja lisää digitaalisia palveluja on tulossa IMOlta.

EPIRB

GMDSS:ään kuuluvat EPIRB-poijut lähettävät aluksen upottua UHF-alueella olevalla 406 MHz hätätaajuudella signaalia, jotta uppoamisesta saadaan tieto pelastusviranomaisille.

Inmarsat

Inmarsat on GMDSS:ään kuuluva satelliittipuhelinpalvelu UHF-alueella olevilla 1,5 - 1,6 GHz taajuuksilla. Sillä voidaan soittaa puheluita avomereltä satelliitin kautta maihin ja se on korvannut Meri-MF ja Meri-HF-radioliikennettä merkittävästi.

Langallisesta sähkötyksestä lennättimeen, puheradioon ja yleisradioon

Radiotoiminta alkoi lennätinliikenteen muuttamiseksi kaapeleitä pitkin kulkevasta myös ilmateitse kulkevaksi radioliikenteeksi, langattomaksi lennättimeksi. Langaton lennätin palveli hyvin sodankäyntiä sekä meri- ja lopulta ilmaliikennettä.

Toisessa vaiheessa radion avulla alettiin välittää yleisesti myös puhetta. Puheen ja musiikin välittämiseksi väestölle perustetiin yleisradioita, jolloin radion yhteiskunnallinen merkitys joukkotiedonvälityksenä syntyi julkisen puheen ja sanomalehtien rinnalle. Yleisradio mahdollisti esiintymisen suoraan merkittävälle osalle väestöä ilman, että sanomaa tulkitsi toimitus puhujan ja kuulijan välillä. Ennen äänentallennustekniikkaa kaikki radiolähetykset olivat suoria radiolähetyksiä.

Kolmannessa vaiheessa radiotaajuuksia aloitettiin käyttämään sähkötyksen ja puheen lisäksi viestinnän ulkopuolisiin käyttötarkoituksiin kuten tutkiin ja mikroaaltouuneihin.

Neljännessä vaiheessa tietotekniikan kehityttyä radiotaajuuksia valjastaminen datan lähettämiseen alkoi. Alkuvaiheen esimerkkejä tästä ovat mm radiosondit ja radiomodeemit. Myöhemmin radiotaajuuksien käyttö digitaalisen datan lähetyksessä levisi todella laajalle, kuten matkapuheliverkkoihin ja langattomaan lähiverkkoon.

Radiotaajuusmääräyksen taajuusjakotaulukko

Liikenne- ja viestintävirasto julkaisee sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 39 §:n 3 ja 4 momentin nojalla taajuusjakotaulukon PDF:nä Finlex-järjestelmässä. Taulukossa on esitetty eri taajuusalueiden käyttöä säätelevät määräykset:

• taajuusalueiden rajat
• modulaatio
• lähetystehot
• viite EU:n, ITU:n tai muun kansainvälisen organisaation määräyksiin
• taajuusalueen käytön mahdolliset pätevyysvaatimukset

Taulukko päivitetään yleensä alkuvuodesta.

Taajuusjakotaulukon lataus: Mene Finlexin Viranomaismääräykset-osioon, valitse dokumenttilistasta Radiotaajuusmääräys-kohdan päältä linkki, jossa on viimeisimmän määräysversion voimaantulopäivä. Valitse Dokumentin versiot-kohdasta viimeinen pdf-linkki, josta saat ladattua radiotaajuusmääräyksen pdf:nä suomeksi.

Radiotaajuusspektri

Kantavuus kaistaleveyttä vastassa

Radiotaajuusspektri käsittää aallonpituudet, millä harjoitetaan radiotaajuista liikennettä. Mitä pidemmät radioaallot ovat, sitä kauemmas ne kantavat, ja mitä lyhyemmät radioaallot ovat, sitä laajempi on niiden sisältämä tietoliikennettä mahdollistava kaistaleveys. Pisimpiä yleensä käytössä olevat radioaallot ovat runsaan kahden kilometrin pituiset. Niitä käytetään mm. sukellusveneiden viestintään komentokeskuksiinsa maalla. Suurimpia radiotaajuuksia ja samalla lyhyimpiä aallonpituuksia yleisessä käytössä edustavat mm. 5G-matkapuhelimet, mitkä kykenevät siirtämään tarkkoja videokuvia lyhyen matkaan, mm. suoratoistokanavin, mutta edellyttävät suurta tukiasematiheyttä.

Mahdollisimman suuri taajuus ja mahdollisimman laaja kaista

Yleisesti ottaen on kannattavaa käyttää niin suurta taajuutta ja niin lyhyttä aallonpituutta kuin se on yhteysvälin kannalta mahdollista. Tämä mahdollistaa sen, että yhteys ei tukkeudu kovin nopeasti silloinkaan, kun radioliikennettä on runsaasti. Kauas kantava pitkä aalto, mikä on vähätaajuinen, kerää yhteysvälille muuta radioliikennettä helposti kauempaa yhteysvälin ulkopuolelta. Muiden radiolähetteiden häiriöksi koettua lähetettä kutsutaan vanhalla radiosähkötyslyhenteellä QRM:ksi. M tarkoittaa man-made eli ihmisen aikeuttamaa häiriötä, kun taas luonnonolosuhteista johtuvaa häiriötä kutsutaan vanhalla sähkötyskielellä QRN:ksi, missä N tarkoittaa luonnonmukaista, natural. Tiheään asutuilla alueilla voi olla QRM:ää enemmän kuin QRN:ää. Toisaalta harvaanasutuilla alueilla voi olla niin vähän radioliikennettä, että pääosa häiriöistä on vain QRN:ää. Tämän vuoksi kovin pitkien matkojen yhteydet voivat olla parhaimmillaan juuri vähänasutuksisten alueiden poikki, esimerkiksi Suomesta Siperian yli Japaniin, missä on runsasti mahdollisia vasta-asemia, yhteysmahdollisuuksia amatööriradioilla. Kaikkein harvaanasuttujen alueiden yhteyksiä ovat merten poikki menevät, koska harvoilla saarilla ei voi olla runsaasti QRM:n tuottajia.

Radioliikenteen tehorajoittaminen soluiksi

Radion ulottuvuuden vähentämiseksi radiotaajuusmääräyksissä annetaan enimmäistehoja, millä radiolähettimellä saa lähettää. Tällä tavalla muodostetaan ympärisäteileviä antenneja käytettävissä todennäköisiä alueita, minkä ulkopuolelle ei radiolähete leviä kovin pitkälle. Näitä alueita kutsutaan soluiksi, cells. Matkapuhelimen englanninkielinen nimi on cellular phone, solupuhelin, mikä viittaan alueeseen, soluun, miltä matkapuhelin poimii yhteytensä. On olemassa radioita, minkä käyttämiseen radiolähettämiseen ei tarvita erityistä lupaa: pätevyystodistusta ja taajuusmaksua eikä pelkkää taajuusmaksua.

Pätevyystodistusta, kutsumerkkiä ja taajuusmaksua edellyttämättömät vapaaradiot sekä yksinauhalähetys, SSB

Näitä suoraan käytettäviä radioita ovat mm. PMR446, minkä rajoituksena on kiinteä antennin on 0,5 W:n lähetysteho, RHA68, minkä joidenkin kanavien suurin sallittu lähetysteho on 5 W, toisten 25 W sekä CB, minkä sallitus enimmäistehot ovat 4 W AM, 4 W FM ja 12 W SSB, joko alanauha Radiotaajuuskirja/LSB tai USB, ylänauha. Käytännössä radioamatöörit käyttävät 2,2 km:n - 40 metrin pituisilla aalloilla SSB-liikenteessä LSB:ä, mutta siitä lyhyemmillä aallonpituuksilla USB:ä. Näin ollen yhdenmukaisesti myös vapaaradiolla CB käytetäään SSB-liikenteessä kanavalla 28 USB:ä, ei 28 LSB:ä. Pitkien radioaaltojen alueilla, missä amatöörioradioissa yleensä käytettäisiin LSB:ä, käyttävät valtiot, ase- ja puolustusvoimat sekä ulkoasiainhallinnort USB:ä.

SSB on sukua AM:lle. Karkeasti yksinkertaistettuna LSB on AM:n alapuolikas ja USB sen yläpuolikas. Näin ollen jättämällä toinen puolikas moduloitua signaalia lähettämättä samoin kantoaalto, säästetään noin puolet lähetystehosta, mikä on edullista vähätehoisille, yleensä 100 W:n - 1500 W:n amatööriradiolähettimille. SSB ei ole kuitenkaan kovin hyvä musiikin lähettämiseen, vaikka puhe taustakohinasta on yhtä ymmärrettävää SSB:llä kuin AM:lläkin. Tämän vuoksi pitkien, keskipitkien ja lyhyiden aaltojen yleisradiolähetyksissä ei käytetä SSB:ä, vaan AM:a, amplitudi- eli laajuusmodulaatiota, mitkä oli ensimmäinen laajalle levinnyt puheradion modulaatiotapa yleisradiolähetyksissä Alankomaista 1919 alkaen ja Yhdysvalloista 1920-luvulta alkaen. Kehityksen alaisena oleva SSB yleistyi vasta toisen maailmansodan jälkeen niin kuin FM:nkin. Saksan ja sen liittolasiten menetettyä toisen maailmansodan jälkeen pitkien ja keskipitkien aaltojen lähetystaajuuksia, Saksan liittotasavallassa keskityttiin tyytymään 50 km:n lähetysetäisyyksiin ja taajuusmoduloituihin radiolähetyksiin taajuusmodulaatiolla, FM:llä, mitä kutsutaan frekvenssimodulaatioksi. FM kuulostaa usein vähemmän kohisevalta kuin AM. AM:ää käytetään verrattain lyhyillä aalloilla, noin kolmen metrin ultralyhyiden aaltojen yleisradiolähetyksiä lyhyemmillä aallonpituuksilla ilmailuradioissa.