Wikikirjasto

Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu/2. Aika ennen eurooppalaisia

< Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu

Noin vuosina 1000-1500 Sahelin eteläpuolella olevan läntisen Afrikan heimokylät alkoivat muodostua voimakkaiksi kuningaskunniksi. Nykyisessä länsi-Nigeriassa olivat Jorubat, Nigerian länsiosien keskivaiheilla Edot ja Keski-Ghanassa Akanit.[1]

Saharan eteläpuoliset vanhat länsiafrikkalaiset kulttuurit ja kuningaskunnat.

Liikkuminen Länsi-Afrikan tiheällä metsävyöhykkeellä ja ruohikossa oli hankalaa, mutta joet, laguunit ja järvet tarjosivat kulkuväyliä. Seudun afrikkalaiset heimot olivat pieniä ja hajallaan. Metsä suojeli heitä pohjoisen Sudanin valtakunnilta, joiden sotilaallinen vahvuus perustui ratsuväkeen.

Jorubat ja Edot perustivat metsäalueiden ensimmäiset tunnetut kuningaskunnat noin 1000-luvulla. Jorubat asuivat metsäkaupungeissa ja maanviljelijät kylissä lähellä viljelysmaita. Heidän johtajansa nimi oli Ife, ja valtakunta tuli jo vuoden 1200 tienoilla kuuluisaksi Beninin kuvanveistäjien pronssi- ja terrakottatöistä. 1600-luvulle tultaessa monet jorubakansat olivat yhdistyneet yhden keskushallinnon alaiseksi valtioksi Oyon kaupungissa. Vuosisadan loppuun mennessä Oyon valtakunta käsitti suurimman osan Nigeriaa. Se oli voimakas yli sadan vuoden ajan. Oyon jorubat olivat tavallisesti maanviljelijöitä, mutta heidän käsityöläisensä olivat eteviä kehrääjiä, värjääjiä ja metalliesineiden tekijöitä. Edo-kansa oli keskittynyt Benin Cityyn Etelä-Nigeriassa.

Nykyisen Beninin alueen eteläosassa asuivat pääasiassa Eweä-puhuvat kansat, jotka ovat peräisin perinteisestä Tadon kaupungista (nykyisin kylä on Togon puolella rajaa). Alueen voimakkain valtio 1500- ja 1600 -lukujen aikana oli Allada (Arda). Sen valta-aseman syrjäytti 1700-1800 luvuilla Dahomeyn kuningaskunta. Suurin väestöryhmä pohjoisessa oli Baribat, joiden tärkein valtio oli Nikkin kuningaskunta, joka oli osa nykyisen Länsi-Nigerian alueella ollutta valtioliittoa. Luoteisosissa ollut Somba ei ollut osa sitä.[2]

Rannikon Grand-Popon seutu ja sen sisarkaupunki lännessä Petit-Popo (nyk. Aného) tulivat tärkeiksi eurooppalaisten kolonialistien sillanpääasemiksi. Portugalilaisten jälkeen tulivat hollantilaiset, saksalaiset, ranskalaiset ja tanskalaiset kauppiaat, jotka perustivat seudulle kauppa-asemia ja ”tehtaita”. Orjakauppa, joka oli ollut osa perinteistä afrikkalaisten kuningaskuntien toimintaa, sai eurooppalaisten käsissä teolliset mittasuhteet ”kolmiokaupan” myötä, joka perustui Afrikan rannikon, Pohjois-Amerikan ja Karibian sekä Euroopan väliseen kauppayhteyteen. Orjakauppa ja muu kaupankäynti Brasilian kanssa oli bilateraalikauppaa ja varsinkin nykyisestä Bahian osavaltion alueesta tuli tärkeä kulttuurivaihdon alue Länsi-Afrikassa.

Afrikan monarkistinen traditio

muokkaa

Afrikka koostui erilaisista kuningaskunnista. Ne saattoivat olla keskitettyjä monarkioita tai useista kuningaskunnista koostuvia liittokuntia tai suuremmille ja vahvemmille alistettuja vasalleja. Afrikkalaiset monarkiat saattoivat suhtautua eri tavoin yhteistyöhön eurooppalaisten kanssa. Esimerkiksi Beninin kuningaskunta, joka oli Nigeriassa, ei ollut kiinnostunut orjakaupasta portugalilaisten kanssa 1500-luvulla, jonka seurauksena portugalilaiset suuntautuivat Grand-Popon seduille.[3] Suurimmilla Afrikan kuningaskunnilla oli myös ulkopoliittista toimintaa. Grand-Popon lähellä ollut suuri Alladan kuningaskunta lähetti suurlähettilään Lissaboniin sopimaan kauppa-asioista Portugalin kuninkaan kanssa 1540-luvulla.[4]

 
Porto-Novon kuningas ministereineen 1900-luvun alussa. Afrikkalaisen kuninkaan vaatetus kertoi hänen harjoittamastaan ulkopolitiikasta ja halusta erottautua alamaisistaan.

Dahomey oli ekspansiivinen kuningaskunta, joka valloitti muun muassa Grand-Popon naapurissa olleen Ouidahin. Dahomey tunnetaan muun muassa despoottisesta hallintotavastaan, naissotureistaan amatsoneista ja orjakaupasta. Se oli myös itsenäinen afrikkalainen valtio, jolla oli oma kulttuuri, hallinto ja ulkopolitiikka. Kolonialismin tavoitteena oli afrikkalaisten valtakuntien suvereenisuuden poistaminen ja afrikkalaisten identiteetin muokkaaminen Ranskalle sopiviksi alamaisiksi.

Vuonna 1760 julkaistussa historiankirjassa eurooppalainen matkailija kuvaa Grand-Popon kuningasta ja palatsia seuraavasti:

» Kuninkaallinen palatsi on suuri piha, jossa on lukemattomia pieniä majoja tai mökkejä, ja pääasunto sijaitsee keskellä, jota vartioivat sotilaat. Kuninkaan rakennuksessa on iso salonki, joka on varattu julkisille audiensseille ja vieraiden viihdyttämiselle. Kuningas aterioi aina yksin, jolloin ulkomaalaisia viihdyttävät hovin päämiehet ja korkeimmat upseerit. Hänen majesteettinsa pitää hyvin paljon naisia, joista kaksi on aina hänen mukanaan viilentääkseen ja virkistääkseen häntä viuhkoilla, jotka on tehty somasti ruo’oista ja höyhenistä. Hänen jatkuva ajanvietteensä ja oikeastaan koko askareensa on tupakan poltto, kisailu naistensa kanssa ja keskustelu upseeriensa kanssa mitä joutavanpäiväisimmistä aiheista. Kaikkia naisia kunnioitetaan kuninkaallisella kiintymyksellä ja viihdytetään palatsissa yhtä suurella yltäkylläisyydellä ja runsaalla ruokavaliolla.[5] »

 
Hänen majesteettinsa Méto Ahoussan Hélékétché Alifa, Beninin Grand-Popon piirikunnan Heven kuningas.

Ja kun Brandenburgissa syntynyt ja Tanskassa koulunsa käynyt Paul Erdmann Isert vieraili Grand-Popon hallitsijan luona vuonna 1788 hän kuvaili kuninkaan vaatetusta seuraavasti:

» Hänen asunsa oli hyvin arvokas musta pantje[6], joka ulottui vyötäröltä maahan asti. Sen päällä hänellä oli väljä silkkinen aamutakki ja päässään ajurinlakki, jonka päällä oli eurooppalainen hattu, joka oli kirjailtu kauttaaltaan suurilla hopeakukkasilla … kädessään hänellä oli myös espanjalainen manillakeppi, jossa oli hopeanuppi.[7] »

Grand-Popon kuninkaan hassu vaatetus kertoi sekä hallitsijan harjoittamasta politiikasta, että hänen halustaan erottautua alamaisistaan. Pian portugalilaisten ilmestyttyä afrikkalaisten maiden lähettiläitä esimerkiksi Beninin kuningaskunnasta, Jolofista tai Kongosta saapui nopeasti Eurooppaan. Länsi- ja läntisen Keski-Afrikan hallitsijat pyrkivät saamaan poliittista edustustoa ja poliittisia lunastuksia eurooppalaisilta kauppakumppaneiltaan. Esimerkiksi Dahomeyn lähettiläitä oli 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa Brasiliassa ja Portugalissa. Lähettiläiden myötä kasvoi ylellisyyslahjojen määrä lähettiläitä lähettäneille hallitsijoille. Hallitsijoiden pyrkimyksenä oli monarkkihallitsijoiden tapaan hankkia symboleita valta-asemansa osoittamiseksi.[8] Euroopasta tuodut ylellisyystavarat, astiat, vaatteet tai piiput sekä Brasiliasta tuotu tupakka olivat afrikkalaisten hallitsijoiden globaaleja, yleellisiä kulutustavaroita "siirtomaatavaroita". Niiden käyttö tapahtui yleensä julkisissa tiloissa ja tilaisuuksissa. Aihetta tutkinut Roberto Zaugg toteaa, että näin toimimalla "länsiafrikkalaiset hallitsijat edustivat itseään kansainvälisen kaupan ja taloudellisen vaurauden takaajina."[9]

 
Hollantilainen kartta Guineanlahden rannikosta vuodelta 1747. Keskellä Popon kuningaskunta, sen naapurina Whydah ja pohjoisessa Ardran kuningaskunta.

Kuninkaat olivat keskeisiä orjakaupassa. Naapurikuningaskunnat saattoivat myydä toistensa alamaisia eurooppalaisille orjakauppiaille. Kuninkaiden määrätietoinen toiminta mahdollisti orjakaupan laajuuden, koska eurooppalaiset eivät päässeet sisämaahan hankkimaan orjia. Vastineeksi afrikkalaiset kuninkaat saivat Euroopasta aseita, sekä ylellisyystuotteita, kankaita ja metallia. Ruotsi-Suomen Gammelbon takomosta ja Baltiasta vietiin "matkarautaa" Länsi-Afrikkaan.[10]

Siirtomaa-aika ja itsenäistyminen muuttivat kuninkaiden tilannetta. Siirtomaa-ajalla he menettivät vähitellen verotusoikeutensa siirtomaaisännille. Maan itsenäistyessä kuninkaat menettivät verotusvaltansa kokonaan valtiolle. Myös perustuslaillinen eli poliittinen valta poistettiin kuninkailta siirtomaavallan alussa. Kuninkaat ovat silti yhä tärkeitä johtajia, jotka nauttivat kansan luottamusta ja kunnioitusta.

Afrikassa on nykyisin kolme virallista monarkiaa. Swazimaassa on absoluuttinen monarkia, Marokkon ja Lesothon kuningaskunnissa on perustuslaillinen monarkia. Vanhan Dahomeyn kuningaskunnan monarkia säilyi omalaatuisella tavalla. Kun viimeinen kuningas oli pantu viralta, ranskalaiset jakoivat vanhan kuningaskunnan keskiosan, Abomeyn useisiin kantoneihin. Kantonien päälliköt olivat kuninkaallisten sukujen jäseniä, joten jokainen asetti itsensä kuninkaalle sopivaksi katsomiinsa seremonioihin, ja alkoi kiistely siitä, kuka olisi laillinen kruununperijä. Perijän palkinto oli vanhojen Dahomeyn kuninkaiden palatsien kontrollioikeus Abomeyssa, joista oli tullut museoita. Lopulta päästiin sopimukseen siitä, että yksi henkilö olisi museon hoitaja ja kuninkaallisten esi-isien seremoniamestari. Tämä mies Sagbaju kuoli vuonna 1977 noin satavuotiaana.[11]

Nykyisin Beninissä on 54 kuningasta. Kuninkaiden neuvostoon kuuluvat kuninkaat polveutuvat vanhoista kuningassuvuista. Yksi kuninkaista on kuninkaiden presidentti ja toinen kuninkaiden suurlähettiläs. Heillä ei ole asemaa Beninin perustuslaissa, eikä heille osoiteta varoja valtion budjetista. Kuninkaat saavat kuitenkin matkustaa diplomaattipassilla. Afrikan monarkistinen traditio näkyy nykyisin esimerkiksi Grand-Popon Hevén kuninkaan palatsissa, jossa asuu Hula-kansan kuningas.

Kuninkaiden attribuutteja voivat olla päivänvarjo, joka on koristeltu kuninkaan symboleilla, valtikka ja istuin. Kuningas määrittää itse, milloin häntä voi tavata, eikä kuningas tule ulos, ennen kuin on suoritettu ulostuloa varten tarvittavat rituaalit. Muinaiset Afrikan kuninkaat olivat sakraalikuninkaita, ja pyhyys on hyvin lähellä heitä. Nykyisin kuninkaat voivat olla kristittyjä tai muslimeita, mutta he voivat samalla noudattaa myös omia perinteitään, kulttuuriaan ja vodun-uskontoa.[12][13]

Unhohdettu ja siirretty menneisyys

muokkaa

Varsinkin Ranskan siirtomaissaan harjoittama assimilatiopolitiikka eli ranskalaistaminen vaikutti siihen, että aika ennen eurooppalaisia unohdettiin. Perinteiset hallintomuodot, traditiot ja kulttuuriset rajat hävitettiin. Afrikkalaisista haluttiin tehdä "mustia ranskalaisia". Afrikkalaiset kuninkaat jäivät seremoniallisiksi päälliköiksi ja valtaa vailla oleviksi toimihenkilöiksi. Hallinnolliset alueet jaettiin heimositeistä piittaamatta.[14] Siirtomaa-aikana tribalismi kukoisti.

Menneisyydestä kertovat, Afrikan kuninkaiden hovikulttuurin piirissä syntyneet taide- ja käsityöesineet siirtyivät yksityiskokoelmiin tai Euroopan museoihin joko valloitussotien tai kaupankäynnin seurauksena. Ranskalaiset varastivat ja tuhosivat kuninkaiden omaisuutta.

Afrikkalaiset olivat jo pitkään vaatineet kulttuuriperintönsä palauttamista sen syntysijoille, mutta vasta vuodesta 2017 alkaen Europassa alettiin keskustelemaan asiasta laajemmin. Taide-esineiden palauttamista Afrikkaan eli restituutiota käsittelee vuonna 2018 julkaistu asiakirja Restitution of African Cultural Heritage. Toward a New Relational Ethics (ranskaksi: Rapport sur la restitution du patrimoine culturel africain).[15] Vuonna 2021 palautettiin 26 esineen kokoelma "Béhanzinin aarteet" Pariisista Beniniin.


  •  
    Ife-kuninkaan pronssinen veistos 1200-1500 luvuilta
  •  
  •  
    Kuninkaan istuin, n. 1700-1800.
  •  
    Dahomeyn kuninkaan tunnuksia.
  •  
    Alladan kuningas vuonna 1900.
  •  
    Huninkaan palatsi Hévessä, Grand-Popossa. Kyltissä lukee "Hulan kuninkaallinen palatsi".
  •  
    Kuningas Tinigassawa on yksi neljästä Beninin Tanéka-Bérin kuninkaista.

← 1. Johdanto · Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu · 3. Grand-Popon alku →

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ Europa Publications: A Political Chronology of Africa. Routledge, 2003-09-02. ISBN 978-1-135-35666-8. Worldcat (viitattu 2.3.2020). (englanniksi)
  2. ↑ The History of the Kingdom of Dahomey Black History 365. Viitattu 2.3.2020.(englanniksi)
  3. ↑ (PDF) Benin, the Western Niger Delta, and the Development of the Atlantic World 1 ResearchGate. Viitattu 18.11.2020.(englanniksi)
  4. ↑ https://www.cambridge.org/core/journals/history-in-africa/article/new-evidence-on-relations-between-portugal-and-the-kingdom-of-allada-in-the-sixteenth-century/46827833B3D0F0C0F96CE1435D3AB06C
  5. ↑ An universal history: from the earliest accounts to the present time, Nide 16, The History of Benin chapter VII, sivu 389, C. Bathurst, 1760
  6. ↑ pantje (ransk.) housut
  7. ↑ Toby Green: A Fistful of Shells. University of Chicago Press, 2019. ISBN 978-0-226-64457-8, 978-0-226-64474-5. Worldcat (viitattu 11.8.2020).
  8. ↑ Toby Green: A Fistful of Shells. University of Chicago Press, 2019. ISBN 978-0-226-64457-8, 978-0-226-64474-5. Worldcat (viitattu 26.6.2022). s. 377
  9. ↑ Roberto Zaugg: The King’s Chinese Spittoon: Global Commodities, Court Culture, and Vodun in the Kingdoms of Hueda and Dahomey (Seventeenth to Nineteenth Centuries). Annales. Histoire, Sciences Sociales - English Edition, 2018-03, nro 73, s. 115–153. doi:10.1017/ahsse.2020.7. Malline:Issn}. Artikkelin verkkoversio. en
  10. ↑ Josh Allen: Voyage Iron: An Archival Odyssey 20 Years in the Making Past and Present. Viitattu 6.9.2021.(englanniksi)
  11. ↑ Patrick Manning: Francophone Sub-Saharan Africa 1880-1995. Cambridge University Press, 1998. ISBN 978-0-521-64255-2. Worldcat (viitattu 22.12.2020). (englanniksi)
  12. ↑ Kuninkaat, rauhan ylläpitäjät villakaro.org. Viitattu 2.3.2020.
  13. ↑ Panttereiden perilliset www.maailmankuvalehti.fi. Viitattu 2.3.2020.
  14. ↑ Niklas-Salminen, Ritva, Johdatus Afrikan maiden kirjallisuuteen, Tampereen yliopisto, Yleinen kirjallisuustiede, julkaisuja 23, 1993 s 5-6
  15. ↑ Report on the restitution of African cultural heritage. Wikipedia, 1.11.2020. Artikkelin verkkoversio. en

Aiheesta muualla

muokkaa


Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu
1. Johdanto • Osa Atlanttista maailmaa • Aikajana vuoteen 1904 asti
2. Aika ennen eurooppalaisia • Afrikan monarkistinen traditio • Unohdettu menneisyys
3. Grand-Popon alku • Nimen alkuperä • Alkutarina
4. Asutus leviää • Meri ja meren kultti • Levottomia aikoja
5. ”Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu” • Uskonnot • Orjakauppa • Orjuuden kulttuuriperintö • Satamia ja tehtaita • Kalastus • Suolan valmistus • Maanviljelys ja karjanhoito • Käsityöt
6. Kauppa, markkinat ja kulkureitit • Torit • Kauppareitti pohjoinen-etelä ja itä-länsi • Kanootit
7. Palmuöljy korvaa orjakaupan • Palmuölykaupan edelläkävijä
8. Siirtomaajaon toteutus • Scramble for Africa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikibooks.org/w/index.php?title=Kylä,_jossa_mustilla_on_valkoinen_lippu/2._Aika_ennen_eurooppalaisia&oldid=140137”