Sienikirja/Tulostettava versio/Haperot
Haperot (Russula) ovat eräs sienten suvuista ja muodostavat rouskujen kanssa Russulaes- lahkon. Haperot kuuluvat helttasieniin. Ne muistuttavat ulkoisesti paljon lähisukulaisiaan, rouskuja, mutta eroavat niistä siinä, ettei haavoitetusta haperosta valu maitiaisnestettä rouskun tapaan. Haperojen lakki on usein kirkkaan värinen, mutta harmaantuu yksilön vanhetessa. Paras haperokausi on elo-syyskuussa. Monet haperot ovat erinomaisia ruokasieniä, eikä myrkyllisiä haperolajeja tiedetä löytyvän Suomesta. Haperon tunnistaa helposti siitä, että jalkaa taitettaessa se "hapertuu" eli murtuu pieniksi pesusienimäisiksi paloiksi. Esimerkiksi seitikkien jalan voi puolestaan repiä koko jalan mittaisiksi suikaleiksi. Haperoksi tunnistamisen jälkeen sienestä voi maistaa palan (se on sylkäistävä kuitenkin pois). Maultaan miedot haperot kelpaavat käytettäviksi sellaisenaan, voimakkaan makuiset voi kiehauttaa, jotta maun saa pois. Suomessa tunnetaan 130 haperoa.
Haperolajeja muokkaa
Nämä haperolajit ovat sienikirjassa:
Isohapero muokkaa
Isohapero (Russula paludosa) on erinomainen ruokasieni.
Tunnistus muokkaa
Isohaperon puolipallomainen lakki on 8-20 cm leveä, ja siihen tulee vanhana kuoppa. Lakin vanhemmiten haalistuva yläpinta on nuorena helakanpunainen, joskus se haalistuu valkoiseksikin. Pintakelmu on helposti nyljettävä suunnileen puoleen väliin asti. Heltat ovat vaalean kellertävät kolo tai tasatyviset reunasta ne ovat punateräisiä. Jalka on 10-15 pitkä, tukevahko, 1,5-3 cm paksu, väriltään valkoinen. Malto on valkeaa ja iän myötä haurastuvaa.
Kasvupaikat muokkaa
Sientä tavataan havumetsissä ja soilla kesästä syksyyn. Suomessa se on yleinen männyn, kuusen ja koivun seurassa. Satokausi ajoittuu heinä- syyskuuhun.
Säilöntä muokkaa
Parasta heti paistettuna. Voidaan myös pakastaa omaan liemeensä, suolata, tai kuivata viipaleina.
Lähteet muokkaa
Kirjat muokkaa
- Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 76
- Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 89
- WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivut 104, 106
Internet-sivustot muokkaa
Kalvashapero muokkaa
Kalvashapero (Russula betularum) on lähes kelvoton sieni. Vaikka kalvashaperoa esikäsittelisi, niin se on silti pahan makuinen.
Tunnistaminen muokkaa
Kalvashaperon vako reunainen lakki on 2-8 cm leveä, laakea ja vanhana kuoppakeskustainen. Kalvashaperon lakin kosteana hieman tahmainen yläpinta on nuorena väriltään vaalean punertava, mutta nimensä mukaisesti kalpenee lähes valkoiseksi. Lakin harvasti kasvavat heltat ovat kolotyvisiä ja väriltään vaaleita. Kalvashaperot vaalea jalka on 3-6 cm pitkä ja 0,5-1 cm paksu. Kalvashaperon malto on valkoista, hyvin haurasta.
Kasvupaikat muokkaa
Kasvaa koivunjuurisienenä yleisenä kosteissa, korpi, lehti ja sekametsissä. Kalvashaperon kasvuaika on heinäkuusta syyskuuhun.
Muuta muokkaa
Kalvashapero ei ole syötävää, eikä sille tunneta muuta käyttötarkoitusta.
Lähteet muokkaa
- Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 61
- WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3 sivut 97, 99
Keltahapero muokkaa
Keltahapero (Russula claroflava) on erinomainen ruokasieni, jota voi syödä jopa raakana.
Tunnistus muokkaa
4-15 cm leveä lakki on nuorena kupera, iänmyötä laakeneva reunasta se on aavistuksen uurteinen. Sitruunankeltainen yläpinta haalistuu itiöemän iänyötä. Sateella yläpinta on tahmeaa ja pintakelmun voi nylkeä yli puolenvälin. Lakin sisäpuoli on vaalea. Kolotyviset heltat ovat nuorilla sienillä valkoiset, mutta vanhempana harmaat. Tasapaksu jalka on 4-8 cm pitkä 1-2 cm paksu, valkoinen ja vanhemmiten pehmeämaltoinen ja harmaantuva. Valkoinen ja murtumakohdissa harmaantuva malto on haurasta. Keltahaperon itiöpöly on kermanvalkoista.
Kasvupaikat muokkaa
Keltahaperoa tavataan yleisenä koko Suomessa. Kosteat koivikot, seka- ja rantametsät, tunturikoivikot. ovat tämän koivun juurisienen suosikki elinympäristöjä. Kasvuaika on kesäkuusta syyskuuhun.
Säilöntä muokkaa
Keltahapero kannattaa kerätä nuorena, koska on muuten matoinen. Säilöttäessä sienet joko kuivataan viipaleina tai pakastetaan. Ennen pakastamista on syytä käyttää kuumalla pannulla.
Lähteet muokkaa
Tässä on kerrottu sivun lähteet.
Kirjalähteet muokkaa
- Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 63
- Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 93
- WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivu 109
Internet-lähteet muokkaa
Suppilohapero muokkaa
Suppilohapero on ryötäväksi kelpaava sieni. Suppilohaperoa ei kuitenkaan tule kerätyksi sillä se on erittäin roskainen.
Tunnistus muokkaa
Lakki on 8-20 cm leveä, likaisenvalkoinen ja suppilomainen. Heltat ovat paksut, valkoiset. Jalka on valkoinen, ontto ja kova. Malto on valkoista, kovaa ja hyvin haurasta. Maku on mieto ja tuoksu nuorena hedelmäinen, mutta vanhemmiten heikosti sillinhajuinen.
Kasvupaikat muokkaa
Kasvaa rehevissä metsissä puistoissa ja pihamaissa
Säilöntä muokkaa
Lähteet muokkaa
- Sienestäjän tietokirja (ISBN 951-9079-30-0) sivu 109
Palterohapero muokkaa
Palterohapero (Russula vesca) erinomainen ruokasieni.
Tunnistaminen muokkaa
Palterohaperon 5-10 cm levä lakki on kupera joka lakenee vanhentuessaan ja vanhimmillaan on jopa kovera. Lakin väriltään lihanpunaisesta ruskeanliilaan vaihteleva yläpinta on kova, tahmainen. lakin pintakelmu on mahdollista nylkeä noin puoleenväliin. Lakin tiheästi kasvavat heltat kasvat tasaisesti tai johteisesti tyvestä, ovat valkoisia ja niihin tulee nopeasti ruskeita laikkuja. Alaspäin suipentuva jalka on 2-7 cm pitkä ja 1,5-2,5 cm paksu, kova, valkoinen ja ruostetäpläinen. Kiinteä ja valkoinen malto on ruostetäpläistä.
Kasvupaikat muokkaa
Kasvaa havu- ja lehtimetsissä, puistoissa ja hautausmailla ja lehdossa. Koivun, kuusen, männyn ja tammen juurisienenä. Yleinen Etelä-Suomessa kasvu päättyy pohjoisessa noin Kainuun luona. Kasvuaika on heinä- syyskuussa.
Säilöntä muokkaa
Voi valmistaa kaikilla tavoilla, jopa raakana syötävä jolloin voidaan käyttää leivänpäällä salaateissa tai vaikkapa pizzan päällä. Myös kuivaaminen sopii hyvin.
Lähteet muokkaa
Tässä on kerrottu sivun lähteet.
Kirjalähteet muokkaa
- Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 85
- WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivut 96, 97
- Sieniä Suomessa ja Ruotsissa
Tulipunahapero muokkaa
Tulipunahapero (Russula emetica) on sieni joka ei sovellu syötäväksi karvaan makunsa takia. Keski-Euroopassa, toisin kuin Suomessa, lajia pidetään jopa myrkyllisenä.
Tunnistaminen muokkaa
Tulipunahaperon reunasta uurteinen lakki kasvaa 7-11 cm leveäksi ja on nuorena kupera ja iän myötä ylöspäin kaartuva jopa koveraksi ja kuoppakeskustaiseksi. Lakin sateen jälkeen tahmea yläpinta on nuorena kirkkaanpunainen, mutta vanhemmiten haalistuva. Pintakelmun voi nylkeä lähes kokonaan. Väri on myös sienen paras tuntomerkki. Harvat heltat ovat nuorena valkoiset, mutta haalistuvat itiöemän tullessa vanhaksi, rakenteeltaan ne ovat joko kolo- tai tasatyvisiä. Erittäin hauras malto on vaaleaa ja maltokerros on ohut.
Kasvu luonnossa muokkaa
Tulipunahaperon kasvupaikkoja ovat karut, soistuneet metsät, männyn juurisienenä. Tulipunahaperoa ei tavata Lapissa. Kasvukausi on elokuusta syyskuuhun.
Haitallisuus muokkaa
Tulipunahapero aiheuttaa vatsanväänteitä joita ei saa poistettua edes esikäsittelemällä.
Lähteet muokkaa
Tässä on kerrottu sivut lähteet.
Kirjalähteet muokkaa
- Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 65
- Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 100
- WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivut 97, 98
Internet-lähteet muokkaa
Verihapero muokkaa
Verihapero (Russula sanguinea) on haperoihin kuuluva sieni, jonka itiöemälle ei ole käyttötarkoitusta.
Tunnistaminen muokkaa
Verihaperon kiinteä lakki on 5-10 cm leveä, kupera, mutta vanhemmiten tasaisen kautta jopa suppiloksi muuttuva, pitkään sisäänpäin kiertynyt, reuna ei ole uurteinen, tahmeako, sateella kiiltävä ja kuivalla säällä himmeä. Lakin väriltään tummanroosanpunaisesta verenpunaiseen vaihteleva yläpinnassa on usein vaaleita laikkuja tai jopa isompia vaaleita alueita. Yläpinnan pintakelmua on vaikea irrottaa. Harvassa kasvavat heltat ovat tasatyvisiä tai lyhytjohteisia, nuorena vaaleampia, mutta iän myötä kermanvalkoisiksi muuttuvia. Roosanpunainen jalka on 4-10 cm pitkä ja 1-3 cm paksu ja siinä on joskus keltaisia läikkiä. Verihaperon kova malto on valkoista ja heikosti sinertävänharmaan sävyistä.
Kasvu luonnossa muokkaa
Verihaperoa kasvaa männyn juuri sienenä Etelä-Suomessa metsän reunamilla, puistoissa, niityillä ja sekametsissä. Pohjoisempaan mentäessä sieni harvinaistuu. Kasvuaika on heinäkuusta syyskuuhun.
Sekalaista muokkaa
Verihapero ei ole syötävää, eikä sille tunneta muutakaan käyttötarkoitusta.
Lähteet muokkaa
Tässä on kerrottu sivun lähteet.
Kirjalähteet muokkaa
- Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 82
- WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivu 103