Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu/7. Palmuöljy korvaa orjakaupan
Palmuöjyä vietiin Länsi-Afrikasta jo jonkin verran ennen 1800-lukua. Palmuöljyn laajemman viennin 1830-luvulla aloitti englantilainen yritys Messrs W.B. Hutton & Sons Lontoosta. Kapteeni John Marman perusti yrityksen tehtaan vuonna 1836 Little Popoon, joka välitti palmuöljyä, sekä maissia ja norsunluuta. Huttonin tehdas laajeni 1838 Ouidahiin ja 1842 Badgaryyn (rannikkokaupunki nykyisessä Nigerian Lagosin valtiossa). Ouidahin tehdas perustui edellisenä vuonna sovittuun järjestelyyn, jossa Francisco Félix de Souza lupasi toimittaa Marmannille palmuöljyä, koska orjakaupan tila oli heikko. Ouidahin tehdas tuhoutui vuonna 1841 brittiläisen ristelijän hävitettyä sen.[1]
Little Popossa palmuöljyn vienti nousi orjakaupan edelle. Grand-Poposta Messers Huttonin yhtiön laivaan hankittiin palmuöljyä ensimmäisen kerran vuonna 1845. 1840-luvun lopulla Grand-Popon päätulo ei kuitenkaan koostunut palmuöljystä, vaan tullimaksuista, joita perittiin kauppiailta, tavaroista ja eniten maksuja saatiin orjista, jotka kulkivat laguunissa alueen läpi. Grand-Popon päällikkö tiedusteli, miten hänen odotettiin toimivan, jos hän näki orjien ohittavan kaupunkinsa. T.G.Forbes, joka raportoi orjakaupan kieltävän sopimuksen toteutumisesta vastasi, viitaten viljelystuotteiden viljelyn ja kaupan lisäämiseen, että päälliköllä oli satoja ja tuhansia eekkereitä maata, joka vähäisellä viljelyllä tuottaisi suuren määrän palmuöljyä ja puuvillaa, ja joka pienelläkin tullimaksulla tuottaisi suuremman tulon kuin orjakaupasta saatavan. Forbes kertoi päällikön olleen hyvin tyytyväinen tähän asiaan, mutta myöhemmin, vuonna 1860 Britannian laivasto katsoi kuitenkin tarpeelliseksi huomauttaa päällikköä tehdystä orjakaupan kieltävästä sopimuksesta.[2]
Suurin osa rannikolta viedystä palmuöljystä tuli sisämaasta maakuljetuksina ja osittain kanooteilla laguunia ja jokia myöten. Erään brittiläisen laivan kapteenin mukaan palmuöljy tuotiin kantamalla alkuasukkaiden päiden päällä pitkien etäisyyksien päästä, jokainen kantoi kalebassiastiaa, jossa öljyä on ehkä pari gallonaa (yhdeksän litraa). Palmuöljyä tuottavia palmumetsiä kasvoi myös rannikolla. Simpukankuorirahat (cowry) olivat tärkeitä palmuöljyn välittämisessä, koska ne mahdollistivat maksuvälineen jakamisen pieninä erinä.[3]
1900-luvun alussa ranskalaiset miehittäjät perustivat julmaan hyväksikäyttöön perustuvan siirtomaahallinnon, jolloin Dahomeysta tuli alue, jossa vallitsi palmuöljyn monokulttuuri.[4]
Palmuöljykaupan edelläkävijä muokkaa
Orjarannikon länsiosat olivat edelläkävijöitä palmuöljykaupassa useilla tavoin. Maanviljelystuotteita oli viety alueelta aikaisemminkin, ja sen hedelmällisiä takamaita käytettiin viljelyyn, joten voitiin käyttää olemassaolevaa kuljetusverkostoa. Palmuöljyn kuljetus oli vaikeaa sen raskauden takia. Tehtaasta tullut tynnyri painoi yli 300 kiloa. Laguuni oli tärkeä kuljetusväylä. Idässä päin olevat satamat[5] Ouidah ja Lagos olivat vielä 1800-luvun puolessa välissä omistautuneet orjakaupalle ja siellä laillisen kaupan vastustus oli suurinta. Lännempänä siirtyminen molempien kauppaan oli sujuvaa. Rannikon paikkakunnista Agouéssa poliittinen tilanne oli poikkeava, mutta tilanne oli hallussa, koska brittiläiset risteilijät partioivat rannikolla. Johtavilla palmuöljykauppiailla oli lisäksi hyvät henkilösuhteet orjakauppiaisiin.[6]
Siirtyminen orjakaupasta palmuöljyyn ei tuottanut aluksi ongelmia alueelle. Orjakauppa jatkui suuren mittakaavan palmuöljytuotannon alkaessa 1830-luvulta 1860-luvulle. Kun laiton orjakauppa vihdoin lopetettiin 1870-luvulla, myös Aguén ja Little Popon välillä vallinnut sodankäynti päättyi, vaikka uuteen tilanteeseen oli näillä paikkakunnilla vaikea sopeutua. Grand-Popon kauppa alkoi kukoistaa hyvien vesitieyhteyksien takia, ja siellä oli kolme tai jopa neljä tärkeää kauppapaikkaa 1870-luvun lopulla. Eräs niistä oli Agbanaken, jolla hyvä asema Mono-joen varrella palmunytimien ja öljyn kaupassa. Silloin Grand-Popossa oli neljä eurooppalaisten ja neljä paikallisten tehdasta. Postihöyrylaivat kävivät kolmena viikkona neljästä Hévén satamassa ja Grand-Popon laguunin vastarannalla oli hieno tiilirakenteinen talo, joka on Ranskan kauppalaitoksen rakentama. Grand-Popon keskustasta itään oli Byllin kylä, joka oli etelään Agnabakenista ja heti Grand-Popon rannalla olevasta kylästä itään. Se mahtaili kolmella eurooppalaisten rakentamalla talolla ja kolmella kauppainstituutiolla.[7]
Palmuöljyn perinteistä valmistusta muokkaa
Kuvattu Grand-Popon Hevessa tammikuussa 2018.
-
Palmunytimiä -
Jauhinkivi -
Palmunytimiä varastoituna. -
Palmunölyä eri muodoissaan. -
Palmuöljyn keittämistä. -
Valmista palmuöljyä.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Strickrodt, s. 210–212
- ↑ Strickrodt, s. 213–215
- ↑ Strickrodt, s. 215–206
- ↑ Houngnikpo, Mathurin C. ja Decalo, Samuel, Historical Dictionary of Benin, The Scarecrow Press, 2013, France, relations with, s. 170
- ↑ Kirjallisuudessa mainitaan rannikon paikkakuntien satamista, vaikka ensimmäinen varsinainen satama, jossa oli laiturirakenteita rakennettiin Cotonouhun vasta 1891–1899 ja se on myös nykyisin Beninin ainoa satama. Ennen orjat ja tavarat kuljetettiin afrikkalaisveneillä laivoihin, jotka olivat redillä noin 3-4 kilometrin päässä rannasta.
- ↑ Strickrodt, s. 216–217
- ↑ Strickrodt, s. 222–224
- 1. Johdanto • Osa Atlanttista maailmaa • Aikajana vuoteen 1904 asti
- 2. Aika ennen eurooppalaisia • Afrikan monarkistinen traditio • Unohdettu menneisyys
- 3. Grand-Popon alku • Nimen alkuperä • Alkutarina
- 4. Asutus leviää • Meri ja meren kultti • Levottomia aikoja
- 5. ”Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu” • Uskonnot • Orjakauppa • Orjuuden kulttuuriperintö • Satamia ja tehtaita • Kalastus • Suolan valmistus • Maanviljelys ja karjanhoito • Käsityöt
- 6. Kauppa, markkinat ja kulkureitit • Torit • Kauppareitti pohjoinen-etelä ja itä-länsi • Kanootit
- 7. Palmuöljy korvaa orjakaupan • Palmuölykaupan edelläkävijä
- 8. Siirtomaajaon toteutus • Scramble for Africa