Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Indus-kulttuuri

Kulttuuripiiri: Intialaiset kulttuurit

Kuva tämänpäivän Induslaaksosta

Ajankohta: noin 3300 - 1700 ennen ajanlaskumme alkua. Maailman kolmanneksi vanhin sivilisaatio.

Nimitys: Indus-kulttuuri. Eri lähteet kutsuvat tätä kulttuuria muun muassa nimillä Harappa-kulttuuri ja Saraswatin sivilisaatio

Indusvirran jokilaakso on eräs niistä hedelmällisistä jokilaaksoista joihin syntyi jo varhain kehittynyt kulttuuri. Kulttuurin ihmiset rakensivat suuria säännöllisiä kaupunkeja. Tunnetuimmat näistä ovat Mohenjo-daro ja Harappa. Uskonto sääteli ihmisten elämää. Kuningas tai ylipappi hallitsi kaupunkeja. Muun muassa härkää ja viikunapuita palvottiin pyhinä. Kauppa ja käsityöteollisuus oli laajaa, vaikka pääelinkeino oli viljely. Kulttuuri katosi tuntemattomasta syystä. Ehkä syynä oli jokien kuivuminen, ehkä vieraat valloittajat. Joka tapauksessa Indus-kulttuurin seuraajat arjalaiset saapuivat Intiaan viimeistään 1300 eaa.

Alkuperä

Pohjoisesta Lähi-Idästä tuli ihmisiä Indusjoen länsipuolisille vuorille ja niiden juurille. Näiden väestö eli maanviljelyllä, karjanhoidolla, metsästäen, kalastaen ja luonnon kasveja keräillen. Työkalut tehtiin alussa kivikautiseen tapaan kivestä, luusta ym, kun metallia ei tunnettu.

Eräs varhaisimmista maanviljelyskylistä tunnetaan nimellä Mehrgarh (ks. kartta). Paikka on vuoriston ja tasangon rajalla, joen varrella ja tärkeän Bolanin solan lähellä. Siellä alettiin harjoittaa maanviljelystä jo 7000 eaa. Asukkaat olivat puolipaimentolaisia. Ohran viljelyn lisäksi pidettiin vuohia, lampaita ja nautoja. Alun metsästys jäi aikaa myöten pois. Kauppaa käytiin jo melko laajalla alueella. Ihmiset asuivat mutatiilitaloissa. Talojen ala oli noin 5x6 m. Taloissa oli 4-6 huonetta. Alueelta on löydetty naisveistoksia, jotka lienevät saaneen vaikutteita Lähi-Idästä. Nämä olivat hedelmällisyysjumalan kuvia. Aikaa myöten saviastiat ja kupari otettiin käyttöön. Luultavasti lännestä tuli uutta väestöä kuparikauden alussa noin 4500 eaa. Tämä on päätelty hautojen luurangoista, uusista saviastioista ja hautaustavoista. Ehkä jo 8000 eaa oli viljelyasutusta Bhirranassa Indus-joen pohjoisella tasangolla. Noin 4000 eaa syntyi kasvavia asutuskeskuksia Indus- ja Saraswati-jokien laaksoon. Näihin aikoihin tulivat sinetit ja kupari yleistyivät. Kun väestö kasvoi, syntyi yhä isompia keskuksia. Rehman Dherissä asui yli 3000 ihmistä noin 3500 eaa. Näihin aikoihinhan Mesopotamian ja Egyptin sivistys alkoi sarastaa. Varhaiset kaupungit luultavasti kilpailivat keskenään. Kirjoituksen pohja saattoi saapua lännestä, mutta silti Indus-kirjoituksesta tuli omaleimainen. Monet merkit viittaavat siihen, että jokin kaupunki valtasi muiden esiharappalaisten keskusten alueet noin 2500 eaa. Monesta varhaisesta kaupungista mm. Amrista on löydetty merkkejä tulipalosta ennen kypsän Indus-kulttuurin alkua.

Sijainti

Kulttuurin keskeinen alue ja sen keskuspaikkoja ja kaupunkeja

Kulttuuri ei rajoittunut pelkästään Indusjokilaaksoon. Se sijaitsi lähinnä nykyisen luoteis-Intian, Pakistanin ja Afganistanin alueilla. Laajimmillaan kulttuurin vaikutus ulottui idässä Delhin tienoille, etelässä Mumbain tienoille, pohjoisessa Himalajalle asti ja lännessä Iranin rajalle.

Jokilaaksossa virtasi muinoin rintarinnan kaksi jokea. Nykyisestä Induksesta hieman itään virtasi muinainen Chaggar-Hakra , joka on sittemmin kuivunut (noin 1900 eaa.). Chaggar-Hakra oli luultavasti sama kuin Saraswati, joka mainitaan varhaisissa arjalaisissa teoksissa. Enin osa (500-600 kpl) Indus kulttuurin keskuksista sijoittuikin muinaisen Saraswatin ja sen sivujokien rannoille. Mutta itse Induksen ja sivujokien rannoilta on löydetty vain noin 90-95 kylää tai kaupunkia. Toisinaan puhutaankin Indus-Sarawati-kulttuurista tai Saraswatin sivilisaatiosta.

Suuri osa jokilaaksosta on kesällä kuumaa, talvella viileää. Lämpötila laskee talvisin pohjoisessa Punjabin tasangoilla ja joskus etelämpänä Sindhissäkin jopa 0 °C:hen tai alle. Mutta kesällä varsinkin eteläinen Sind on kuuma ja kuiva. Kesäkuukausina keskilämpötila on jopa 36 °C. Mohenjo-Darossa mitattiin 26. toukokuuta 2010 ennätyslämpötilaksi 53.5 °C. Rannikolla meri tasaa lämpötiloja. Sademäärä on alhainen, lukuunottamatta koillista ja eteläistä aluetta. Niinpä joki ja varsinkin maan alla virtaava pohjavesi ovat merkittäviä veden lähteitä.

Elämää jokilaaksossa

Taiteilijan näkemys elämästä Mohenjo-Darossa.

Mohenjo-Daron kylpylä nykyään.

Eräs nykyajan näkemys Induskulttuurin elämästä, esillä Delhin museossa.

Kaupunkien hallinto oli kaikesta päätellen tiukasti säänneltyä. Mitat ja painot olivat vakioituja.

Eräissä kaupungeissa oli vesijohto- ja viemäröintijärjestelmä, jonka on sanottu peittoavan vielä monet nyky-Intian kaupungit. Ilmiselvästi niiden asukkaat nauttivat puhtaudesta. Niissä oli selkeä asemakaava eli kadut oli sijoitettu järjestelmällisesti eivätkä ne poukkoilleet sinne tänne. Asemakaava noudatti ns. ruutukaavaa.

Monikerroksiset talot oli rakennettu tasakokoisista poltetuista tiilistä. Talot olivat eri kokoisia. Useimmissa oli kaivo ja kylpyallas. Kaupungit jakautuivat eri ammattien asuinalueisiin ja olivat monesti linnoitettuja.

Monesti kaupungissa on ylimystön ja papiston asuinalue ja tavallisemman kansan asuinalue erillään tai muureilla toisistaan erotettuna. Yleensä ylimystö asui kummullaan lännessä, käsityöläiset jne alempana lännessä.

Mutta suuria viitteitä varsinaisesta sodankäynnistä tai suurista hallitsijoista ei ole saatu. Erään löydetyn patsaan tosin väitetään esittävän pappiskuningasta. Lisäksi sineteissä näkyy keihästä ja jousta tarkoittavia kirjoitusmerkkejä. Myös lingon kuulia on löydetty, ja monet pienetkin Gujaratin asutuskekuksetb olivat linnoitettu.

Indus-kaupungeista on löydetty yllättävän runsaasti vapaa-ajan esineistöä: lasten leluja, noppia ja shakkia muistuttava peli.

Tunnetuimmat suurkaupungit olivat Mohenjo-Daro ja Harappa (ks. kartta). Näistä jompikumpi lienee ollut pääkaupunki. Mohenjo-Darossa on arvioitu olleen 35000-41000 asukasta eli hieman vähemmän kuin nykyään vaikkapa Savonlinnassa tai Riihimäellä. Mutta tuon ajan mittojen mukaan asutuskeskus oli suuri. Molemmat suurimmista keskuksista sijaitsivat Induksen rannalla. Mutta muutaman suuren kaupungin lisäksi oli paljon pitäjän kokoisia keskuksia ja pieniä kyliä. Koko Induskulttuurin alueella saattoi asua suunnilleen Suomen verran väestöä, noin viisi miljoonaa.

Kulttuurin tiedetään käyneen kauppaa Kaksoisvirranmaan sekä pohjoisen (nyky-Uzbekistan) kaupungistuneen Margianakulttuurin (2300-1800 eaa.) asukkaiden kanssa, joten sillä oli kansainvälisiä yhteyksiä. Kaksoisvirran maassa kulttuuri tunnettiin todennäköisesti nimellä Meluhha. Lothal oli satamakaupunki, jossa oli valtava satama-allas.

Harappan ihmiset tunsivat aasien vetämät sotavaunut, mutteivat hevosta. Joidenkin tutkijoiden mukaan Harappan ihmiset olisivat tunteneet tiibettiläisen hevosen. Hevonen ei liene ollut tuolloin yleinen.

Indus-kulttuurin elämää esittävä näyttely Kolkatan tiedekeskuksessa

Intialainen riisi

Riisi kesytettiin yhtä lailla Himalajan rinteillä Intiassa kuin myös erikseen Kiinassa. Riisin perimä jakautuu näihin kahteen haaraan. Riisi kesytettiin Intiassa noin 5400-4500 eaa. Riisiä viljeltiinkin myös induskulttuurin viljelyksillä, vaikka se on tunnettu jo ennen sitä. Nykyinen riisilajike saapui noin 1800 eaa. Myöhemmin riisi mainitaan intialaisessa eepoksessa Rigvedassa, joka on vedalaisen aikakauden synnyttämä.

Riisin ohella tuon ajan ihmisten ruokavalion perustana olivat ohra, liha, kala ja maitotuotteet.

Käsityöläisyys

Indus-kulttuurissa oli pronssikautiseen tapaan taitavia käsityöläisiä. Tämä näkyi monesti muun muassa sinetin kaiverruksessa, saviastioissa ja helmien teossa. Taidokkaasti tehdyt karneolihelmet olivat ilmeisen haluttua kauppatavaraa, kun niitä vietiin löydöistä päätellen Egyptiin asti! Myös esimerkiksi kuparta ja pronssia osattiin valaa taitavasti, ja kiven käsittely oli korkealla tasolla. Käsityöläiset lienevät asuneen kaupungeissa tai pienemmissä kylissä lähinnä, maaseudulla viljelijöitä.

Keitä Induskulttuurin luojat olivat ?

Vieläkään tätä ei tiedetä. Induskulttuurin luojina pidetään yleensä pohjoisesta Lähi-idästä tai Keski-Aasiasta tullutta kansaa, joka toi alueelle metallinkäsittelytaidon ja palvoi härkäjumalaa. Lähi-idän alkuperästä kertovat eri Induskulttuurin paikoista löytyneet pitkäkalloisten ihmisten jäänteet. Luultavasti Lähi-idän kansa sekoittui osin paikallisiin asukkaisiin. Sumerilaiset mainitsevat Meluhha-nimisen maan ja myöhemmän ajan arjalaiset vihollisensa nimen mleccha. Yleensä tänä kansana pidetään dravidoja. Nämä ovat etelä-intialaisten tamilin, telugun, kannadan jne sukuisia kansoja. Lisäksi uskotaan, että Pakistanissa asuisi ainakin vuorilla Indus-ajan ihmisten jälkeläisiä. Rakhigarhista löydetyn haudan DNA-tutkimuksen mukaan Induskulttuurin väestö on luultavasti tullut suureksi osaksi Iranin suunnasta. Mutta Intiassa monet väittävät, että arjalaiset olisivat luoneet Indus-kulttuurin. Tähän viittaavat muutamat hevoslöydöt. Silti polttohautaus ja arjalainen esineistö tuli vasta näiden kaupunkien kukoistuskauden jälkeen.

Kirjoitus

Induskulttuurin sinetti

Induskulttuurin kirjoitus tunnetaan lähinnä heidän jälkeenjättämistään sineteistä. Kirjoitus on luultavasti Egyptin hieroglyfien tapaista sana-tavukirjoitusta. Yleensä kirjoitettiin viikunanlehdille, jotka ovat aikoja sitten hajonneet. Kukaan ei osaa lukea Indus-kirjoitusta. Monia tulkintayrityksiä on tehty. Monet tutkijat uskovat että kirjoitus olisi tamilin sukuista dravidakieltä. Sinettien tekstin pätkät ovat hyvin lyhyitä. Joidenkin mukaan sineteissä olisi yleensä pyhän eläimen kuvan lisäksi sinetin omistajan ammatti ja nimi. Tutkijalla on edessään samanlainen ongelma, kuin jos yrittäisi selvittää koko Suomen kielen henkilöllisyystodistuksista. Jotkut arvelevat, että sineteillä olisi merkitty vaihtokaupan tai verotuksen tavaroita. Esimerkiksi kasvin kuva olisi tarkoittanut satoa, viivat verona maksettavaa määrää ja pyörän kuva veron vastaanottajaa. Pyhän eläimen kuva olisi tarkoittanut heimoa tai kiltaa, jolle maksetaan tai johon maksaja kuuluu.

Mitat ja painot

Indus-kulttuurin vaaka on rakennettu uudestaan Delhin museossa.

Indus-kulttuurin kaupungeista on löydetty kuution muotoisia kivipainoja. Oli myös eräänlaisia viivottimia, jotka oli tarkoin tehty. Astioiden tilavuuksista voi päätellä mittoja: ovathan meilläkin maitotölkit tiettyjä kokoja. Myös säännöllisistä rakennuksista on mittailtu ja laskettu pohjana käytettyjä ykisköitä. Painot oli vakioutu samoiksi monissa kaupungeissa. Tämä onkin ymmärrettävää, kun niitä käytettiin kaupan apuna. Painot olivat yleensä kuution muotoisia kiviä. Painon yksikkö saattoi perustua yleensä melko vakiopainoisen punamustan paternosterpavun painoon. Tämä on noin 0.105 grammaa. Se kerrotaan kahdeksalla. Silloin painon perusyksikkö oli noin 0,8525 grammaa. Yleisin painoyksikkö oli sen 16-kerrannainen, noin 13.64 grammaa. Muuten 0.8525 g kerrottiin painoissa mm luvuilla 1, 2, 8/3, 4, 8,16, 32, 64, 160, 200, 320, 640, 1600, 3200, 6400,8000, 12800. Suurin on 10.9 kiloa. Eri kaupunkien pituusmitoissa oli eroja. Seuraavassa jonkinlainen yleiskuva: Mittauksen pohjana oli "tuuma" 1,77 mm. Tästä pidempi oli jalka 100x33.5 mm=33,53 cm. Mutta jalka saattoi toisessa kaupungissa hieman poiketa tästä. Toinen melko pieni pituuden yksikkö lienee ollut kyynärä 52,3 cm. Pidempiä rakentamisessa käytettyjä yksiköitä saattoi olla 1,92 m mittainen syli. Tilavuusmittana käytettiin mm 9,24 litran mittaista yksikköä.

Uskonto

Indus-kulttuurin uskontoakaan ei tunneta. Tutkijat uskovat sen olleen samankaltainen kuin myöhemmän Intian uskonnot. Näitähän ovat mm. brahmalaisuus ja hindulaisuus. Oli monta jumalaa. Ehkä monta uskontoa. Uhrimenot olivat tärkeitä: uhrattiin viljaa, eläimiä ja ihmisiäkin. Tulta palvottiin alttarilla. Veteen kastauduttiin seremoniallisesti mm Mohenjo-Daron suuressa kylpylässä. Uhritoimituksia pidettiin mm. viikunapuun alla. Ehkä uhrattiin kaloja pyhille puille. On löydetty sekä äitijumalattaren, sarvipäisen mietiskelijän ja tanssivan jumalan kuvia joko patsaina tai sineteissä. Niitä on epäilty nyky-hindulaisten Sivan ja äitijumalattarien esikuviksi. Luultavasti sodan jumala Murukania palvottiin, ehkä myös seistämää tai kahdeksaa jumaläitiäkin. Kylien ja kaupunkien suojelusjumalat olivat olennainen osa uskontoa.

Tunnus Om esiintyy Indus-teksteissä, samoin kuin aurinkopyörä. Lothalin satamakaupungissa palvottiin tulijumalaa ja merenjumalatarta. Eri jumalat vastasivat eläimiä: niiden ajateltiin joko ratsastavan eläimellä, tai kulkevan hevosen vetämissä vaunuissa näiden perässä. Tuukeri oli sodan jumalattaren ratsu. Härkä oli elämän säilymisen, vesipuhveli taas oli kuoleman jumalan ratsu. Luultavasti nymfit, nuoret hieman enkeliä muistuttavat naishahmot olivat uskonnossa tärkeitä. Ennustaminen mm. tähdistä ennustaminenkin oli melko varmasti merkittävä.

Häviäminen

Aiheesta enemmän mietintää: Indus-kulttuurin häviäminen ja Jälkiharappalaiset kulttuurit

Indus-kulttuurin kirjoitus hävisi noin 2000 - 1700 eaa. Samaan aikaan monet suuret kaupungit autioituivat varsinkin Induksen varrella. Mutta koillisessa luultavasti pienten kylien määrä kasvoi. Myös Gujaratissa jatkui asutus. Jäljelle jäänyt "jälkiharappalainen kulttuuri" hajosi moneen osaan. Kirjoitus hylättiin vuoteen 1800 eaa mennessä. Tämä kertoo, että vanha ylimystö oli hävinnyt.

Sivistyksen katoamisen syyksi on aiemmin ajateltu indoiranilaisten arjalaisten tai muiden kansojen maahan tunkeutumista. Nämä olisivat sodilla kukistaneet Indus-laakson kaupungit.

Nykyään useammin ajatellaan syyksi kuivuutta. Kuivuus alkoi aaltoilla alueella noin 2200 eaa huipentuen pitkään kuivuteen noin 2000 eaa. molemmin puolin. Kuivuus johti suureen nälänhätään. Tämä romahdutti keskusvallan ja kaukokaupan. Sinettien kaiverrus ja tiilen poltto lakkasivat. Asutus siirtyi kesäsateiden alueelle.

Kuivuus saattoi edistää vieraitten kansojen tunkeutumista maahan. Valloittajat olisivat tappaneet ylimystön.

Varmaa se ei ole. Joka tapauksessa Veda-ajan arjalaiset heimot saapuivat Intiaan vasta noin 1700 - 1500 eaa. He kukistivat taantuneet jälkiharappalaiset päällikkökunnat. Toisaalta monia paikallisen kulttuurin piirteitä siirtyi arjalaiseen kulttuuriin. Noin 1000 - 600 eaa alkoi rautakauden Intia nousta Gangesin laakson tasangolla. Suuret mahtivaltiot taistelivat keskenään.

Intiassa oli Indus-kulttuurin jäänteitä ehkä vielä noin 800 eaa.

Sananselityksiä

arjalaiset kansat = Sotaisia paimentolaiskansoja, joiden on oletettu lähteneen liikkeelle nykyisen etelä Venäjän alueelta ja levittäytyneen laajalle alueelle Euroopasta Intiaan. Tieteellisemmin näitä sanotaan indoeurooppalaisiksi. Arjalaiset saapuivat Intiaan joskus välillä 1900-1500 eaa.

dravidalaiset nykyään pääosin etelä-intiassa asuvia kansoja, joita on monesti sanottu Indus-kulttuurin luojiksi.

eaa. = ennen ajanlaskun alkua

esiharappalainen = Indus-kulttuuria edeltävä, esim Bhirranan ja Mehrgahrin viljelykylät.

puolipaimentolaiset = harjoittavat puoliksi paimentolaisuutta ja puoliksi maataloutta

ruutukaava = kaupungin korttelit muodostavat ikään kuin ruutuja, jotka näkyvät sen karttaa tarkasteltaessa. Tämä tekee siitä helposti suunnistettavan.

Saraswati = ammoin kuivunut joki, joka mainitaan muinaisissa intialaisissa kirjoituksissa. Yleensä nykyään sanotaan, että Saraswati oli Chaggar-Hakra, joka virtasi aikoinaan Tharin aavikon halki Cholistanissa. Tämä joki kuivui sittemmin huomattavasti. Saraswati tarkoittaa myös intialaista tiedon jumalatarta (Intiassa monet joet ovatkin jumalattaria tai jumalattaret jokia, Saraswati vain on lakannut olemasta joki). Myöhempi intialainen eepos Mahabharata kertoo joen kuivuneen aavikoksi. Kuivumiselle on oma uskonnollinen selitys jumaltarussa, jossa Saraswati jumalatar piiloutuu vihollisiltaan virratakseen maan alla. Kuivuminen on kenties alkanut hiljalleen jo ennen Indus-kulttuurin huippukautta ja vähitellen joessa on virrannut yhä vähemmän vettä. Tänäkin päivänä entisessä jokilaaksossa virtaa yhä hieman vettä sadekaudella (monsuuni).